Piitkästä aikaa julkaisen asukuvaa. Vaikka kevätkelit ovatkin olleet ihania pukeutumisen kannalta ja vihdoin on voinut vähän nauttia vaatevalinnoista, ei ole tullut tartuttua kameraan asukuvien merkeissä. Tänään kuitenkin houkuttelin Tomin hetkeksi töistä nappaamaan minusta muutaman kuvan jokirannassa. Olipa samalla hyvä hetki ihailla superkaunista ilmaa ja maisemaa.

(paitis Marimekko*saatu / farkut Monki / laukku Stella McCartney 
/ kengät Boss / kaulakoru Edblad)

Olen muuten täysin koukussa tuohon Marimekon paitaan. Keksin tänä aamuna sitoa sen solmulle, näin pitkä ja väljä paita näyttää taas vähän erilaiselta. Tänä keväänä vaaleansiniset paidat, etenkin raidalliset sellaiset, ovat todella ajankohtaisia. Monella merkillä löytyy erilaisia heleän sinisiä paitapuseroita. Trendikkäimmissä malleissa on röyhelöä ja paljasta olkapäätä, mutta minua viehättää eniten perinteisemmät mallit. Tässä Marimekon paidassa ovelia yksityiskohtia ovat metallinapit ja pystykaulus.

On kuulkaas tämä lämpö ja lätkä vähän sekoittanut pakkaa. Ei meinaa aika riittää kaikkeen mitä olin tälle viikolle suunnitellut. Onneksi en seuraa euroviisuja ja missikisoja, muuten koko elämä olisi mennyt lekkeriksi.

Onko teillä ajanpuutetta havaittavissa näiden ihanien ilmiöiden johdosta?

7 Comments

    • Mäkin tykkään aina sellaisista paidoista, joissa helma menee takaa pidemmäksi. Tämä paituli on tosi kätsy, kun voi pukea monella tapaa. Suorana tämä on vähän kuin tunika, välillä käytän puoliksi housuissa ja nyt keksin tuon solmun.

      Stellan laukkua en ole vieläkään raaskinut vaihtaa keväisempään. Tämä vaan on lempparini kaikista laukuista käytännöllisyyden takia. 🙂

  1. Olen ihaillut noita ja sinisiä Monkin farkkuja moneen kertaan sun päällä. Valmiiksi vajaamittainen lahje olisi aika kiva juttu näin kesän kynnyksellä! Mikä niiden mallinimi on ja hinta noin suunnilleen? Voisin Helsinginmatkallani testata, jos ne sopisivat itsellenikin.

    • Tykkään ihan hirveästi tuosta farkusta, tekisi mieli pukea ne jalkaan joka päivä. Mallin nimi on Zoey ja hinta nelisen kymppiä, eli just hyvä. Kandee testata! 🙂

  2. Toivottavasti ei käy niin, että mietin liian kauan Marimekon paidan hankintaa ja sitten ne ovatkin jo loppu. Jos seuraavalla Turun reissulla se jo olisi matkassa mukana, sitä jäädytettyä jogurttia pitää tulla syömään pian uudestaan. Kerro terveisiä sille jogurttipojalle!

Write A Comment