Olemme molemmat intohimoisia saunojia. Käytämme kotisaunaa monta kertaa viikossa, oma sauna on meille unelmien täyttymys – näin voi sanoa. Omakotitaloon muutettuamme siitä on tullut meille entistäkin tärkeämpi paikka, omassa saunassa saa olla ihan rauhassa ja juuri silloin kun itselle sopii.
Kuntosaliharrastuksen myötä saunomisemme sai myös uuden innostuksen kohteen, nimittäin infrapunasaunan. Aloimme haaveilla sellaisesta myös omaan kotiimme. Innostus siihen vain kasvoi, kun sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Harvian kanssa. Kävimme huhtikuussa Muuramessa vierailukäynnillä Harvian pääkonttorilla ja tehtaalla.
Meille suomalaisille sauna on aika itsestäänselvyys, Harviakin on useimmille tuttu ainakin kiukaistaan. Mutta tiesittekö, että Harvian saunoja ja spa-tuotteita myydään ihan ympäri maailman, itse asiassa Harvia on maailman johtava saunatuotteiden valmistaja. En edes olisi voinut kuvitella kiukaita myytävän vaikkapa Dubaihin.
Harvialla on valikomissaan myös aivan upea Solide Outdoor-pihasauna. Ihastelin heidän näyttelytilassaan kompaktia ja tyylikästä kokonaisuutta, jonka söpöstä pienoismallista kuva on napattu. Olisipa meidänkin pihallamme tilaa tällaiselle ihanuudelle. Siinä olisi jotain ihan erityistä, päästä kipittämään pihan poikki saunareissulle. Pihasauna on melkein kuin oma kesämökki kotipihassa.
Infrapunasaunainnostuksen johdosta teimme tutkimusta, millaisen saunan voisi sijoittaa valmiiseen huonetilaan. Harvialta löytyy tähän kompakti ratkaisu – Radiant-infrapunasaunan voi sijoittaa mihin tahansa kuivaan huonetilaan. Pienempi saunamalli vie tilaa vajaan neliön verran. Tällaisen valitsimme meidän kotiin. Infrapunasauna tuli meillä kodinhoitohuoneeseen, jossa se toimii aivan täydellisesti perinteisen saunan täydentäjänä.
Tässä näette miten sauna on meillä sijoitettu ja miltä se näyttää. Radiant-infrapunasauna on neutraali väritykseltään. Tummat seinät ja vaalea puu soveltuvat monenlaiseen sisustukseen. Meidän kodinhoitotilan sävymaailmaankin sauna istuu mainiosti. Saunassa on mietitty huolellisesti kaikki yksityiskohdat jotta rentoutuminen ja viihtyminen on täydellistä. Infrapunasaunamoduli sopii meidän kodinhoihtohuoneen seinustalle loistavasti. Vierestä on käynti terassille ja tilan toiselta puolelta saunaosastolle.
Infrasauna on meillä käytössä päivittäin. Sinne on nopea pujahtaa, sillä sauna on heti käyttövalmis kun sen napsauttaa päälle. Infrapunasaunaan liittyy monia positiivisia terveysvaikutuksia, joista tulen kirjoittamaan teille paremmin kun olen ensin päässyt testailemaan saunaa kunnolla.
On kyllä ilo päästä tekemään yhteistyötä Harvian kanssa, sauna ja siihen liittyvät jutut ovat todella mieleisiä minulle. Sauna-aiheiset jutut jatkuvat vielä blogissani tämän mielenkiintoisen yhteistyön merkeissä.
Olisi myös mukava kuulla teidän mietteitä liittyen saunomiseen.
We both love sauna. Having a sauna of our own is one of
the benefits when living in a house. Sauna has a special place in the heart of Finns, almost everybody in Finland has some kind of relationship with sauna. After getting used to having a sauna at the
house it has become even more important for us. That is the place to
relax and refresh after a hectic day.
We have also found
a new sauna interest – namely infrared sauna/infrared cabin. Our first experience of
it was at the gym. After finding it really soothing and relaxing we
started to consider an infrared cabin to our own house as well. As an interior decorator and a lifestyle blogger I was happy to start a collaboration with the Finnish sauna manufacturer Harvia. A recent visit to their head office and factory was really interesting.
At
the Harvia showroom we saw many innovative sauna and spa solutions.
Even the whole outdoor sauna building by Harvia. Finnish Harvia is the
worlds leading sauna heater manufacturer. After 60 years in the business
Harvia still remains as a family enterprice.
So from Harvia we found perfect infrared cabin for our needs. In the pictures
you can see how the Radiant infrared cabin looks in our house. Installation is really easy as this compact infrared cabin only needs
one square meter of space. You can also place it at any suitable dry place in your
home, even in your bedroom if wanted.
We enjoy our infrared cabin every day, as it is super easy to just go in and relax. You only need to put it on and it is ready to use immediately.
It is a pleasure to be able to collaborate with Harvia and the different sauna solutions. You will hear more so stay tuned.
4 Comments
Saunominen on itsellenikin mieluinen juttu, mutta infrapunasaunaa en ole testannut. Meillä on mökillä maan alle muurattu savusauna, jossa saa mahtavat löylyt. Saunoessa voi vierähtää muutamakin tunti, varsinkin hyvässä seurassa ja lauteilla jutustellessa voi ihastella kaunista järvimaisemaa..
Teidän sauna kuulostaa aivan täydellisen ihanalta! Mekin aina jutustelemme saunassa kaikkia juttuja mitä mieleen tulee 🙂
Infrapunasauna on omassa lajissaan miellyttävä, sen lämpö hellii ja rentouttaa ja siitä tulee ainakin mulle energisen hyvä fiilis. Kannattaa kokeilla jos on mahdollisuus jossain.
Anteeksi nyt, mutta minusta sauna on vähän hölmösti ikkunan edessä. Ainakin kuvassa näyttää siltä. Onko seinä vai saunan seinä vino?
Ei nyt anteeksi tarvitse pyydellä. Tosiaan, kun tätä kotia ei oltu rakennettu infrasaunaa varten, joduttiin tekemään sijoittelun suhteen kompromissia. Tilaa sille on hyvin, mutta ikkunan paikkaa sattuneesta syystä ei kannata muuttaa tai sulkea. Kuvassa ei tosin näy, että saunan takana on vielä tilaa, sinne mahtuu hyvin kuntoiluvälinehyllykkö, eli sauna ei ole kiinni ikkunaseinässä, ei siis näytä ihan yhtä hassulta kuin kuvassa. Eikä seinätkään ole vinoja, kuva vääristää vähän sitäkin 🙂 Älä huoli, ihan kivalta tuossa huoneessa näyttää.