Heikun keikun. Tällaisena harmaana maanantaina on kiva palata viikonlopun aurinkoisiin ja leppoisiin tunnelmiin. Oltiin tietysti melkein koko ajan pihalla, niin pitääkin kun kesäsäät ovat kohdillaan ja on vielä vapaa-aikaakin. Meidän pieni keimailija Lettunen yhdessä tyypillisessä asennossaan nauttii pehmeästä nurmikosta ja ehkä vähän haluaa huomiota samalla.

En tässä enempiä höpöttele, vaan laitan kasan kuvia katsottavaksi.

 

Piha- ja terassihommia riittää vieläkin, mutta täytyy sanoa, että paikat ovat jo nyt paljon paremmassa kunnossa kuin koko viime kesänä. Nyt on ollut intoa vähän tehdäkin jotain, kun on sentään ollut lämmintä. Terassin pöytä pitäisi vielä öljytä, sen olen vain kuurannut, mutta talvi on tehnyt sille tehtävänsä ja se näyttää aika surkealta. Olisko jollakulla hyvää vinkkiä myrkyttömästä käsittelyaineesta. Harkitsen kyllä myös sen vaihtamista uuteen valkoiseen ja kevyempään pöytäänkin.

Pitää vielä myös mainita söpöistä kottikärryistä, ne olivat tarjouslöytö, kun vanhat kottikset ovat jo loppuun kulutetut. Tärkeintä kottikärryilyissä on kuitenkin koirulaisten, etenkin Lettusen ajeluttaminen. Kaveri haluaa aina kyytiin kun kärryjä käytetään, olivat ne tyhjät tai täynnä rikkaruohoja tai halkoja. Nyt pääsi oikein kunnon ajelulle ihan uusilla kottiksilla.

Näiden tunnelmien myötä mukavaa viikkoa teille!

4 Comments

    • Kiitos, kiva kuulla 🙂
      Heh, ei ihan ollut tarkoitus ostaa vaaleanpunaisia kottiksia, mut ei ollut muuta väriä noissa. Mut loppu hyvin kaikki hyvin, ihan söpöt. Kyllä oli ilo ajaa niillä rikkaruohoja tunkiolle.

  1. Ihan parhaat kottikärryt! Me halutaan kanssa, mutta arvaa onko täällä metsän keskellä mitään kivaa myynnissä. 🙁 Noi kärryt oikein huutaa pihatöihin. Menen illalla rautakauppaan.
    Kivaa viikkoa!

    • No osottautui kivoiksi nuo kottikset, K-Raudassa olivat plussatarjouksessa vajaa 20 euroa, että ei kallis investointi 🙂

      Kivaa loppuviikkoa sinne!

Write A Comment