Tänään on ollut kesäinen sadepäivä, toisaalta ihanan raikastavaa, mutta kai positiivinen suhtautuminen johtuu siitä, että ennusteiden mukaan lämmintä ja aurinkoa on kuitenkin taas pian luvassa. Eilinen vapaapäivä meni ihanasti helteestä nauttien ja puutarhassa ahertaen. Oltiin koko päivä pihalla, välillä loikoiltiin ja välillä puuhailtiin. Nyt näyttää taas pihalla niin nätiltä.

(raitaneule Filippa K / farkut Monki / tossut Adidas / laukku Chloé)

Sadepäivän asuksi valikoitui mukavaa ja ilmavaa, silti lämmintä. Filipan ohut merinovillainen raitaneule on kesäkauden ehdottomia lemppareitani, monta vuotta vanha neule toimii edelleen – koskapa raidat eivät toimisi. Farkut ovat Monkista, samaa lempparimallia kuin mustanharmaat farkkuni. Lievästi alaspäin levenevä vajaamittainen puntti ja korkeahko vyötärö toimivat. Lahje näyttäisi vielä paremmalta kepeiden matalien sandaalien tai mummokorkojen kanssa, mutta tänään(kin) jalkaan eksyivät tossut.

 

Aamulla sujautin vielä päälle takinkin. Tämä armyvihreä takki on myöskin vuosia vanha ja merkiltään sekin Filippa K. Oman vaatekaapin peruspilareita ovat juurikin tällaiset vuodesta toiseen muodissa olevat vaatekappaleet. Filipan mallistossa oli tällekin keväälle ihania armytakkeja – nyt vaan pian starttaavissa aleissa tarkkana, tällaisia sieltä kannattaa etsiä. Ensi viikolla koostankin teille taas aletärppijuttua.

Kohtapa se viikonloppu koittaa. Nyt onkin superkivaa, sillä saan huomenna pikkusiskoni Suvin (Valkoinen Harmaja) yökylään. On kyllä aina ihan superia kun päästään saman katon alle. Vaikka jutellaankin puhelimessa usein ja pitkään, on se eri asia kun saa hengata toisen kanssa livenä.

Ja meidän uusi sängynpäätykin tuli eilen, se on ihana. Koitan ennättää viikonloppuna kuvata sitä teille.


6 Comments

    • Eikö, raidoilla mennään tänäkin kesänä 🙂

      Kiitos, siskoterapia on kyllä ihan parasta <3

  1. Täällä kans suositaan raitoja, toimii aina 🙂

    Kiva viikonloppu sulla siskon kanssa tiedossa <3

    Jos tulen Turkuun kuninkuusraveihin…vielä vähän auki, niin pitää kyllä ehtiä käymään teän liikkeessä samalla, niin ihanan näköistä …jos ei mahoton matka ole ravikeskuksesta?

    • Raidat on kyllä yksiä asioita joihin en ikinä ole kyllästynyt 🙂
      Oli tosi mukava saada viettää hetki aikaa siskon kaa…

      Voi vitsit, tottakai piipahdat sitten keskustassa liikkeessä moikkaamassa – laita viestiä kun tuut niin yritän varmasti olla paikalla 🙂 Ravikeskuksesta ei kovin pitkä ole keskustaan, ehkä 5 km?

    • Se on Hayn alusta ja juu noita on Koodissa, tuo on suurempi koko ja muistaakseeni maksaa 19€. 🙂

Write A Comment