Olipas aivan ihana viikonloppu tähän mennessä, sillä parhautta on kun saa viettää aikaa pikkusiskon Suvin kanssa. Hän oli työreissulla Helsingissä ja siitä sitten kotimatkalla poikkesi meillä yökylässä. Saatiin taas juteltua rauhassa kaikki tärkeät asiat. Meillä on paljon yhteistä, molemmat ollaan samoista asioista kiinnostuneita, eli on hyvä tsempata toista ja saada vertaistukea kaikkeen. Tietysti juttelemme muustakin kun bloggaamisesta ja sisustuksesta, mutta niistäkin jaksetaan keskustella.
Meillä ei ole erillistä vierashuonetta, sillä toisessa ylimääräisessä makuuhuoneessa on telkkarihuone ja toisessa minun soppeni – ns. pukeutumis/työhuone. Tässä pienessä kamarissa tykkäämme majoittaa yövieraat. Vaikka tila on pieni, pelastaa mukava petaus ahtauden. Muhkeat patjat lattialle ja ihanat lakanat, siinä se. Sain juuri sopivasti Finlaysonilta testiin kaksi unipussia*, Suvi pääsi heti koekäyttämään sellaista. Unipussi on kyllä mitä kätevin – siinä on samassa sekä peitto että lakanat. Koko setti menee tuollaiseen pieneen rullaan.
Suvi sanoi että unipussi oli todella hyvä, siinä oli kuulemma mainio nukkua. Tyyny sujautettiin sille varattuun koteloon, muuta ei tarvitakkaan. Meillä on vieraspatjojen suojana valkoinen lakana (patjakangas ei ole nätti), mutta unipussin kanssa ei tarvitsisi aluslakanaa. Mikä olisikaan parempi ottaa mukaan vaikka mökkivierailuille tai antaa lapsille matkaan kun menevät kaverin luo yökylään. Lakanapyykkiä tulee vain kevyen unipussin verran. Päällisessä on ohut tikkaus, joten se lämmittää peittona. Oli kuulemma ihan tarpeeksi, tuli lämmin.
En raaskinut vielä pedata unipussia pois, siellä isäntäkin kävi ottamassa testipäikkärit. Hyvin mahtui kuulemma isompikin mies nukkumaan siellä. Tämä ei muuten ole yhteistyö, halusin vaan vinkata tästä kätevästä pussukasta, kun etenkin kesällä tällaiselle on varmasti monella käyttöä.
Jaahas, olen jo käynyt aamusella fiilistelemässä sateen jälkeistä pihaa. Aurinko paistaa ja kasvit ovat tosi freesin näköisiä. Pikkuisen vielä odottelen tuulen tyyntymistä ja ilman lämpenemistä. Sitten voikin ensimmäinen kesälomaviikkoni alkaa. Halusin pätkiä lomani, jotenkin se tuntuu pidemmältä kun on kesän aikana kolme pätkää. Aina on muka lomaa jäljellä, kun viimeisen jakson ajoitin elokuun puoliväliin. Mutta juhannusviikko on toivottavasti lämmin, mielessä on sauna, kukkaseppeleet, hyvä ruoka ja pihaoleilu. Parasta.
Ihanaa sunnuntaita!
*unipussit saatu blogin kautta
3 Comments
Kiitos vinkistä. Mulla on ollut joskus tuollainen silkkinen pussukka, se oli kesä kuumalla aivan ihana! Kiva, että Finlaysoniltakin löytyy sen tapainen. 🙂
Oli kyllä kätevä tämä pussukka, tulee vähän vieraslakanapyykkiä 🙂 Samoin se on pieni ja kevyt ottaa itse mukaan kun menee yökylään. Matsku on samaa kuin lakanoissa, joten ihoa vasten mukava 🙂 eli sama kun nukkuisi lakanoissa.
Muuten hyvä mutta mä haluan ton pussin Tom of Finland kuosilla. Lahjaksi mun poikaystävälle.