Näiden ihanien hellepäivien aikana on vihdoin tullut nautittua pihasta ja pihatöistä. Terassi on pesty siitepölyistä jälleen kerran, ruohikko leikattu ja ruukkuihin istuteltu kasveja. Tuntuu että kesä on saatu startattua hyvään malliin. Pihalla möyrimisen jälkeen on ihana viettää kotona pieni spa-hetki. Meidän kylppäriosastokin on puettu kesäkuntoon. Olen ostanut sinne kaikkea pientä kivaa somistetta.
Vilautan kuitenkin ensin meidän uusinta suurta somistetta, nimittäin Harvian Infrapunasaunaa. Tästä haaveiltiin kauan ja kun sille löytyi kodinhoitohuoneesta passeli tila, oli päätös infrasta valmis. Kerron tästä teille ihan pian enemmänkin, sillä aihe ansaitsee ehdottomasti lisätietoa. Mutta siis pihalta kuljetaan sisälle kodinhoitohuoneeseen, siellä sijaitsee nyt myös kätevästi tuo infrasauna. Kodinhoitohuoneesta asutaankin sitten jo kylppäri/saunaosastolle. Hyvä reitti, sillä tästä kombinaatiosta on vielä lyhyt matka terassin perukoilla sijaitsevalle paljulle.
Pesuhuonetta olen somistanut Granitista ostamallani amppelilla ja ruukulla. Minulla oli pitkään hinku saada jotakin vihreää pesutiloihin ja roikkuvalla virityksellä se onnistui kätevästi. Kasvi on jonkin sortin saniainen. Isäntä lupasi hoitaa kasvin ja saada sen rehottamaan kunnolla. Uutta on myös Linumin muhkeat Hamam-pyyhkeet. Näiden toinen puoli on froteeta, joten jos mielii trendikkäitä Hamameita, mutta pitää froteepyyhkeen kuohkeudesta, on tämä Linumin versio täydellinen. Minä olen ihan rakastunut näihin pyyhkeisiin. Sitäpaitsi tuovat heti kesäistä raikkautta kylppäriin. Meillä on noita Koodissa myös beigeraidallisena. Kuvassa vastapesty lattia ja uusi raikas puuvillamatto Casa Stockman-merkiltä.

Sain keväällä jo Joliesta ihanan yllätyspaketin, jossa oli ylellisiä Patykan vartalotuotteita. Olen vasta äskettäin raaskinut ottaa aineet käyttöön ja ne ovat ihania! Jo pelkät pullot tuovat kylpytilaan kauneutta, saatikka sisältö joka on mieletöntä hemmottelua. Patykan tuotteisiin ei voi kun rakastua. Kuvassa on suihkugeeli (tuossa kauniissa läpinäkyvässä pullossa), vartalon kuorintavoide ja vartalovoide. Shampoo ja hoitoaine ovat Cutrinin Sensitive-sarjaa, suuri suosikkini sekin. Marmoritarjotin on Granitista.
Kesäksi suursiivottu kylppäri somistettiin myös Joliesta saaduilla Balmuirin ihanuuksilla. Käsisaippua ja käsivoide ovat Balmuirin uudesta luonnonkosmetiikkasarjasta. Käsipyyhe on Balmuirin pellavaa, noita minulla on useampia, tykkään paljon hyvin imevästä ja nopeasti kuivuvasta materiaalista. Viimeistelin raikkaan kylppärin kasvimaalta poimimillani mintun oksilla, ne säilyvät maljakossa kauan ja antavat raikasta tuoksua kylppäriin.
Pihatöiden pölyt on ilo pestä pois puhtaassa kylppärissä ylellisillä aineilla. Arkinen itsensä hemmottelu on parasta.
*kosmetiikkatuotteet ja pyyhkeet saatu
4 Comments
Voi kuinka kaunis ja rauhallinen tunnelma <3
Missonin pyyhkeitä olisi itsellä hankintalistalla. Ja voisihan noita Hamami-pyyhkeitäkin kokeilla. Niistä tulee jostain syystä mummola mieleen. Mummolla varmaan oli tuon tyylisiä pyyhkeitä ulkosaunassa 🙂
Leppoisaa viikonloppua Anne <3
Kiitos 🙂 kyllä puhdas ja raikas kylppäri on aina niin ihana, vaikkei pinnoiltaan ihan oman ihanteen mukainen olekkaan. Pienillä sievillä rekvisiitoilla voi aina taikoa tunnelmaa.
Me ollaan Koodissa myyty noita Missonin pyyhkeitä yli kymmenen vuotta ja aina vaan ovat suosittuja. Itselläkin niitä on ollut niin pitkään käytössä, laatu on ollut hyvä, enkä ole vielä kyllästynyt, vaikka välillä toki muitakin pyyhkeitä käytän.
Hamamit ovat niin ihanan kesäisen oloisia ja minua miellyttää kaikki aito ja sen sellainen, joka fiilis niistä tulee 🙂
Leppoisaa viikonloppua myös sinulle <3
Mistä oot ostanu pyyhkeet?
Linumin pyyhkeet on Sisustuksen Koodista 🙂