Muistinko sanoa teille, että minulla on tämä viikko kesälomaa. Olen halunnut pätkiä kesälomani osiin, jotenkin se tuntuu kivemmalta niin. Loput kaksi viikkoani vietän sitten elokuun lopulla. Tälle viikolle en tietoisesti halunnut mitään suunnitelmia. Vain kotona olemista ja pihasta ja oleilusta nauttimista. Kesässä se on minusta ihan parasta. Muina aikoina voi mennä ja tehdä asioita, mutta kesällä kauniilla ilmalla olen mieluiten omalla pihalla. Se on kuitenkin niin lyhyt aika vuodessa kun siitä ennättää nauttia kunnolla.

Tänään piipahdin kuitenkin asioilla ja ruokaostoksilla keskustassa. Joen varressa ei ollut noin tyhjää kuin kuvissani (olen napannut ne viime viikolla yhtenä aamuna). Meneillään oli markkinat, joille en taaskaan jaksanut piipahtaa. Mutta oli ihanan näköistä kun aurinko porotti ja kadut kuhisivat ihmisiä. Kyllä kaupunki on myös ihana kesäpäivänä.

Syötiin tänään pihalla, täyteltiin palju ja nautiskeltiin oleilusta. Jälkkärikahvit oli mukava siemailla fatboylla lekotellen. Tosin joku oli jo varannut parhaan paikan. Huomatkaa kasvomaalaukset, jalkapalloa varten sutaissut kasvomaalit eivät lähteneetkään turkista pesemällä – täytyy kasvattaa värit yli.

Nespressoa ja torilta ostettuja makeita vadelmia. Voisin syödä marjoja ja hedelmiä koko ajan, valitettavasti yhtä koukuttavaa on nyt myös karkki – sitäkin on mennyt ihan liikaa viimeaikoina.

Tuossa on meidän torilta ostettu amppeli. Komiana on pysynyt, tykkään sen herkän näköisistä valkoisista kukista. Vaikka aikalailla tuota saa olla nyppimässä.

Minäpä jatkan tämän viikon leppoista oleilua. Postailen kyllä tänne, mutta tahti voi olla vähän normaalia verkkaisempaa.

8 Comments

    • Kiitos Jonna <3 on kyllä ollut ihana kotiloma, etenkin tänään mitä mukavin kesäpäivä pihalla paljuineen ja kokkailuineen ja auringonottoineen.

      On kyllä suloinen tuo Lettunen.

  1. Mukavaa lomaviikkoa. Tein juuri innoittamanasi mustikkapiirakkaa. Meidän ohjeet erosivat maitotuotteen lisäksi vain siinä, että sun ohjeessa ei tarvinnut vaahdottaa/vatkata mitään, mun ohjeessa piti. Mut enpä vatkaa enää, kiitos tästä vapautuksesta! 😀

    • Jei, mahtavaa, mä inhoan etenkin rasvan ja sokerin vaahdottamista 🙂 Hurraa siis helpolle piirakkaohjeelle!

  2. Voi kuinka suloinen Lettunen. Mulla on kauhea koirakuume, eikä tuollaisten suloisuuksien näkemiset sitä helpota!
    Jos kaipaat vaihteua piirakkapohjaasi niin tsekkaa valion piimäpiirakka. Siinä myös aineet sekoitetaan, ei vaahdottamista 🙂
    Hyvää kesää ja loman jaksottaminen on kyllä kiva juttu! Tuntuu, että lomaa olisi jopa enemmän.
    T. Tiina

    • Koirakuume on kyllä melkoista, muistan aikaa 🙂 eikä tosiaan sitä helpota koirakuvien katselu. En viitsi edes kuvailla miten ihana on ottaa tuollainen pehmopakkaus kainaloon….

      Kiitos piimäpiirakkavinkistä! Tykkään hirmusti piimäkakusta ja kaikista piimäpohjaisista leivonnaisista, joten tuota täytyy testailla – etenkin jos on helppo tehdä 🙂

      Jakstottaminen sopii mulle hyvin, etenkin kun kesäaikaan ei tule reissailtua, nyt odotan jo että pääsen huomenna töihin.

  3. Voi mikä suloisuus tyynyllä pötköttelee! ♡ Meillä on jo 14-vuotias pieni mummokoira, rakkaampaa otusta ja parempaa sielunhoitajaa ei olekaan. Karvaiset kaverit ovat kyllä parhautta. :•) ♡♡

    • Voi mummokoira <3 meillä tosiaan kaksi ihanuutta, tyttö ja poika (kuvassa). Koirat ovat niin ihania ja puhdasta rakkautta. <3

Write A Comment