unique home

Hyvää sunnuntaita. Tänä aamuna tallensin aamupalavalmisteluni kameralla, eli tältä näyttää minun aamupalapisteeni. Yleensä syön aamuisin ruisleipää kahvin kanssa (tai pullaa), mutta tänään herkuttelin paahtoleivällä, joskus viikonloppuna teen niin. Tämän hetken lempparein aamukahvipaikkani sijaitsee meidän pihalla, makkarin ikkunan alla, johon olen nostanut pienen pöydän ja tuolit. Siinä on ihana aamuaurinko ja vieressä täydessä kukassa oleva kärhö. Niinpä istahdin siihen myös tänä aamuna kahvieni kera.

unique home

unique home

Tässä kuitenkin vielä muutama kuva keittiön toisesta nurkasta. Tässä meillä touhutaan ihan yhtä paljon kuin lieden ja altaankin vieressä. Festivon kotikylmiö kun on tuossa sopivasti vieressä, sieltä nostetaan herkut tähän pöydälle valmisteluita varten. Toisella puolella keittiötä on Nespresso-kahvipiste, tässä on puolestaan tämä perinteinen kahvinkeitin. Molempia käytetään ahkerasti.

unique home

Nyt takaisin pihalle nauttimaan aurinkoisesta ilmasta. Nappaan taas lehtipinon kainalooni ja rentoudun.

Leppoisia hetkiä sinne!

6 Comments

  1. Raikasta ja kaunista 🙂 Meillä lasahti Moccamaster ja tuota Legacya olen katsellut ihan ulkonäön takia…itse kun en kahvia juo, niin kysäisen siipan puolesta, että onko hyvä keitin ?

    • Olen tykännyt niin paljon tuosta Legacystä, että ostin sellaisen töihinkin – oltiin etsitty sinne vuosikausia hyvää kahvinkeitintä. Meilläkin on myös Moccamaster, ihan hyvähän se on, mutta nyt kaapissa lepäämässä.

  2. Minäkin mietin onko tuo kahvinkeitin hyvä?

    Pidän tavastasi sisustaa, hyvänmielen kuvia. Raikkaita, yksinkertaisia, mutta kotoisia tiloja. Muutimme juuri toissa viikolla 1948 rakennettuun taloon. Tämä tulee olemaan aikamoinen projekti, sillä talo täytyy peruskorjata täysin, etenemme tila kerrallaan. Aikamoinen kohde, enemmän funkkista kuin rintsikkaa. Sitten, kun teemme päätöksiä näkyvimmistä osista, kaipaisin ehkä mielipiteitäsi. Jos moista kevyttä kommentointia voisit tarjota, olisiko sähköposti sopiva yhteydenottotapa?

  3. Ihanan näköistä!

    Onko keittiön tasot pysynyt hyvin puhtaina?
    Valitsimme omaan keittiöön valkoiset laminaattitasot. Ei kiiltäviä. 🙂 mietin miten ne toimii arjessa. On kyllä hyvän näköiset!

    • Kiitos 🙂
      Keittiön tasot on ihan kuin uudet, hyvin pysyvät puhtaina. Minulla on ollut useissa keittiöissä valkoiset laminaattitasot ja ovat kaikki kestäneet vuosikausia kuin uusina. Ei niihin saa mitään muuta jälkiä kun korkeintaan naarmuja jos leikkaa ilman leikkuulautaa. Mutta kaikki läntit lähtevät, tarvittaessa hankalammat voi pestä vimillä tai universal stonella. Hyvä valinta! Ja juu ei kiiltäviä, veikkaan niiden olevan hankalampia hoitaa.

Write A Comment