Viimeiset vuodet ovat olleet talouden kannalta haastavaa aikaa koko suomen kansalle. Montaa meistä on taloudellinen taantuma koetellut tavalla tai toisella. Ja vaikkei olisikaan, olemme varmasti omalla toiminnallamme yrittäneet vaikuttaa positiivisesti asioiden parantamiseksi – näin ainakin toivon. Sillä ihan jokainen meistä voi vaikuttaa maamme taloudelliseen tilanteeseen. Pienistäkin teoista syntyy suuria, kun tekijöitä ja tekoja on paljon. Olen omassa blogissani moneen otteeseen halunnut tuoda esille suomalaisia yrityksiä. Erityisen iloinen olen jokaisesta yhteistyöstä, joilla olen voinut avittaa kotimaista yritystä.
Tämä blogipostaus on osa ”Sinivalkoinen jalanjälki”– kampanjaa, jossa kannustetaan ostamaan enemmän suomalaisia tuotteita. Hyvä kampanja mielestäni. #suosittelesuomalaista – tempauksen tarkoituksena on että suomalaiset kertoisivat ostamistaan kotimaisista tuotteista ja samalla saisivat näin ideoita toisten vinkeistä. Tempauksen takana on Suomalaisen Työn liitto, voit lukea lisää aiheesta tästä, sivuilta on esimerkiksi kiva seurata toisten suositteluita suomalaisista tuotteista. Tällä kampanjalla on myös oma facebook-sivu.
Sain kotimaiselta Kiilto Clean Oy:ltä tuotepaketin, joka sisälsi siivouksessa ja kodinhoidossa käytettäviä pesuaineita. Kyllä arkiset kotityöt sujuvat jouhevasti ihania pesuaineita suihkien. Mieluusti kaupan hyllyllä tarttuu suomalaiseen tuotteeseen myös tässä tapauksessa. Kiilto-tuotteet ovatkin varmasti monelle kovin tuttuja.

Keittiö on kodin sydän ja siellä tulee varmasti touhuttua eniten myös siivouksen merkeissä. Tasoja ja pintoja on pyyhittävä päivittäin. Näissäkin arkisissa askareissa voi ottaa huomioon kotimaisuuden.
Kuinka moni teistä tulee ajatelleeksi tuotteen kotimaisuutta ostoksia tehdessään. Minusta tuntuu, että kun hankitaan jotakin suurempaa ostosta, silloin tulee pohdittua enemmän näitä asioita. Mutta kannattaa yhtä lailla suosia suomalaista tuotetta pienemmissäkin ostoksissa.

Mitä enemmän me ostamme kotimaisia tuotteita, sitä enemmän syntyy työpaikkoja. On kiva jos osallistutte tähän tempaukseen merkitsemällä instagramissa tai twitterissä ostamianne tuotteita hashtagilla #suosittelesuomalaista. Pyrin itse koko ajan skarppaamaan omissa hankinnoissani ja valitsemaan kotimaisia tuotteita ja suosimaan kotimaisia kauppoja.
8 Comments
Tänään hankin Kiillon suihkutettavaa käsitiskiainetta ja yleispesuainetta, oli niin ihanan pirteänkeltaisia tuotteita. 🙂 Tuotteet toimivat ja ovat ihania käyttää, ehkä wc-pesuaine suihkupullossa on suosikkini, se tekee tylsästä vessanpesusta mukavaa!
Suosin suomalaista aina kun vain se on mahdollista. Siitä tulikin mieleen, että onko suomalaista televisioiden valmistajaa?
Suihkeet on kyllä mun lemppareita siivouksessa, niin helppoa ja raikasta. Mulle on tosi tärkeää suosia kotimaista, toki ostan muutakin, mutta ostoksia tehdessä pidän aina mielessä kotimaisten tuotteiden suosimisen.
Kävin tänään paikallisessa pikkupuodissa ostoksilla ja ostin ihanan kotimaisen tuotteen, Cilla's tiskiaineen, joka on greippi-appelsiini -tuoksuinen.
Cilla’s pesuaineet valmistetaan tuulivoimalla ja ne sisältävät vain biohajoavia raaka-aineita. Tuotteisiin ei ole lisätty synteettisiä väri- tai tuoksuaineita. Pesuaineiden tuoksut tulevat puhtaista eteerisistä öljyistä ja tuoksumaailmaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Cilla’s Tiski ja Käsi -pesuaineille on myönnetty Avainlipputunnus tunnustukseksi kotimaisesta tuotannosta. Tämän lisäksi Cilla's pesuaineet on pakattu kauniisiin pulloihin.
Ja tämä ei ole mainos, olen vain tyytyväinen asiakas. 🙂
Sanna
Cilla´s tuotteet ovat myös kivoja 🙂 olen myös niitä kokeillut joskus.
Mä ostan myös täällä jenkeissä suomalaisia tuotteita jos on saatavilla ja saahan niitä netin kautta jonkun verran. Toivon että suomalaiset uskaltaisivat lähteä tuotteineen sieltä Suomesta myös Suomen ulkopuolelle jotta Suomen talous saisi vähän tulta pyllyn alle. Suomen valtion pitäisi ehdottomasti tukea tällä hetkellä isoja ja pieniä yrityksiä jotka haluavat myydä Suomen ulkopuolelle mutta toimivat Suomen sisäpuolella.
Sanos muuta ja ihan mahtavaa että sieltäkin saa suomalaisia tuotteita 🙂 Vientiä pitäisi ehdottomasti kehittää, samoin brändäystä.
Entäs muoti? Suositko siinä suomalaista? Onko suosikkimerkkejä?
Suosin myös pukeutumisessa suomalaista, lempparimerkkejä on Arela ja Marimekko. Pakko kyllä tunnustaa, että toivoisin enemmän ajan henkisiä kotimaisia vaatteita, usein ne ovat omaan makuuni liian "taiteellisia". Myös ulkoiluvaatteissa suosin suomalaista. Mutta yksi tärkeä juttu pukeutumiseen liittyen on tehdä hankintoja suomesta, en siis tilaa kovinkaan usein ulkolaisista nettikaupoista mitään, vaan pyrin ostamaan pukeutumisen tuotteet kotimaasta. Suosikkikauppojani täällä omalla paikkakunnalla ovat esim. Sokos ja Element, molemmissa on useiden lempparimerkkieni tuotteita.