Ah, syksy on varmasti aika monen mieliaikaa pukeutumisen suhteen. Syksyn vaateuutuuksista hullaantuu aina ihan erityisellä innokkuudella. Minulla olikin hyvin aikaa nyt lomalla käydä fiilistelemässä yhteistyön puitteissa Sokoksen syysuutta. Paljon kivaa oli jo saapunutkin tavarataloon. Olipa Sokokselle tullut myös monta uutta vaatemerkkiäkin, kuten Ted Baker, Object, Pieces ja MAC.
Syksyn ehdottomasti kiinnostavin farkkumalli on minusta mahdollisimman perus – eli suora yksinkertainen malli ja tasainen keskisininen pesu. Levikseltä bongasin kivan mallin, joka oli juuri tuota mainitsemaani tyyliä.
Mustat alaosat innostavat minua paljon. Omassa pukeutumisessani olen taas löytänyt ne uudelleen, ehkä suurimmalle osalle ne ovat olleet aina se olennainen juttu. Kangashousuissa on nyt vara valita itselleen mieluisin ja sopivin malli. Sokoksen uuden merkin Objectin valikoimista poimin tuollaiset hauskat kreppikankaiset väljät housut. Pidin kovasti vyötärön kangasnauhasta.
Pitkähelmaiset tuubihameet ovat myös palanneet, muistan aikoinani käyttäneeni tosi paljon tuollaisia hameita. Kuvan ribbineuloksinen tuubihame on Piecesin, joka myös kuuluu Sokokselle saapuneisiin uusiin tuotemerkkeihin.
Ja sokerina pohjalla ihan mielettömän ovela laukku. Tiger of Swedenin nahkaisessa olkalaukussa on sitä jotakin. Kirpsakka vihreä väri näyttää jännältä, mutta laukun malli tekee siitä kuitenkin asiallisen tyylikkään. Tämän ostaisin enemmän kuin mielelläni itselleni, jään harkitsemaan vakavasti. Tällaiset asusteet ovat kyllä vaatekaapin helmiä. Kun ei jaksa miettiä asua, vaan pukeutuu turvaneuleeseen ja farkkuihin, voi heittää olalle näyttävän laukun ja koko ilme on tarkkaan harkitun tyylikäs.
Mun syksyn suosikkijuttuja ovat mm. mustat alaosat, perusfarkut, ovelat asusteet, ribbineulos, satiinipinnat ja pooloneuleet.
2 Comments
Kiitos esittelystä. Linkit suoraan tuotteeseen olisivat kivat, mutta se ei taida onnistua, koska esimerkiksi tuo Tigerin kahisevakankainen laskoshame ei ole lainkaan verkkokaupassa – en ainakaan minä sitä löytänyt. Muistatko muuten mallin nimen? En ole nimittäin löytänyt hametta miltään muultakaan verkkosivulta. Haluaisin nähdä sen kunnolla.
Kiitos itsellesi kommentista 🙂 Tosiaan, kaikkia Sokoksien tuotteita ei ole saatavilla heidän verkkokaupastaan, näin suorien linkitysten teko ei oikein onnistu. Tigerin hameen nimi oli muistaakseni Rica.