Archive

syyskuu 2016

Browsing

”kaupallinen yhteistyö Suomen Blogimedia ja BookBeat” Olen tainnut mainitakin teille kuinka minua on harmittanut lukemisvajeeni viime aikoina. Entinen kirjatoukka on täysin vieraantunut kirjoista ja se on minusta aika surullista. Kirjat ovat tärkeitä; ne avartavat mieltä, rentouttavat, laajentavat ajatusmaailmaa ja parantavat kirjoitustaitoa. Ihmiselle joka kirjoittaa paljon (vaikka vain blogia),…

Meidän makuuhuone on vieläkin vähän vaiheessa. En ole jaksanut paneutua kunnolla sen viimeistelyyn. Periaatteessahan siellä on kaikki ihan kunnossa, mutta jotenkin lopputulos ei ole ollut tähän huoneeseen ihan täydellinen. Hayn Tray-pöydät sängyn vierustalla ovat hitusen suuret tähän huoneeseen, ne on aikanaan hankittu paljon suurempaan makuuhuoneeseen. Myös yöpöydillä olevat…

”kaupallinen yhteistyö Sokos” Taas on syksyn hulinapäivien aika, nimittäin Sokoksella on jälleen 3+1-tarjouspäivät (28.9. – 2.10.). Olen perinteisesti ollut tähän aikaan aina Pariisissa, mutta tällä kertaa matka osuu niin, että pääsen itsekin piipahtamaan ostoksilla. Tutustuinkin innolla kuvastoon, sillä olen järkkäillyt kotona paikkoja kuntoon, niin syksyn/talven varalle, kuin vähän…

Joskus jokin pieni juttu saa minut innostumaan, tai aika useinkin, pienistä asioista on ilo ammentaa, eikö se niin mene. Eilen innostuin Turun Taidemuseon näyttelylistan mukana tulleista korteista, etenkin Helene Schjerfbeckin ihanaa teosta kuvaavasta taidekortista. Olen aina fanittanut Helenen taidetta. Teoksissa on kaunista kaihoa, eteerisyyttä ja ne pysäyttävät toiseen…

Heippa taas, tuli alkuviikon mittainen blogitauko ihan vahingossa. Joskus vaan ei ennätä istahtaa alas blogin ääreen, tavallaan se harmittaa jossain mielen sopukoissa, kun tänne on niin kiva tulla kirjoittelemaan teille. Olin eilen taas Helsingissä työasioissa. Suuntasin junalta Suomen Blogimedian toimistolle, joka siis on tavallaan toinen työmestani – sieltä…