Heippa taas, tuli alkuviikon mittainen blogitauko ihan vahingossa. Joskus vaan ei ennätä istahtaa alas blogin ääreen, tavallaan se harmittaa jossain mielen sopukoissa, kun tänne on niin kiva tulla kirjoittelemaan teille.
Olin eilen taas Helsingissä työasioissa. Suuntasin junalta Suomen Blogimedian toimistolle, joka siis on tavallaan toinen työmestani – sieltä käsin hoidellaan monia blogiini liittyviä asioita. Toimisto on vähän aikaa sitten muuttanut uusiin tiloihin ja ihastelin upeaa sisustusta. Halusin napata tännekin muutaman kuvan, kun ihastelin paikkoja.
Valitsin päivän asuksi mukavaa ja helppoa, kun ohjelmassa oli palaverissa istumista ja kaupungilla kävelyä. Asukuva on otettu toimiston hulppealla käytävällä. Pakko ihailla noita trendikkäitä seinäpaneeleita, jotka toki sopivat tuollaiseen vanhaan taloon hienosti.
Onhan se mukava istua upeassa neuvotteluhuoneessa. Ihastelin Eamesin tuoleja ja hillittyä värimaailmaa. Taulutkin sopivat eleganttiin ilmeeseen täydellisesti. Noin muuten huomaan olevani huono palaverissa istuja. Olen niin rauhaton ja täynnä energiaa, että minun on vaikea keskittyä kuuntelemaan pitkiä selostuksia – haluan aina osallistua. Onneksi minun työhöni bloggaajana liittyy nimenomaan ideointi ja vuorovaikutus, eli palaverit ovat aina innostavia.
Taukotilasta bongasin Hayn pöydät ja Artekin jakkarat. Pöydällä Tom Dixonin tuikkukupit. Ja aiheesta ihan toiseen; kun kävelin toimistolle kaikessa rauhassa ja fiilistelin Helsinkiä, ajattelin että olen kyllä ihan pihalla stadin meiningeistä. Luen usein blogeista cooleista ravintoloista ja mestoista, joissa istuskellaan lounaalla samalla töitä tehden. Itse suuntaan Helsingissä yleensä Espan varrella olevaan paikkaan ja haukkaan jotakin nopsaan. Ehkä täällä Turussa ei ole tuollaista hengailukulttuuria, tai sitten en vaan itse ole törmännyt moiseen. Summa summarum, olin kuin ”Englishman in New York”-Helsingissä.
Tällä kertaa pari työjuttua osui Kiseleffin talon suunnille ja päädyin supernälkäisenä syömään Köketiin. Lounasaika oli jo tuossa vaiheessa ohitettu, joten valitsin listalta päivän keiton, joka oli peruna-purjokeitto, kyljessään pari lämmintä voileipää. Keitto oli hyvää, mutta lämppärit eivät maistuneet millekkään, vaikka näyttivät kyllä hyviltä. Mutta nälkä lähti, se on pääasia.
Loppuun vielä tavallaan myös muistutus itselle – älä valitse jalkaan nahkakenkiä ilman sukkia. Vaikka nuo loaferit ovat mukavat näin normaalisti töissä seisoskellessa ja asioilla piipahtaessa, koko päivä kävelyä niillä kyllä teki tehtävänsä. Oli pakko kiitää rakkolaastariostoksille ja vielä illalla nilkutin vaivoin taksista kotiovelle.
Tämmöistä täällä, nyt taas normaalihommissa.
5 Comments
Voi Anne! Eihän sitä nyt muutaman sukkahousuista ulisevan kommentoijan tähden kannata tehdä huonoja ratkaisuja! Toivottavasti rakot paranevat pian.
Ha ha, no en kyllä kenenkään toisen mielipteen perusteella päätä laitanko sukat vai ei 🙂
Jos filosofiseksi tässä heittäytyy, niin muotihan nimenomaan on muiden mielipiteeseen perustuva seikka 🙂
Kesä on jalkarakkojen aikaa – valitettavasti, jalat kun kaiken lisäksi tuppaavat lämpimällä kelillä turpoamaan, jolloin normaalisti mukavatkin kengät saattavat ruveta hiertämään. Kuluneena kesänä pääsin vähällä, kun ei oikein sandaalikelejä ollut, ja löysin lempparikenkiini (nauhattomat tennarit, vähän kuin tennarin ja loaferin välimuoto) jostakin halpiskaupasta tosi hyvät, hiukan paksummat avokassukat. Ensin ajattelin, että ei nämä kestä jalassa vaan ryttääntyvät varpaisiin, mutta tosi hyvin kestivät, säästivät jalat rakoilta ja kengät kostumiselta!
Näinhän se on, siksi olenkin suosinut lähinnä tennareita kesäkenkinä, niissä mukavat kenkiä ja jalkoja suojaavat pohjalliset. Minä kun en ole vielä onnistunut löytämään hyviä avokassukkia, kaikki kokeilemani joko rullaantuvat tai painavat kantapäätä kuminauhallaan. Niinpä olen käyttänyt kenkien suojana mukavia pohjallisia, jotka vaihdan usein. Ne eivät tosin estä rakoilta näemmä 🙂