Olen tainnut mainitakin teille kuinka minua on harmittanut lukemisvajeeni viime aikoina. Entinen kirjatoukka on täysin vieraantunut kirjoista ja se on minusta aika surullista. Kirjat ovat tärkeitä; ne avartavat mieltä, rentouttavat, laajentavat ajatusmaailmaa ja parantavat kirjoitustaitoa. Ihmiselle joka kirjoittaa paljon (vaikka vain blogia), on tärkeää myös lukea paljon – näin minulle on ainakin aina opetettu. Niinpä harmittelen kovasti nykyistä niukkaa lukemistani.
Olinkin iloinen yhteistyöstä BookBeat-sovelluksen kanssa. Sen avulla kirjat kulkevat aina mukana ja niihin voi syventyä silloin kun ehkä käyttäisi ajan vaikkapa somettamiseen. BookBeatista löytyy kattava valikoima e-kirjoja ja äänikirjoja. Tällaisen sovelluksen avulla myös tulee varmasti tutustuttua kirjoihin, joita ei muuten lukulistalle ehkä valitsisi. Toisaalta, jos jokin kirja ei kolahda, voi sen sivuuttaa ennen kuin pääsee loppuun saakka.
Kun kuljen bussilla töihin, minulla on puolisen tuntia aikaa syventyä lukemiseen, BookBeatin avulla kirja on käsillä puhelimessani. Tuleva Pariisin matkakin on oiva tilaisuus lukea; lentokoneessa kirja on mitä loistavin seuralainen. Kuulokkeiden avulla voin myös kuunnella äänikirjoja matkustaessani.
Ladattuani sovelluksen tutustuin kirjavalikoimaan huolella. Olin erittäin iloinen bongattuani e-kirjojen joukosta muutaman oman veljeni, Tommi Melenderin, kirjan. Minä olin aloittanut jo tovi sitten lukemaan hänen Onnellisuudesta-teostaan, mutta se oli jäänyt pahasti puolitiehen. Nyt aion nauttia kirjan loppuun BookBeatin avulla, vaikka työmatkojen aikana. Silloin on rauhaisa hetki lukea veljen mietteitä onnellisuudesta. Hyviä näkemyksiä muuten hänellä, suosittelen tutustumaan kirjaan, onnellisuus on meitä kaikkia koskettava aihe.
4 Comments
<3
Tästä linkistä pääsee kokeilemaan 14 vrk:n ajan, ei kuukautta.
T:Leena
Kun menet linkistä eteenpäin se muuttaa ajan pidemmäksi. 🙂 sitten näkyy pidempi aika.
Minulla on ElisaKirja ja olen jopa jokusen kirjan sieltä ostanutkin mutta vain pari niistä on luettu. Olen kai jäänyt jonnekin viime vuosituhannelle, kun tykkään lukea oikeita kirjoja. Samoin lehdet ja kalenteri pitää olla paperisia. 🙂