”kaupallinen yhteistyö Sokos”
Taas on syksyn hulinapäivien aika, nimittäin
Sokoksella on jälleen 3+1-tarjouspäivät (28.9. – 2.10.). Olen perinteisesti ollut tähän aikaan aina Pariisissa, mutta tällä kertaa matka osuu niin, että pääsen itsekin piipahtamaan ostoksilla. Tutustuinkin innolla kuvastoon, sillä olen järkkäillyt kotona paikkoja kuntoon, niin syksyn/talven varalle, kuin vähän tulevan matkankin innoittamana. Silloin tulee inventoitua kaikenlaiset varastot ja tehtyä listoja tarpeista. Niinpä tämä Sokoksen 3+1-päivien kuvasto tuli juuri passeliin aikaan. Lueskelin sitä jo töissä ruokatunnilla ja kirjoittelin muistilapuille huomioita. Tällaisilla tarjouspäivillä on usein paljon ihmisiä ja hurjasti tavaraa, joten etukäteen laadittu ostoslista helpottaa asioimista. Vaikka usein tuleekin listan ulkopuolelta tehtyjä löytöjä, mutta ainakin muistaa katsastaa ne jutut joita oli etukäteen katsellut.

Bongasin paljon kosmetiikkavaihtoehtoja. Itse olen hurahtanut luonnonkosmetiikkaan ja niinpä ruksailin omalle listalleni mm. Madaran ja Mia Höytön kosmetiikkoja. Tein kylppärin kaapissa pienen raakkauksen ja löysin ison kasan melkein tyhjiä puteleita. Ne pääsevätkin nyt tehokäyttöön ja toivottavasti lopulta kylppäriin jää vain talvea varten hankitut tarpeelliset ja harkitut tuotteet. Huomaan ainakin hiusten kaipaavan tehokkaampaa hoitoa, samoin käsivoide on otettava taas tehokäyttöön.
Isännälle katselin vähän Calvin Kleinin pyjamanhousuja ja sukkapäivityksiä. Kuvastossa oli muuten myös esimerkiksi Peakin miesten parkatakki ihan superhyvään hintaan!
Kodin puolelta löytyi monta kivaa juttua, joita olenkin jo meille hankkinut. Esimerkiksi House Doctorin pikkumatto on ollut aivan loistava kodinhoitohuoneessa kynnysmattona. Se on pysynyt hyvin puhtaana ja on ollut helppo puhdistaa. Pidän kovin maton kuvioinnista. Tämä kävisi mainiosti myös kylppärin matoksi. 3+1-päiviltä voi täydentää myös Iittalan Kastehelmi-tuikkukippoja, niin kauniita ja monikäyttöisiä.
Löytyipä tarjousten joukosta myös kaksi omaa keittiötarvikesuosikkiani; OBH Nordican Legacy-kahvinkeitin, josta pidän niin paljon että ostin samanlaisen myös töihin. Se on kaunis ja keittää tosi hyvät kahvit. Ikisuosikkini on ollut aina Teema-astiasto, jota aika ajoin täydentelen. En vaan voi kyllästyä sen muotoiluun.
Olen monesti aikaisemmin kehunut Edbladin koruja, niiden laatu on ollut kyllä mahtava. Kuvan oma kaulakoruni on jo muutaman vuoden vanha, eikä yhtään kärsinyt. Nyt 3+1-päivillä on Edbladilta mm. tähti-sarjaa kaulakoruna ja korvakoruina. Suositus sille.
3+1-päivillä on mielestäni tällä kertaa todella paljon kivoja tuotteita. Monta omaa suosikkiani jäi tässä nostamatta, niinpä listasin tähän vielä joitakin tärppejäni:
Keskiviikkona:
-naisten Peak-parkatakki
-Mutka-nahkakäsineet
-KN-hattu
-House-sarjan 70 denierin sukkahousut
-Kunertin Mystique 20 sukkahousut
-Lancomen Definicils-ripsiväri
-Lumenen tuotteita
-Philosophyn microkuorintanaamio
-Madaran kuorintanaamio
-Madaran puhdistusvaahto
-miesten partahoitotuotteita
-miesten Tigerin farkut
-Methodin puhdistusaineet
-Iittalan Sarpaneva-valurautapata
Torstaina:
-naisten Tigerin nahkalaukku
-Vogue-sukkahousuja
-Calvin Kleinin paksut sukkahousut
-Nicolas Vahen karamelleja
-Arabian Uunikokki-vuoka
-Familon tikkityyny
-Mia Höytö -puhdistusgeeli
Perjantaina:
-Vagabondin nahkasaappaat
-Calvin Klein naisten alusasut
-Calvin Klein olkakassi
-Ray Ban pilottilasit
-Philosophy pura grace -tuoksu
-kristalliset Nachtmanin juomalasit
-Marimekon Tiara-sarjan tuotteet
Lauantai:
-Actuelle vohvelikylpytakki
-Familonin ja Joutsenen tyynyt
-Nicolas Vahen oliiviöljy ja myllysuola
Sunnuntai:
-Familonin pellavalakanat
-Iittalan Casa-kynttilälyhty
-House Doctor-mokkarahi
-Marimekon Oiva-astioita
Tuosta listasta tuli niin pitkä, että oli pakko pienentää tekstiä. Oli muuten oikeastaan aika hauska bongailla näitä tähän postaukseen. Sitten vaan pää kylmänä tarjouskaupoille.
Kuvastoa pääset selaamaan myös sähköisest
i tästä. Huomaa, että suurta osaa tuotteista saa tilattua myös Sokoksen nettikaupasta, näiden tuotteiden kohdalla on kuvastossa fi-merkintä.