Minulle tulee monta kertaa päivässä mieleen asioita ja huomioita, joista ajattelen kirjoittavani teille. Illalla kun istun koneen ääreen naputtelemaan tekstiä, olen iloisesti unohtanut kaikki nuo mieleen putkahtaneet ideat. Pitäisi heti kirjoittaa kaikki ajatukset ylös, pienetkin sellaiset. Jotenkin päivän toimista väsyneenä ei enää saa kaiveltua asioita esille.

(niitticollege Diesel*saatu /  farkut Mango / ballerinat Balenciaga)

Pukeuduin tänään Dieseliltä saamaani mustaan collegeen, joka on yltä päältä koristeltu pienillä tähtiniiteillä. Tämä on kyllä yksi huikeimmista paidoista joita minulla on ollut. Mieluiten yhdistän tuohon näyttävään paitaan ihan simppelin alaosan. Perussiniset suoralahkeiset farkut ovat kyllä niin yksinkertaiset kuin vaan voi olla.

Töissä on myllätty koko viikko ja laitettu uusia juttuja esille. Tänään hain taas kukkiakin koristeeksi, päädyin jouluruusuihin, koska viimeksi ne kestivät maljakossa kaksi viikkoa. Betonipöytään sopii muutenkin mainiosti paljon vihreää sisältävä kimppu. Sohvaryhmässä on lempparisohvani, samanlainen löytyy kotoakin ja nyt siis myös meiltä töistä.

Ihanaa viikonloppua!

8 Comments

  1. Kuulostaa niin tutulta. Tälläkin hetkellä useampi luonnos ja kuviakin jemmassa, mutta puuttuu vain aika ja energia kirjoittaa postaukset. Hyvää viikonloppua!

    • No niinpä 🙂 Mulla tosin aikaakin isompi ongelma on se etten sitten intuitiossa enää muista mitä pitikään sanoa. Mun postaukset syntyy niin siinä hetkessä teksteineen kaikkineen (paitsi yhteistyöt).

      Hyvää viikonloppua myös sinne!

  2. Tosi kiva college, sopivasti särmää.

    Hih, minä kirjoittelen postausideoita työpäivän lomassa post-it lapuille ja tungen ne aina kalenterin väliin, josta ne sitten tippuu joko toimiston lattialle tai laukun pohjalle. Kerran kassajonossa taskujani tonkiessa löysin myttyisen post-it lapun, jossa luki Suomi -muoti 😀

    Ihanaa viikonloppua!

    • Tuo post-it-lappu on kyllä mainio idis! Just jotain tuollaista mun pitäisi alkaa tekemään, kirjata idis heti lapulle. Ihana olisi kaivella laukun pohjalta idealappuja 🙂 Heh, tuo Suomi-muoti – hyvä idea!

      Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

    • Tuo college on mainio, ihastuin siihen heti kun näin sen. Ja samoin näihin ballerinoihin 🙂 olen oikeastaan aika kyllästynyt noin yleisesti ballerinoihin, mutta jotenkin ne vaan passaavat etenkin poikamaisiin farkkuihin niin hyvin, tuovat vähän naisellisuutta kehiin.

      Ollaan muuten varattu Pariisi!

      Ihanaa viikonloppua myös sinne!

  3. Hyvä on kokonaisuus päälläsi���� Ja sohvan malli on kyllä kivan klassinen! Millä kankaalla se on verhoiltu?

    • Kiitos, kiva kuulla 🙂 sohva on verhoiltu Kvadratin Pause-puuvillalla, ihan paras kangas valkoiseen sohvaan!

Write A Comment