Sunnuntailököilyistä terve. Tänään olen ollut laiskanpuoleinen; vähän imurointia ja pyykinpesua, mutta muuten vain oleilua. Syötiinkin vain pitsaa ruoaksi, ei siis itse tehtyä vaan ihan kaupasta ostettua ja tuunattua. Illalla tai siis yöllä olisi suomen jääkiekkopeli, katsotaan jaksanko valvoa ja katsoa sen. Noin muuten nappasin päivällä muutaman kuvan olohuoneesta, aurinko vähän häikäisi kuvauspuuhia, mutta muuten se oli eilisen harmaan päivän jälkeen oikein tervetullut energisoija.
Olen ostanut olohuoneeseen muutaman uuden piristyksen. Aloitetaan uusista tyynyistä, sohvaa koristavat Marimekon Kopeekka-tyyny ja Linumin myyränruskea samettityyny, kaksi muuta Linumin tyynyä ovat vanhoja. Tuohon sopisi joukkoon jonkinlainen karvatyyny, minulla onkin kaksi vaihtoehtoa kiikarissa, katsotaan päädynkö jompaan kumpaan.
Yhtenä iltana raahasin keittiön seinustalla ajelehtineen vanhan lipaston tuonne sohvan päätyyn ja laitoin siihen päälle muutaman viherkasvin. Vaatii vielä vähän totuttelua ja parempaa asetteluakin, mutta ihan kivasti se tuo vähän lämpöä huoneeseen. Lipasto on isännälle tärkeä perintökaluste, enonsa tekemä nimittäin.
Ruokatilan pöydälle tuppaa kerääntymään ajankohtaiset luettavat, nytkin siinä on Kämpin historiasta kertova kirja ja uusimpia lehtiä. Niihin perehdyn kyllä pikimiten. Koristeena Marimekon vaaleanpunainen maljakko ja Tom Dixonin tuikkukuppelo. Uusi hankinta on tuo pieni suloinen keramiikkalautanen.
Ostin tämän keramiikkalautasen TRE-myymälästä Helsingistä. Tuollaiset pehmeät keraamiset esineet kiehtovat juuri nyt kovasti. Pieni lautanen on minusta todella söpö.
Tässä Tyttönen lempipaikassaan päikkäreillä. Ajatelkaas, että olen valinnut sohvalle samettityynyjä, vaikka meillä on kaksi valkoturkkista koirulaista. Puuvillasamettiin ei onneksi tartu karvat ihan niin helposti kuin sähköisempiin tekokuitusametteihin. Toki karvaa saa imuroida vaikka päivittäin jos jaksaa, minä en kyllä jaksa ihan niin usein. Mutta vähintään kerran viikossa käännetään ja väännetään kaikki tyynyt ja imuroidaan ne kunnolla. Tuleepahan pidettyä sohva puhtaana, kun sen eteen joutuu vähän nähdä vaivaa.
Nyt olohuoneessa on vaihteeksi Linie Designin harmaa Sirius stone-matto. En ole sen sävyyn nyt ihan rakastunut, mutta matto on muun perheen suosikki pehmeytensä takia. Olkoon siis nyt tuossa jonkin aikaa, kunnes taas kaivelen autotallista oman suosikkini, eli Muuton beigen villamaton esille.
Tässä samalla voisin vinkata teille sivupalkkiin ilmestyneestä lukijakyselystä. Olisi todella ihana jos jaksaisitte vastata siihen. Sen avulla saisin tärkeää tietoa teidän kiinnostuksen kohteista, se auttaa minua tekemään toivottavasti vielä kiinnostavampaa sisältöä teille.


































