”kaupallinen yhteistyö Sokos”

Pakko sanoa, että olen pienen rentoutuksen ja hemmottelun tarpeessa. Töissä on ollut kiireitä ja vaikka pääsinkin unohtumattomalle Pariisin matkalle, sekin oli aika haipakkaa. Nyt on kyllä otettava pieni hetki aikaa itsensä hemmottelulle ja pysähtymiselle. Tällä kertaa Sokos-yhteistyöni teemana on kylpyhuone ja Doven tuotteet. Aihe sopii minusta saumattomasti suunnittelemaani hemmotteluhetkeen, sillä minulle kodin ”spa” on rentoutumiskeidas parhaimmillaan. Sauna ja kylpytila on ihana pitää raikkaana ja kauniina, silloin siellä on myös hyvä helliä itseään kylpytuotteilla.

Sokoksilla on tällä viikolla Doven kampanja, osassa Sokoksia on myös Doven konsulentti esittelemässä ja kertomassa tuotteista. Minä poimin näihin kuviin joitakin mielenkiintoisia tuotteita, kuten suihkuöljy ja hiuksiin tarkoitettu hoitoöljy. Olen monesti kertonutkin kuinka itselläni erilaiset öljytuotteet ovat vakiinnuttaneet paikkansa kauneudenhoidossa. Etenkin nyt on hyvä hetki upottautua öljyyn, kun ilma viilenee ja iho kuivuu silmissä.

Öljyjen lisäksi olen aina ollut palasaippuan käyttäjä. Vaikka kylpyhuoneestani löytyy ihania suihkugeelejä, on minulla aina oltava myös hyvin vaahtoava kermainen palasaippua. Tunnustan välillä peseväni sellaisella myös kasvot. Yksi palasaippuaklassikoista omassa kylppärissäni on Doven saippua.

Sokoksen Dove-kampanjan aikana kahden Dove-tuotteen ostaja saa kaupan päälle nestesaippuan. Doven saippua on kermaisen pehmeää, tuota huomaan ostavani usein työpaikan kylppäriin.

Kylphuonetarvikkeita etsiessäni hihkaisin ilosta, kun tutkin Sokoksen kodin osastolla uutuuksia. Sinne oli saapunut esimerkiksi tanskalainen Meraki-sarja. Heidän tuotteitaan olen monet kerrat ihastellut instagramin kauniissa kuvissa. Nyt siis noita ihanuuksia saa Sokokselta. Kyllä kylpyhuoneen tunnelma vaan muuttuu kovasti lämpimämmäksi, kun sinne lisäilee kauniita käyttöesineitä. Meraki-sarjasta ovat nuo ihastuttavat puuharjat, hohkakivi ja emalivati.

Harjojen innoittamana muistin taas kuivaharjauksen. Etenkin talviaikaan iholle tekee todella hyvää kuivaharjata ennen suihkua/saunaa. Kuivaharjaus poistaa lempeästi kuollutta ihosolukkoa ja virkistää pintaverenkiertoa. Sen jälkeen kun vielä käyttää ihania kylpytuotteita, on sekä rentoutuminen että pehmoinen iho taattu. Hohkakivi on myös sellainen, jota käytän säännöllisesti. Vaikka on tullut kokeiltua jos mitä uusia tuotteita jalkojen hoitoon, palaan aina perinteiseen hohkakiveen.

Tämä kaunis kylpyhuonenurkkaus on Kitzen-keittiöliikkeessä, jossa sain luvan kuvata omia somistuksiani. Valkoinen selkeä kylppärikokonaisuus heräsi täysin eloon muutamilla yksityiskohdilla; Sokoksen House Doctorin kullanväriset pyyhekoukut ja kullanvärinen meikkipeili sopivat ihan täydellisesti tähän harmoniaan.

Ja mikäpä muu kylpytiloja täydentäisi paremmin kuin kauniit pyyhkeet. Itse olen ihan koukussa erilaisiin vohvelipyyhkeisiin ja huokailinkin Sokoksella näiden Lapuan Kankureiden pyyhkeiden äärellä. Minulla on kotona noita pikkupyyhkeitä käytössä ja ovat kyllä ihan lemppareitani. Harmaa ja hiekka värimaailma sopivat minusta tosi kauniisti valkoisen, vaalean puun ja metallinhohdon seuraan.

Taisin saada tästä kuvaushetkestä inspiraation omankin kylpyhuoneen siivoukseen ja somistamiseen. Jotain pientä sievää ja kunnon pesu, sen jälkeen hemmotteluhetki saunassa ja suihkussa. Onneksi huomenna on vapaapäivä, voin hetimiten toteuttaa tuon vision. 
Muistakaahan rentoutua ja helliä itseänne!

2 Comments

  1. Pari (tai ehkä useampi) kohtaa voisi asunnossani olla paremmin, keittiö ja kylpyhuone. Minulla on vain keittokomero ja kylpyhuone/wc on kokoa nukkekoti joten tällaiset ihanat kuvat pistävät miettimään muuttoa.

Write A Comment