Pysytelläänpä vielä hetki meidän makuuhuoneen tunnelmissa. Muistattekin ehkä, kuinka vähän aikaa sitten päätin kokeilla uutta yöpöytäratkaisua vanhojen Hayn Tray-pöytien tilalle. Homma alkoi oikeastaan pienellä somistuskokeilulla blogia varten, kun halusin vaihteeksi makuuhuonekuviin uutta fiilistä. (Esimerkiksi tästä voit kurkata Trayt makuuhuoneessamme). Kokeilin pyöreää Saarisen marmoripöytää isännän puolelle sänkyä ja se näytti niin kivalta, että sain siitä sysäyksen pieneen muutokseen. 
Trayt tosiaan hakittiin aikanaan edellisen kodin makkariin, joka oli tilavampi kuin nykyinen makuuhuoneemme. Tähän tilaan ne kyllä mahtuivat edelleen, mutta olivat aika raskaan näköiset näin jälkikäteen ajateltuna. Pidän pöydistä vieläkin ja ne pääsivät jo uuteen paikkaan olohuoneen puolella. Ehkäpä joskus taas siirrän ne takaisin tänne makuuhuoneeseenkin.

Koska pyöreitä pöytiä oli vain yksi, täytyi minun puolelleni sänkyä keksiä jokin toinen ratkaisu. Tällä kertaa halusin myös kokeilla kahden erilaisen yöpöydän yhdistelmää, sillä sellaista minulla ei ole ennen ollutkaan. Ratkaisu löytyi omasta varastosta, nimittäin siellä oli tuollainen Muuramen pieni Ikoni-seinähylly, joka oli joskus ollut mallikappaleena meillä töissä ja sieltä päätynyt minulle. Olin suunnitellut sitä tuulikaappiin pikkutasoksi, mutta idea ei sitten toteutunutkaan jostain syystä. 

Valkoinen pikkuhylly on mainio tuossa paikallaan, kevyt ja toimiva. Se sopii myös hyvin yhteen sängyn jalkopäädyssä olevan Sapporo-hyllystön kanssa. Ikoniin saisi vissiin myös ovenkin, mutta minä pidän siitä enemmän tuollaisena avonaisena. Tällaisia seinään kiinnitetäviä ratkaisuja näkee nyt paljon ja ovathan ne monella tapaa käteviä. Siivous on superhelppoa kun hylly on irti lattiasta ja muutenkin kompaktin kokoisessa makuuhuoneessa tunnelma säilyy ilmavana.

Hyllyn kiinnityskohtaan kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota. Meillä hyllyn yläreuna on n. 50 cm lattiasta. Pöytää ei kannata kiinnittää liian korkealle.

Pikkuinen tyttö tykkää olla jakkaran alla. Hän on sellainen pieni ”kolokoira” nukkuu yönsä mieluiten omassa kuljetuskopassa tai sitten veljen vieressä omalla nukkumatyynyllä lattialla. Kuvasta puuttuu tosiaan meidän koirien nukkumatyynyt, joilla he öisin nukkuvat meidän kanssamme. Sänkyyn emme suloisuuksia ota. Tai otetaan kaikkialla muualla paitsi omassa makuuhuoneessamme.

Olen oikein iloinen uudesta ratkaisusta yöpöytien suhteen. Tosin tämän myötä entiset varrelliset Tolomeo-yövalaisimetkin saivat uuden sijoituspaikan. Niinpä päästäänkin seuraavaan valintakohtaan; mitkä yövalaisimet tänne valitsisin. Nyt lukuvalona toimii Tolomeo Faretto-spotti. Pääsisin helpolla jos vain hankkisin toisen samanlaisen. Toisaalta vaihtelu virkistäisi ja haluttaisi kokeilla jotakin värillisempää vaihtoehtoa.

Ai niin, sananen taas tuosta meidän ihanasta Interfacen sängynpäädystäkin. Tuntuu että sekin pääsee entistä paremmin oikeuksiinsa keveiden pöytien kaverina. Se on ollut kyllä ihana valinta. Harmaa villakangas on helppo tausta erilaisille lakanoille. Päiväpeittoa en ole viimeaikoina kaipaillut, joskus käytän torkkupeittoa jalkopäädyssä, satunnaisesti taittelen myös pellavapeiton sängylle.

Mitä pidätte eriparisesta yöpöytäratkaisusta?

PS. Maijallakin oli tänään postaus makuuhuoneesta ja uusista yöpöydistä, kurkatkaahan tästä.

10 Comments

  1. Hihi, ihan samat aiheet tosiaan täälläkin tänään 🙂 Ihanalta näyttää tuo uusi järjestys! En hoksannutkaan, että tarkotit aiemmin Muuramella tuota Ikonia, sehän on tuossa tosi nätti pyöreän pöydän kaverina.

    • Heh, mua nauratti kun huomasin sattuman 🙂 Aivan ihanalta näyttää teidän uudet yöpöydät ja verhot, kerrassaan täydellinen kokonaisuus!

      Ja juu, eikö aika hyvä tuo Ikoni, oli vielä kaapissa valmiina, ei tarttenut ostaa mitään uutta tähän muutokseen.

  2. Moikka! Mistä tuo ihana jakkara on, jonka alla pikkuinen hengailee?:) Terkuin Saara

    • No moikka! Tuo jakkara on Carl Hansen & Sonin tanskalainen ihanuus, samaa sarjaa siis kun Wishbone- tuolit eli siis Y-tuolit. Vepsäläinen myy niitä 🙂

  3. Mikä on tuo yöpöydällä oleva kello? Juuri tuollaista olen etsinyt!

    • Se on muuten ihan loistava, tykkään kurkata mitä kello on kun herään aamuisin ennen kelloa 🙂 Isäntä on sen ostanut kauan sitten Clas Ohlsonilta.

  4. Peukutan tälle ratkaisulle. Itse myös saman ongelman äärellä ja kyllä se niin taas on että less is more ja small is beautiful☺

    • No niinhän se on, pitäisi aina lähestyä pohdintoja yksinkertaisuuden ja toiminnallisuuden kautta 🙂 Olen kyllä iloinen että vahingossa tuli tämä ratkaisu eteen.

  5. Kiva ratkaisu. Mitä ovat nimeltään kuvissa näkyvät viherkasvit?

    – Seijahannele

    • Juu, tällaiset seinäkiinnitteiset jutut on kyllä käteviä ja ilmavia. Tuon kullanvärisessä ruukussa olevan kasvin nimeä en tiedä ja tuo toinen on eukalyptus. 🙂

Write A Comment