”kaupallinen yhteistyö Sokos”

Olen tosi tarkka alusasuistani, uskoisin että tosi moni on. Hyvä päivä on sellainen, etten tunne vaatteita ja etenkään alusasuja. Mikään ei saa puristaa, kiristää, hiertää tai liikkua. Olenkin vuosien varrella löytänyt omat alusvaatelempparini ja alusasulaatikostani löytyy lähinnä näitä mukaviksi havaittuja malleja. Onneksi suosikkimalleista löytyy erilaisia versioita, ei tarvitse kuitenkaan aina valita samanlaista settiä päälle.

Kuvien alusasut olen poiminut Sokoksen valikoimista ja nämä ovat juuri omia suosikkejani, mitä itse käytän. Kuvan boxi voisi olla omasta vaatekaapistani. Kuten näette, suosin alusasuissakin aika neutraalia värimaailmaa.

Olen aina omistanut erilaisia mustia alusasuja, niissä on jotain erityisen skarppia ja luksusta. Kuvan setti on Calvin Kleinilta, jonka alusasuja olen käyttänyt monen monta vuotta, oikeastaan siitä saakka kun merkin alusasut Suomeen saapuivat. Minusta nuo kullansävyisellä vuoratut liivit ovat hurjan nätit. Niiden selkäpuolella on kaunis satiininen takaosa, johon olkahihnat kiinnittyvät. Tyllihame ja Filippa K:n perusneuletakki ovat myös Sokokselta, samoin Korukolmion kimaltavat korvikset. Tuo setti olisi mainio pikkujouluasu.

Kuvauslainassa ollut tyllihame ihastutti, en ole ikinä oikein ajatellut itselleni sellaista, mutta onhan se upea. Tästä asusta tuli mieleen yksi ikiaikainen juhla-asusuosikkini; muistan todella kauan sitten Sharon Stonen Oscar-asun, jossa oli neulepoolo yhdistettynä pitkään leveään taftihameeseen. Sen innoittamana pukeuduin vuosituhannen vaihteessa itsekin mustaan lyhythihaiseen angorapooloon ja pitkään pronssinsävyiseen taftihameeseen. Siitä on nyt aikaa noin 17-vuotta – hui. Oli hauska ilta, muistan vielä.

Puuterinväriset alusasut ovat aina myös olleet arkiasuissa suosikeitani. Etenkin kun pidän paljon valkoisista t-paidoista. Niiden alla mieluusti käytän puuterinsävyisiä alusasuja. Kaukana ovat muinaiset laastariliivibat näistä söpöyksistä. Tämäkin setti on Calvin Kleinin mallistosta.

Uusimpana alusasuihastuksena minulla on bralette-malliset liivit. Ne ovat ihanan kevyitä käytössä, kaarituet eivät näissä paina ja muutenkin pidän tällaisten liivien tyylistä. Triumph on ollut yksi suosikkialusasumerkkini myös iäisyyden, tämä kuvan kokonaisuus heiltä. Tunnustan omistavani erästä Triumphin alushousumallia ainakin yli kymmenen kappaletta. Näitä kevyimpiä pitsihepeniä on minusta ihan yhdistää pukeutumisessa pehmoisiin villaneuleisiin. Vastakohdat toimivat tässä niin herkullisesti yhteen.

Calvin Kleinin trikoiset alusasut omistin joskus kauan sitten, sillä edellisellä trendikierroksella. Vielä en ole uutta settiä ostanut, mutta taidan kyllä sortua näihin, sillä sen verran sain kehuja näiden osalta. Käyttäisin mielelläni erityisesti vapaapäivinä rentojen kotiasujen alla. 
Nyt on muuten oiva hetki hemmotella itseään uusilla alusasuilla, nimittäin Sokoksella on 3.-6.11.2016 kaikista normaalihintaisista naisten rintaliiveistä ja pikkuhousuista -20%-alennus S-Etukortilla!

4 Comments

  1. Kun en enää ihan Sokoksen naapurissa asu, niin tulee todella harvoin siellä käytyä. Mutta nyt tuo tyllihame alkoi kiinnostaa, minkä hintainen se on?
    Pikkujouluja odotellaan!

  2. Heippa! En löydä mistään noita Triumphin Bralette liivejä, siis nettikaupoista. Asun pienellä paikkakunnalla ja täällä ei ole. Samoin Calvin Kleinin kullanväriset liivit kiinnostavat, mutta ei vain löydy. Ei ole Booztilla, Timarcossa, Sokos verkkokaupassa, Stockmannilla.
    Tuula

    • Heippa Tuula. No voi hitsin pitsit..kirjaimellisesti. Joskohan noita tulisi kevätpuolella verkkokauppoihin, joskus jotkut mallit tulevat hitaammin. Ja braletteja tulee näkymään varmasti jatkossa enemmän, eli veikkaisin että Sokoksen nettikauppaankin niitä saattaisi tulla. Mutta tosiaan näitä liivejä löytyy Turun Sokokselta – Wiklundilta, jospa sinne olisit yhteydessä ja kysyisit onnistuisiko nettikaupan puolelta tilata tms.

Write A Comment