”kaupallinen yhteistyö Detria

Yksi bloggaamisen kivoista puolista on mahdollisuus testata erilaisia uusia tuotteita. Itselle on viime aikoina ollut erityisen mielekästä päästä kokeilemaan uusia tuttavuuksia luonnonkosmetiikan puolelta. Olen jo pidemmän aikaa hoitanut ihoani lähes pelkästään luonnonkosmetiikalla, enkä kyllä usko että enää voisin luopua luonnonkosmetiikasta, niin vakuuttunut olen sen tehosta ja fiiliksestä.

Alkysyksystä sain yhteistyön merkeissä kokeiltavaksi kotimaisen Detrian Arctic Arbutin-sarjan tuotteita. Lappilainen luonnonkosmetiikka jo ajatuksena herättää minussa positiivisia mielleyhtymiä, rakastan luontoa ja luonnollisuutta. Arctic Arbutin-sarjassa on käytetty pakurikääpää ja arbutinia. Pakurikääpää on käytetty kauneudenhoidon ihmeaineena vuosituhansien ajan, sen tulehdusta lievittävä vaikutus, runsas antioksidanttipitoisuus ja tiheä ravintoarvo, tekevät siitä tehokkaan ainesosan ihonhoitotuotteisiin. Sarja sopii kaikenikäisille, mutta erityisesti jos haluat hidastaa ihon ikääntymisen vaikutuksia.

Olen alkusyksystä saakka keskittynyt hoitamaan ihoani Arctic Arbutin-sarjan tuotteilla. Seerumia levitän joka aamu ja ilta iholle ennen kosteusvoidetta. Seerumin marjaisa ja luonnollinen fiilis tuntuu iholla välittömästi levittämisen jälkeen. Seerumeista on tullut olennainen osa omia kauneudenhoitorutiinejani. Seerumiin on pakattu valtava määrä tehoaineita ja ne on tehty täydentämään kosteusvoiteita, ne ovat tehokasta lisäravintoa iholle. Ihoni on selvästi kirkastunut ja väri on tasoittunut, uskon sen pitkälti olevan juuri tämän seerumin ansiota.

Seerumin lisäksi sain kasvovoiteen ja käsivoiteen. Arctic Arbutin-kasvovoidetta levitän kasvoille iltaisin seerumin päälle. Yhdessä ne täydentävät toisiaan ja iho on silkinpehmeä ja kosteutettu. Tästä voiteesta ei jää rasvaista fiilistä, silti kosteuttava vaikutus tuntuu. Luonnonkosmetiikassa pidän paljon tuotteiden mutkattomuudesta. Enkä voi vähätellä myöskään psykologista vaikutusta, tiedän hoitavani ihoa parhailla mahdollisilla tuotteilla, joissa ei ole turhia kemikaaleja.

Kauneus ja hyvinvointi lähtevät tietysti aina sisältä päin. Monipuolinen ravinto ja elintavat ovat osa kauneudenhoitoa ja sen lisäksi hyvät ravintolisät tukevat ruokavaliota. Arctic Arbutin-sarjassa on myös sisäisesti nautittava kauneuskapseli, joka sisältää pakuria, puolukkaa ja vitamiineja.

Iän karttuessa esim. auringon vaikutus iholla alkaa näkyä selvemmin. Kaikenlainen suojaaminen ja hoitaminen, niin sisäinen kun ulkoinenkin, palkitsee mitä enemmän aikaa kuluu. Minusta tärkeintä ei ole välttää ryppyjä, vaan satsata hyvinvoivaan ja heleään ihoon – sen olen tainnut aiemminkin teille todeta.

Huomasin kesällä saaneeni kämmenselkään pienen maksaläikän. Vaikka olen tunnollinen aurinkosuojavoiteiden kanssa, kämmenselkien suojaaminen aurinkorasvalla tarpeeksi usein saattaa jäädä, niinpä käsistä voi löytää ensimmäisenä pigmenttimuutoksia. Siihen tulee kyllä kiinnittää jatkossa enemmän huomiota. Arctic Arbutin-sarjan voiteet ovat hyviä erilaisten ihon pigmenttimuutosten ehkäisyyn ja hoitoon.

Taisin jo mainita, että ihoni voi todella hyvin nyt, mutta mikäpäs iloista asiaa on toistellessa. Mikäli sinäkin olet innostunut luonnonkosmetiikasta, käypä lukaisemassa Detrian sivuilla tietoa yrityksestä ja sen tuotteista. Innovatiivisia suomalaisia yrityksiä on aina ilo suosia.

Write A Comment