Hui että mikä myrsky ulkona myllää! Istun viltissä kirjoituspöydän ääressä, koirulaiset makailee molemmat tuossa jaloissa. Mietin mitä teille kirjoittelisin, sillä kieltämättä tämä pimeys on tuonut taas ison kuvausongelman. Päivisin ei muista tarttua kameraan ja hups, kun muistaa asukuvat onkin jo niin pimeää ettei huvita kuvailla mitään.

Onneksi voi sukeltaa kovalevyn uumeniin, poimia Pariisin reissulta viehkoja kuvia ja samalla fiilistellä näin jälkikäteenkin ihanan matkan tunnelmia.

Näissä kuvissa on kaikissa päällä Marimekkoa, olinhan saanut muotiviikkomatkalle heiltä mielettömät matkavarusteet. Kuvan mekko oli minulla lainassa, mutta onhan se niin ihana, että mieluusti siihen pukeutuisi myös tällaisena sateisena marraskuun päivänäkin. Takki löytyy omasta vaatekaapistani, sen valkkasin saamieni vaatteiden joukkoon. Ja voi miten kirkas sininen onkaan piristänyt pukeutumista. On myös hauska, miten usein saan siitä positiivisia kommentteja.

Syksyllä pieni irtiotto arjesta tekee kyllä hyvää, jaksaa ihan eri innolla nämä joulunaluskuukaudet, jotka ovat yleensä kiireisiä. Toisaalta, juuri tänään mietin että yksi marraskuun parhaista selviytymisvinkeistä (hyggen lisäksi) on ehdottomasti täyteen bookattu kalenteri. Ei oikein ennätä pysähtyä angstaamaan pimeydestä tai huonosta säästä, kun agendalla on riittävästi tapahtumaa.

Nautin kyllä tekemisestä, taidan ahdistua eniten silloin kun on luppoaikaa. Joskus täällä kotona kommentoidaankin että voisin vähän välillä relata ja nauttia haahuilusta ihan ilman huonoa omaa tuntoa. Siis haahuilen kyllä, mutta liian usein mietin samalla mitä voisi tehdä oleskelun sijaan.

Tiedättekö, aloitin tämän postauksen lataamalla kuvat ja mietin ettei minulla ole mitään kirjoitettavaa. Jostain tämä juttu kuitenkin taas lähti. Ehkä se on tuo suomalaisten rakastama säätilan analysointi, joka on hyvä jäänmurtaja, heh.

Ai niin, jos haluatte pienen vilkaisun meidän remontin etenemiseen ja nimenomaan mikrosementtilattiaan, kurkatkaahan mun instagramiin @muotimielessa, sieltä löytyy kuvaa väliaikatilanteesta!

Eipä tässä voi oikein toivotella muuta kun tehokasta viikonloppua!

7 Comments

  1. Hei! Hyvältä näyttää mikrosementti, teethän sitten postauksen, että miten tuollainen toteutetaan. Olen niin kyllästynyt laattojen saumojen putsaukseen 🙁

    • Juu Salla, teen ihan varmasti. Yksi syy miksi sitä laitettiin, oli nimenomaan se että osaan sitten kertoa siitä muille töissä ja täällä 🙂

  2. Ihan ensiksi: kivat asukuvat sinulla! Aloitan itsekin usein kirjoittamisen siitä, että lataan kuvat ja niitä katsellessa se juttu alkaakin sitten kehittymään. Näinkin sementtilattianne jo instassa, se on kyllä ihana. Mukavaa viikonloppua! terveisin haahuilija Espanjasta.

    • Kiitos Maarit 🙂 Mä oon joskus alkanut tehdä blogijuttua ilman kuvia ja se on kyllä supervaikeaa. Jonkinlaisen rungon ehkä saan kokoon, mutta postaus valmistuu vasta kuvien jälkeen. Sementistä tulee kyllä aika kiva.

      Mukavaa viikonloppua myös sinne Espanjaan!

  3. Hei! Jo aamulla yritin kommentoida, mutta ei onnistunut. Tänään jätin jopa joogatunnin väliin, jotta ehdin tekemään kaikki viikonlopulle suunnitellut hommat tänään ja huomenna voin vain lueskella lehtiä. Tehokas päivä on ollut, kohta lenkki ja sitten sohvalle. 🙂

    • No mikä ihme siinä kommentoinnissä tökki, höh. Voi vitsit miten ihana on jos saa viikonlopun hommat tehtyä jo lauantaina ja saa vaan nauttia sunnuntaina. Mäkin imuroin vielä meidän illallisen jälkeen, että huomenna saa ottaa vähän rennommin. Hullu muija imuroi yhdentoista jälkeen illalla 🙂

  4. Ihana kuva sinusta tossa kahvikupposen ääressä kuin Pariisilainen malli ja mekko sopii täydellisesti ❤ Joskus on kiva katella kuvia…tunnit menee nopsaa ��

Write A Comment