Ja taas kuvaa lempikohdasta kotona, nimittäin makuuhuoneen nurkasta. Tajusin äskettäin, että etenkin tällaiseen talviaikaan on paljon helpompi kuvata tilaa jossa ei ole valkoiset seinät. Ei haittaa vaikka tunnelmasta tulee hämyisä, valkoisten seinien kanssa hämytunnelma näyttää helpommin epäonnistuneelta valokuvalta.
 

On tässä jotain uuttakin, nimittäin tuo pieni krominen kynttilänjalka. Minua on viehättänyt jo monta vuotta Werner Stoffin klassinen kynttelikkö, sitä on tullut ihailtua Pinterestin ja Instagramin kuvissa. Enpä ole ennen tajunnut tilata sitä meille Koodiin. Tarvittiin yksi mukava asiakas, joka sitä tiedusteli ja samaan syssyyn sitten tilattiin liikkeeseen noita. Kynttilänjalka on moduli, jota voi käyttää noin yksinään tai useammasta voi koota erilaisia kokonaisuuksia. Väreinä on kromi tai kulta. Tuohon sopii tavallista pienemmät kynttilät, itse löysin jostain kaapista enkelikelloon tarkoitetun kynttilän, joka oli tarpeeksi pieni.

Oma viikonloppuni venähti tiistaihin saakka, kotona on remontin takia kaikkea pientä puuhaa, joten menen vasta huomenna takaisin töihin. Niinpä olen saattanut venytellä sängystä nousemista ja uppoutua puhtaissa (ryppyisissä) lakanoissa lehtien lueskeluun, joka on ehdottomasti yksi lempipuuhistani. Uusimmassa ruotsalaisessa Recidence-lehdessä oli juuri juttua vuodevaatetrendeistä. Nyt on suosittu kauan ryppyistä pellavaa, mutta kuulemma seuraavaksi suunnataan taas ylellisiin silkoisiin valkoisiin petauksiin. Noh, toki pellavaa tuskin hylätään kun siihen on totuttu, vaihtelu tietysti vaan virkistää välillä. Valkoisia puuvillalakanoita toki löytyy kaapistani, mutta se silitys on tuossa trendissä vaikeammin toteutettava juttu. Inhoan edelleenkin silittämistä.

Poimin vielä Pinterestistä muutamia kuvia Stoff-kynttilänjalasta. Näette millaisia kokonaisuuksia niistä moduleista voi tehdä. Tämä on minusta upea klassikko, toimii ihan veistoksellisena sisustuselementtinä. Nyt tätä kynttilänjalkaa löytyy siis Sisustuksen Koodista molemmissa väreissä.

Tunnelmallista viikkoa teille!

12 Comments

  1. Jonkin aikaa sitten (no on siitä ehkä pari vuotta) bongasin tuota kynttelikköä fb-kirppikseltä. Silloin mietin pitäiskö ostaa ja siitä lähtien olen katunut etten ostanut… 😀

    • No höh, usein tuollaisia klassikoita voi jäädä harmittelemaan jos löytää hyvällä hinnalla. Toisaalta, onneksi niitä saa edelleen kaupasta 🙂 Tämä on kiva vaikka vain yhtenä kappaleena ja osia voi vaikka kartutta pikku hiljaa.

  2. Hei, mua on myös kaduttanut, etten ostanut tuota jo vajaa 10 vuotta sitten kun sitä vielä löytyi edullisesti ulkomaisista vintage-kaupoista. Tosi hienoa, että olette ottaneet sen myyntiin! Löytyisikö teiltä vielä tuotevalikoimasta siihen myös sopivia kynttilöitä? Olisi näppärää ostaa niitä samalla samasta paikkaa. Ja olisi tosi kiva jos niitä saisi esim. harmaana pelkän valkoisen sijaan.

    • No niin, nyt tämä on taas erityisen kuumaa kamaa 🙂 Taidetaan tilata myös siihen kuuluvia kynttilöitä. Vaikka tuo enkelikellokynttilä siihen sopiikin, on se varmasti täydellinen oikeiden kynntilöiden silaamana. Ja kiitos vinkistä, otetaan myös sitä harmaatakin 🙂

  3. Sopii ihanasti teille ja yöpöydälle tuo kynttelikkö! Virkistävää nähdä vain yksi osa, kun useimmiten näkee niitä isompia kokonaisuuksia, jolloin vaikutelma on aika eri. Kieltämättä itsekin olen vähän haaveillut tuosta kyntteliköstä, kun niin monissa upeissa kuvissa on sitä tullut ihasteltua. Hyvä tietää, että Sisustuksen Koodi myy!

    • Kiitos Giselda 🙂 Mäkin viehätyin aika paljon tuosta ihan yhdestä osasta, se on niin söpö asetelmassa tai vaikka sulostututtamassa aamiaiskattausta. Mäkin olen sitä aina ihaillut, usein sitä näkee niin supertyylikkäissä sisustuksissa 🙂

  4. Oi miten kiva lukea, että olen kohta taas trendin aallonharjalla! Valkoisista silitetyistä lakanoista en ole luopunut, pellavalakanoita en vielä omista, (olen kyllä harkinnut ostamista mutta ei täällä maalla ensimmäisten joukossa ryntäillä uusien muotijuttujen perässä), mutta ei niitä varmaan enää kannata ostakaan, kun olen nyt seuraavassa trendissä heti mukana. 🙂 Ja tuota kynttelikköä löytyy äidin lipaston päältä, mutta annan sen jäädä sinne, muuten olisi jo liikaa trendejä yhdessä pienessä asunnossa. :))
    Ihanaa viikonloppua!

    • Haa, mun mielestä kyllä silitetyt valkoiset lakanat on aina ajankohtaiset! Ja voi, saat sitten äidin luona ihailla kaunista kynttelikköä, eihän sitä nyt kaikkea tarvii itsellä olla 🙂

      Ihanaa viikonloppua <3

  5. Hei,

    minulla on vintagesetti näitä, aivan ihania, mutta kynttilöiden löytäminen on erittäin vaikeaa. Huikkaa, jos otatte myös sopivia kynttilöitä myyntiin!

    • Juu, tilataan niitä seuraavassa lähetyksessä ihan varmasti 🙂 On kyllä kaunis kynttelikkö!

  6. Ihanan näköinen kynttelikkö. Monissa sisustuskuvissa, ruotsalaisissa varsinkin, on tullut vastaan ja olen sitä ihastellut. Kiva tietää, että tuo kootaa osista ja niitä voi hankkia vaikka yksitellen. Minkä hintaisia yksittäiset osat ovat suunnilleen? Täytyy seuraavalla Turun reissulla taas piipahtaa Koodissa. Aina sieltä jotain ihanaa tarttuu mukaan. 🙂

    -Tiina-

    • Itsekin olen tuota aina ihastellut sisustuskuvissa. Kiva kun vihdoin sitä on myös meillä myynnissä. Muistaakseeni krominen osa 33 € ja messinkinen 45 €. Ja hei tervetuloa Koodiin 🙂

Write A Comment