Olenpa pitänyt pienen joululoman blogista. Tämä joulu oli kyllä ehkä tavallista leppoisampi, vaikka aika lyhyeksi jäi, kun olin jo pari päivää töissäkin. Minulla oli aaton aatto vapaata ja se teki kyllä normaalista jouluaatosta ihan erilaisen. Olin saanut jo edellisenä päivänä kaiken valmiiksi ja saatoin aloittaa joulun vieton jo heti jouluaattoaamuna kahdeksan aikaan, jolloin meillä katsellaan Joulupukin kuumaa linjaa telkkarista. Vain kuusen koristelu oli jätetty aattoon, mutta sekin sujui näppärästi, kun kaikki koristeet ja tarkistetut valot olivat kuusen vierellä valmiina. Meillä siis joulua alettiin viettää vasta jouluna.

Katoin astiat joulupöytään jo ajoissa, heti puurokattauksen jäkeen. Minusta on ihana katsella valmista pöytää ja odotella ruokahetkeä. Ruokatilan hyllystön päälle sijoitin suuren leikkoamarylliskimpun, joka on siinä itse asiassa vieläkin. Taidan huomenna leikata nuo lyhyemmiksi ja jakaa kimpun.
Kuusesta ei ole tässä kokokuvaa, mutta instasta sen voi bongata. Tänä vuonna on tosi nätti ja tuuhea siro kuusi. Koristelin sen lähinnä erilaisilla palloilla ja isännän keräämillä Georg Jensenin kultaisilla joulukoristeilla. Tuollaiset paremmat joulukoristeet ovat ihania, ne on aina ilo kaivaa esille.
Kuusen alle ilmestyi aikamoinen lahjapino tänäkin jouluna. Oli pakko kuvata nuo toisen loihtimat suloiset pakettipaperitkin. Minusta on muuten aina vähän haikea heitellä roskiin joulukääreitä, siksi niihin ei saisi panostaa liikaa, heh.
Sain ilokseni monta kivaa kirjaa. Tekemistä edustaa kirja Suomen luolista, sieltä on kiva bongata esimerkiksi mielenkiintoisia käyntikohteita. Vanhan ajan tarinat ja jutut kiinnostavat minua kovasti, niinpä noista kirjoista on paljon iloa. Ensimmäisenä luin kirjan ”Millä tavoin hyvä aviomies voi kesyttää häijyn vaimonsa?” Käperryin joulupäivän aamuna nojatuoliin juomaan aamukahvia ja lukemaan uutta kirjaa.
Ihan kuten olin haaveillutkin.
Lahjapaketista paljastui myös Carole Kingin Tapestry-vinyyli. Aivan ihana levy ja hyvin valittu minulle. Tätäkin on joulun aikana kuunneltu.
Minusta puuhaamiseen liittyvät joululahjat ovat aivan mahtavia. Kalevala-värityskirja ja puuvärit osuivat nappiin. Tiedättekö, olen värittänyt jo monta kuvaa, kehitin tuosta itselleni oikein himon. Meillä on molemmilla nuo värityskirjat, tapanin iltana väriteltiin yhdessä – niin cool.
Olipas tämä minun joulupukkini erittäin ajan hermollakin. Katsokaas minkä kirjan hän myös minulle oli pakkaillut. Ah, tätäkin olen jo ennättänyt lukea ja perehtyä tarkemmin Hygge-ilmiöön. Mielenkiintoinen juttu ja oikeasti aika viehättävä. Kun vähän pohtii tuota hyggeilyä, niin sehän on mitä loistavinta itsensä hemmottelua ja rentouttamista. Taidankin juuri kohta palata juuri tuon kirjan pariin kun sujahdan sänkyyn.
Paketeista tuli vielä muitakin kivoja juttuja, palaan niihinkin varmasti vielä uudelleen.
Oli kyllä aika ihana joulu. Tiedättekö, minulla oli vain kaksi päivää töitä ja nyt taas pari ylimääräistä vapaata tässä ennen vuoden vaihtumista. Joten on aika taas ottaa rennosti ja jatkaa lomailua noiden ihanien joululahjojen parissa!
2 Comments
Ihana kun joulupukki oli hyödyntänyt vintagejuttuja lahjoina.
Juu, ihania juttuja <3 tosin nuo olivat uusia kaikki, mutta kovin vanhaa alkuperää uudessa paketissa 🙂 Itse asiassa saatiin kyllä pukin paketista myös vintageakin; Master Mind-peli 🙂 jostain oli tuo sen jäljittänyt.