Jaahas, näillä näppäimillä sanotaan heipat vuodelle 2016 ja aloitetaan uusi vuosi reippain ja innokkain mielin. Täytyy sanoa, että taidan toistella itseäni joka vuosi joululomien aikana – olen vaan rentoillut ja lepäillyt, sillä tarpeeseen tuli. Mutta jos malttaa ainakin kerran vuodessa antaa itsensä laiskotella ihan olan takaa ja syödä vaikka suklaatakin överit, on taatusti ihan skarppina kun on aika aloittaa kaikki noin melkein kuin puhtaalta pöydältä.

Blogeissa kiertää tähän aikaan katsauksia menneeseen vuoteen. Minäkin ajattelin postata jotakin sen suuntaista, mennään näin vaan tajunnan virralla läpi mennyt vuosi. Tänä vuonna ei nimittäin tapahtunut oikeastaan mitään supererityistä, mutta kuitenkin koko ajan jotain kivaa. Parhaiten mieleen jäi tietysti syksyinen Pariisin matka ja muotiviikko-yhteistyö Marimekon kanssa. Se taisi olla kyllä tämän vuoden huippujuttu. 

Koska minusta nautinnollisinta on juuri nyt elää ihan tavallista elämää – kotona ja töissä – tulee tämä muistelupläjäyskin ihan vaan arkisina kuvina vuoden varrelta. Tänä vuonna muuten kokattiin tosi vähän mitään erityistä, uudistuneesta keittiöstä toki nautittiin kuitenkin edelleen. Saarekkeen ääressä istuin monet kerrat lehteä lukemassa, käsiä rasvaamassa ja syömässäkin. Tuo on minun keittiöfiilistelymesta. Kuvat tammikuulta, jolloin on ollut jo näköjään ihan mainio kuvaussääkin.

Viime helmikuussa oli ihanan heleä valo ja napsin nuo kuvat sen jälkeen, kun olin vihdoin järkkäillyt olohuoneen String-hyllykön uuteen uskoon. Ihastelin tosi paljon tuota herkkää kukkakimppua, taidan ihastella edelleen kun katselen näitä kuvia. Hylly muuten kaipaisi taas järkkäilyä, siihen on sittemmin saapunut myös vinyylisoitin ja Genelec-kaiuttimet.

Maaliskuussa kuvasin Sokokselle ja kokeilin graafista tyynyä meidän olkkariin. Kivaltahan se näytti. Maljakossa keltaisia narsisseja. Huomaatteko, kuinka usein nappaan kuviini lehden tai kirjan rekvisiitaksi.

Huhtikuun taatusti upein leikkokimppu olivat nuo haalean vaaleanpunaiset papukaijatulppaanit. Ihastelin niitä ruokatilan pöydällä. Linumin tummanharmaa pöytäliina oli oiva pari pastellisille kukille. Taidankin levitellä taas tuon liinan pian pöydälle.

Toukokuussa nautittiin ulkoilusta todella paljon. Löydettiin ihania uusia ulkoilureittejä ja nautittiin auringosta ja maisemista. Lähiseudun tutkiminen on superkivaa.

Kesäkuussa pikkusisko Suvi kävi meillä pikavisiitillä ja syötiin pekonisalaattia. Nam, nyt muuten maistuisi salaatti – olen vielä nimittäin elellyt laatikoilla ja kinkulla.

Heinäkuussa maljakossa oli pioneita ja sohvapöydällä alennusmyynnistä ostetut Balenciagan ballerinat, jotka osoittautuivat mahtavaksi ostokseksi. Eipä muuta kun ballerinakelejä odotellessa.

Elokuussa tein toisen hyvän vaatepuolen ostoksen – satsasin Acnen ihanaan villatakkiin ja vaikka kirpaisi, ei ole kaduttanut. Jalassa näkyy myös nuo Balenciagan ballerinat. Lempifarkut viime kesänä olivat ehdottomasti nuo Monkin korkeavyötäröiset.

Syyskuussa petasin harmaat lakanat ja vaihdoin yöpöytiä. Makuuhuone sai tänä vuonna myös uuden seinävärin – Tikkurilan Laastin, johon olen ollut todella tyytyväinen. Uutta siellä on myös ihana Interfacen topattu sängynpääty, siihen valitsin rouhean villakankaan.

Kuten sanoin lokakuinen Pariisin matka ja yhteistyö Marimekon kanssa olivat ehkä yksi tämän vuoden kohokohtiani. Ah, miten kivaa olikaan. Täytyypä joku päivä taas kaivella kovalevyltä matkan antia myös tänne blogin puolelle.

Marraskuussa oli aika laiha kuvasaalis, pimeä teki taas haasteensa ja blogikuvaaminen ei tainnut maistua. Kivaa oli järjestämäni meikki-ilta Biodellyssä.

Sitten on tämä joulukuu. Intoa toivat kaikki mahtavat yhteistyöprojektit – meikkiyhteistyö, viiniyhteistyö, suklaayhteistyö, piparkakkuyhteistyö ja Arabian juhlamukiyhteistyö. Tiedättekö olen oikeastaan aika fiiliksissä noista, sillä suunnittelin itse kaikki nämä yhteistyöjutut – halusin ihanaa, kaunista ja herkullista tälle joulukuulle.

Kivaa on tietysti ollut myös tämä joulunaika. Vielä pieni uudenvuoden lepohetki ja sitten aion kyllä taas olla innokkaana keksimässä jotakin uutta ja kivaa. Tavoitteena olisi tehdä teille entistäkin parempaa blogia, haastaa itseäni kaikilla osa-alueilla. Haluaisin myös uudistaa blogin ilmeen. Katsotaan mitä tapahtuu.

6 Comments

    • Kiitos Päivi ja samaa sinulle! Kiitos kun olet matkassa ja kiitos kommenteistasi! Terkut tassuttelijoille välitetty 🙂 <3

  1. Kiitos jälleen yhdestä vuodesta aikuisen laadukkaassa, tyylikkäässä mutta samalla helposti lähestyttävässä blogissasi.

    Vaikka olenkin se nillittäjä jota närästää nykyiset Marimekko ja Arabia, sinun postauksesi (ajoittaisesta mainostusähkystä huolimatta – jotka toki käsitän osaksi työtäsi) ovat ilahduttavia keitaita arjessa, ja mainokset hyppään tätä nykyä ketterästi yli! 😉

    Oikein valoisaa vuotta 2017. 🙂

    • Voi kiitos hirmusti sinulle kun viihdyt täällä seuranani. Tosiaan, sitähän voi skipata ne ei itseä kiinnostavat aiheet ja nauttia sitten niistä joista kokee saavansa iloa.

      Tuosta työpuolesta toki voisin kirjoitella vaikka kuinka, mutta vaikken saisi mitään korvausta blogista, kirjoittaisin tätä silti. Siihen perustuu minusta koko bloggaamisen ydin. Yhteistyöt ovat ihana lisä ja kunnianhimoiselle tietysti lisäsuola hommaan. Toki nämä kaikki liittyvät myös päivätyöhöni, joka sattuu olemaan myynnin/markkinoinnin parissa.

Write A Comment