Oletteko huomanneet, että olen vähän siivonnut blogin sivupalkkia. Näillä mitättömillä koodaustaidoilla, onnistuin jopa tekemään pari koodausmuutosta. Tarkoitus olisi kevään aikana päivittää blogin ilme radikaalimminkin. Selviteltyäni vaihtoehtoja, huomasin kuinka iso ja kalliskin sellainen operaatio on. Aikomuksena olisi siirtää koko blogi pois bloggerista ja siirtyä wordpress-alustalle. Siispä tähän hätään en viitsinyt ostaa mitään uutta templatea bloggeriin, vaan siivoskelin itsekseni sivupalkin selkeämmäksi.

Olisi muuten kiva kuulla teidän toiveita blogin uudesta ilmeestä! Haluaisin siitä omannäköisen ja persoonallisen. Silti tosi selkeän ja lukijalle helppokäyttöisen. Tulen varmasti vielä lähempänä toteutusta kyselemään lisääkin ajatuksianne siitä, mutta saa jo nyt mielellään kommentoida aihetta.

On siis tullut istuskeltua työpisteellä, jonka olen sujuvasti siirtänyt ruokatilaan. Satuin kantamaan koneen kerran tuonne ja huomasin kuinka ihana on istuskella väljässä tilassa talon tapahtumia seuraillen. Joten tietokone jäi tähän nurkkaan nyt vähän sitkeämmästi. Huomaatte ehkä myös pieniä päivityksiä ruokailutilassa. Pyörittelin taas tuolejani ja kokeilin sekalaista yhdistelmää. On aika mukava kun voi vaihdella ihania tuoleja siellä täällä kotona.

Uutta ovat myös muutamat Iittalan tuotteet, joita olen saanut yhteistyön puitteissa. Miten hyvin ne sopivatkaan meidän kodin tunnelmaan. Kuvassa on autenttinen tunnelma työnurkastani, istun aina käpertyneenä lempparituoliini (Y-tuoli) ja harteilla yleensä torkkupeitto.

Tänään on ollut aivan ihana valo. Oltiin vähän aikaa ulkonakin nauttimassa auringosta. Seurattiin tietysti myös hiihtokilpailuja. Kuvailin vähän blogia varten ja siivoskelin. Tänään oli enemmänkin touhukas kuin leppoisa sunnuntai. Mukava niinkin, touhujen jälkeen on aina niin hyvä olo. Sain muuten päähäni kirjoittaa jääkaapin oveen listan kaikista helposti unohtuvista ylimääräisistä askareista. Minulla ainakin on usein monta pientä juttua, joihin ei menisi montaa minuuttia kun ne hoitaisi alta pois, mutta unohdan tehdä ne. Katsotaan miten käy listan kanssa, tehostaako se ajankäyttöä.
*useimmat postauksessa näkyvistä Iittalan tuotteista saatu osana vuosiyhteistyötä

7 Comments

    • Kaapisto on espanjalaisen Stuan Sapporo-systeemi. Meillä tämä on jo neljäs koti jossa hyllystö on kulkenut mukana. Sitä on venkslattu ties millaisiin kokoonpanoihin näiden n. 16-vuoden aikana 🙂 Edelleenkin myynnissä mm. meillä Sisustuksen Koodissa. Yhden osan leveys on aina 120 cm (meillä kaksi modulia rinnakkain) ja syvyys 35 cm. Korkeus riippuu kuinka monta modulia laittaa päällekkäin (meillä kaksi nyt).

  1. Onko tuo y-tuoli oikeesti hyvä istua pitkään?Kokeilin kerran kaupassa muilla asioilla ja ihastuin kyllä siihen.Kauppias kertoi tarinaa sen valmistamisesta ja se lisäsi mielenkiintoa
    siihen, mutta vielä on hankkimatta.
    -AO

    • Minusta se on hyvä istua. Nytkin olen siihen käpertyneenä jalat ylhäällä tosin 🙂 Mutta on se hyvä ihan asennossakin. Ihana kaunis tuoli!

  2. Tän blogin yleisilme on selkeä. Blogiasi on kiva lukea. Sopivasti tekstiä ja kuvat ja kuvakulmat kauniita. Mieluummin useammin tällaisia pikkujuttuja kuin pitkiä pläjäyksiä (joita ei ole sinun blogissasi). Sisältö on myös vaihtelevaa. Itseäni kiinnostavat eniten muoti ja sisustus! terkuin Pauliina

    • Oi, kiitos onpa kiva kuulla 🙂 Oikeastaan juuri noista mainitsemistasi asioista itsekin pidän blogeissa. Eli tähän tyyliin jatketaan.

Reply To Anonyymi Cancel Reply