Archive

tammikuu 2017

Browsing

Oletteko huomanneet, että olen vähän siivonnut blogin sivupalkkia. Näillä mitättömillä koodaustaidoilla, onnistuin jopa tekemään pari koodausmuutosta. Tarkoitus olisi kevään aikana päivittää blogin ilme radikaalimminkin. Selviteltyäni vaihtoehtoja, huomasin kuinka iso ja kalliskin sellainen operaatio on. Aikomuksena olisi siirtää koko blogi pois bloggerista ja siirtyä wordpress-alustalle. Siispä tähän hätään en viitsinyt ostaa mitään uutta templatea bloggeriin, vaan siivoskelin itsekseni sivupalkin selkeämmäksi.

Olisi muuten kiva kuulla teidän toiveita blogin uudesta ilmeestä! Haluaisin siitä omannäköisen ja persoonallisen. Silti tosi selkeän ja lukijalle helppokäyttöisen. Tulen varmasti vielä lähempänä toteutusta kyselemään lisääkin ajatuksianne siitä, mutta saa jo nyt mielellään kommentoida aihetta.

On siis tullut istuskeltua työpisteellä, jonka olen sujuvasti siirtänyt ruokatilaan. Satuin kantamaan koneen kerran tuonne ja huomasin kuinka ihana on istuskella väljässä tilassa talon tapahtumia seuraillen. Joten tietokone jäi tähän nurkkaan nyt vähän sitkeämmästi. Huomaatte ehkä myös pieniä päivityksiä ruokailutilassa. Pyörittelin taas tuolejani ja kokeilin sekalaista yhdistelmää. On aika mukava kun voi vaihdella ihania tuoleja siellä täällä kotona.

Uutta ovat myös muutamat Iittalan tuotteet, joita olen saanut yhteistyön puitteissa. Miten hyvin ne sopivatkaan meidän kodin tunnelmaan. Kuvassa on autenttinen tunnelma työnurkastani, istun aina käpertyneenä lempparituoliini (Y-tuoli) ja harteilla yleensä torkkupeitto.

Tänään on ollut aivan ihana valo. Oltiin vähän aikaa ulkonakin nauttimassa auringosta. Seurattiin tietysti myös hiihtokilpailuja. Kuvailin vähän blogia varten ja siivoskelin. Tänään oli enemmänkin touhukas kuin leppoisa sunnuntai. Mukava niinkin, touhujen jälkeen on aina niin hyvä olo. Sain muuten päähäni kirjoittaa jääkaapin oveen listan kaikista helposti unohtuvista ylimääräisistä askareista. Minulla ainakin on usein monta pientä juttua, joihin ei menisi montaa minuuttia kun ne hoitaisi alta pois, mutta unohdan tehdä ne. Katsotaan miten käy listan kanssa, tehostaako se ajankäyttöä.
*useimmat postauksessa näkyvistä Iittalan tuotteista saatu osana vuosiyhteistyötä

Eikö aina ole paras aloittaa kukilla, tuumasin kun kasasin tähän postaukseen kuvia. Se kaunein asia on kiva tuoda päällimmäiseksi, vaikkei noissa alemmissakaan kuvissa mitään epämiellyttävää ole. Onpas ollut aikamoinen viikko, siksi pieni blogihiljaisuuskin. Täällä on ollut mahtavia kivoja työjuttuja, Helsingin reissua ja migreeniä. Eli sekoitus kivaa ja tuskaa. Huoh, niin vihaan olla kipeänä, onneksi olen tosi tosi harvoin (omasta mielestä, heh, pakko oli lisätä tuo huomautus).

Listaanpa muutamia asioita, jotka nyt pyörivät mielessä..

-Olen saanut suunnitella viime päivinä kivoja juttuja asiakkaille. Näin tammikuussa huomaa kuinka muutkin kuin minä toivovat jonkinlaista freesausta ja päivitystä kotiin. On ollut aivan ihana pyöritellä tekstiileitä, mattoja ja huonekaluja. Nyt viehättää selkeys, muttei kova graafisuus, enemmänkin pehmeä selkeys. Kuvassa on aika graafinen ilme, mutta ripaus tammea kyllä pehmentää tuota Linien maton tuomaa mustavalkoisuutta. Omaan kotiin on tullut paljon uutta ja piristävää somistetta, joista nappaan tänne kuvia tuota pikaa. Sivupalkissa jo vähän esimakua siitä, mitä meille on tulossa kotiin..

-Nythän meidän alalla on messukausi kuumimmillaan. Tälläkään kertaa emme ole kuitenkaan matkaamassa messuhulinoihin. Saadaan ihastella tuotteita meille suoraan esiteltyinä. Kuvan kollaasissa on ajankohtaisia sävyjä ja pintoja. Mattomallit ovat Linie Designin mallistosta. Metallinsävyt pehmeän villan, pellavan ja puun ohella ovat kyllä edelleen kivan näköisiä. Luonnonsävyt, ruskean vivahteet etenkin, ovat kasvattamassa suosiotaan. Onneksi luonnollista lämpöä ja väriä on helppo tuoda sisustukseen pienilläkin yksityiskohdilla.

-Jotta tästä tulisi ihan mahdollisimman sekalainen juttu, laitoin mukaan vielä yhden vanhan kenkäkuvan. Koska tiedättekö mikä on kevään odotuksessa yksi parhaista jutuista – no pikkukenkäkeleistä haaveileminen. Vaikka töissä onkin päivittäin loaferit jalassa, on siinä ihan eri fiilis kun niillä pääsee astelemaan ulkoilmaankin. Aurinko on pilkistänyt ja se on tuonut mukanaan sellaisen ihanan keväänodotustunnelman.
-Tästä kuvasta vielä voisin poimia yhden huomion; nimittäin tuoksukynttilät. Monessakin blogissa on viime aikoina mietitty onko hullua ”polttaa rahaa savuna ilmaan”, eli kuinka kalliin tuoksukynttilän raaskii ostaa. Itse olen kyllä valmis saatsaamaan kalliiseenkin tuoksukynttilään. Minulla on vieläkin Tomilta vuosia sitten saamani Diptyquen kynttilä. Olen sitä aina välillä poltellutkin, mutta myös nauttinut siitä asetelmissa, kuvissa ja ihan muuten vain. Usein kalliimmissa tuoksukynttilöissä on vielä ihana purkki, josta voi olla iloa jälkikäteenkin, kuten kuvan Tom Dixonin metallisessa kynttilässä. Toisaalta, ravintolassa ei paljon mieti jos ruoka-annos maksaa kolmekymppiä ja muut päälle, mutta jos tuoksukynttilä maksaa saman verran tuntuu se paljolta – miksi? Ja siis kannatan myös ravintoloitakin..

-Erilaiset projektit on pyörineet mielessä. Tykkään ideoida ja suunnitella asioita. Välillä järjestän itselleni liikaakin tekemistä, mutta aina olen kaikki saanut tehtyä. Kiireen keskellä toisaalta toimin aina tehokkaimmin. Minulla on muuten hassu tapa käydä asioita pään sisällä valmiiksi. Oma pää toimii usein myös ihan kalenterina, muistan kaikki liiankin hyvin ilman kalenteria. Tarkoittaakohan se että minulla on liian vähän tapahtumia..

Taidan vähän rauhoittua viikonlopuksi, tehkääpä tekin niin!

Jaahas, tähän on tultu nyt viikonloppuna – ollaan sunnuntain alkuillassa, enkä ole tehnyt mitään tehokasta viikonlopun aikana. Ehkä olen alkanut tajuta sunnuntain tarkoituksen, eli mahdollisuuden pitää pieni lepohetki viikon pakollisista töistä ja askareista.  Niinpä en saanut kuvattua teille ihania ja stailattuja olohuonekuvia, vaan sen sijaan nappasin kamerallani todellisen tilanteen yhdestä nurkasta. Oli pakko rajata kuvaushetki nojatuolin ympärille, sillä sohvalla oli hiihtokatsomo, eikä sitä passannut siirtää muualle.

Päivän avainasiat: ihana valo, hiihtokilpailut kotikatsomossa, edellisen päivän sanomalehti, hyvää teetä ja raakasuklaata. Mausteena koirien rapsuttelu ja uudella matolla tassuttelu.

Niin, toin eilen kotiin uuden maton. Tämä Adean matto on ollut meillä töissä näytemattona ja se oli aika likainen. Pesetin sen ja nyt sitä kelpaa testailla kotonakin, puhtaaksi tuli. En ole ihan varma vielä mitä tästä tuumailen, muut ovat kyllä antaneet jes-ääniä matolle. Materiaali on villaa ja pellavaa, eli siitä se saa minultakin plussaa. Mikään ei voita ihanaa luonnollista fiilistä. Kuviointien kohdalla vielä itse emmin vähän. Katsotaan rauhassa. Aivan upea matto kuitenkin.

Tänään siemailin päivällä kahvin sijaan teetä, molemmista pidän oikein paljon. Mutta kuten huomaatte, omaan rentoutumishetkeeni hyvä juoma kuuluu ihan olennaisena osana. Olen saanut maisteltavaksi Nord-T:n irtoteetä; tässä makuna on mansikkaa, koivunlehteä, nokkosta ja lakritsijuurta. Hyvää, tykkään siitä että yrtit maistuvat luonnolliselta. Eikä yhtään haittaa tuo superkaunis pakkaus muine oheistarvikkeineen. Tällainen pieni teebaari nojatuolin vieressä on aika viehättävää. 

Lueskelin eilisen lehteä, sillä sunnuntain Hesari on vielä postilaatikossa…unohdin napata sen mukaan kun kävin koirien kanssa ulkona. Samalla kun tuossa lueskelin, tosiaan seurattiin päivän hiihtokilpailuja. Ollaan uudestaan löydetty hiihtokisojen seuraaminen. Leppoisa selostusääni ja kisameiniki siivittävät kodikkaasti laiskaa päivää. 

Meidän nojatuoli on yleensä vallattu, selkänojalla on kaksi pientä torkkujaa. Heidän päivänsä on myös ollut mitä mainioin. Kuvan nappaamisen aikaan olivat ulkoilleet jo kaksi kertaa, syöneet vähän välipalaa ja käyneet meidän kanssa aamupäiväsaunassakin. Pienet torkut olivat siis ihan paikallaan.

Toivottavasti teilläkin on ollut rento sunnuntai!

Paris fashion week

Koska pientä vaateinspoa kaivataan tähän väliin, tai ainakin minä kaipaan, niin muutama Pariisin street style -kuva jakoon. Jos sisustusrintamalla tekee mieli skarpata ja pelkistää juuri nyt, niin tekee mieli samoin myös virkistää mieltä pukeutumisrintamalla. Ehkä jo voisi pikkuisen suunnata katsetta kevätmuodin puolelle. Mikä olisi se tämän kevään pieni kiva piristys ja juttu. Listaanpas tähän muutaman huomion aiheesta.

Tasaisesti kulutettu farkkukangas, niin pöksyissä kuin farkkutakeissa ja farkkupaidoissakin. Kuvassa Natasha Goldberg on yhdistänyt mukaan herrain ruutua ja printtiteepparia. Odotan erityisesti printti-t-paitojen jonkinlaista esiinmarssia kevätpuolella.

Paris fashion week

Eleganttia ja ovelaa samassa kokonaisuudessa. Klassinen beige nahkatakki on lainannut elegantin muotonsa trenssiltä, ovelaksi sen tekee materiaali, eli nahka. Roikkuvat näyttävät korvakorut piristävät kokonaisuutta – sellaisia varmasti tullaan näkemään asusterintamalla. Ihastelen myös alla olevaa niukkalinjaista poolopaitaa.

Valkoinen farkkuhame ja printtipaita – jotkut saavat tämänkin yhdistelmän toimimaan. Itse en tohtisi kokeilla. 

Paris fashion week
Arvaatte varmaan tykkäänkö harmaasta college-paidasta – jess. Mallissa kiinnittyy huomio myös kivaan pallomaiseen leikkaukseen.
Paris fashion week

Ihastelin juuri tänään instagramin puolella yhtä kuvaa, jossa oli rispihelmaiset farkut, loaferit, valkoinen paitis ja klassinen Ralph Laurenin bleiseri. Eli kutakuinkin kuvan mukainen kokonaisuus. Bleiseri saattaa taas kasvattaa suosiota, mitä luulette? Erilaisia paitapuseroita näkyy kevätmuodissa taatusti paljon, sekä röyhelöin että ilman.

Paris fashion week

Olen myös huomioinut muutamissa kevätkokoelmissa ikisuosikkia, eli vihreää armytakkia. Sellaisesta taitaa aina olla jonkinmoinen versio suosiossa. Itse en niin brodeerauksista piitta, kuten kuvan takissa, minulle armytakki mielummin simppelinä versiona.

Viihdyn kyllä vielä villapaidassa, mutta on se kiva jo suunnitella kevätpukeutumistakin.

Minulla on ollut jo monta kertaa kamera töissä, ihan vaan jotta saataisiin tänne välillä ajankohtaisia asukuviakin. Useimpina päivinä päälle on eksynyt Marimekon superlämmin Lotte-neulepaita*saatu. Olen yhdistellyt Lotteni lähinnä nahkahousuihin. Pakkasilla on ollut ihana käpertyä lämpimään ja suureen villapaitaan, sillä on ollut melkein kuin turvassa kaikelta. Tällaisina nollakelipäivinä olen ihan yhtä sujuvasti pujahtanut aamulla Lotten sisälle, nimittäin kostea talvisää on melkein kuivaa pakkastakin hyytävämpi viileässä liikkeessä, kostea ilma käy luihin ja ytimiin. Onneksi on siis Lotte.

Noh mutta, kuvia en ole saanut aikaiseksi. Syytän siitä ehdottomasti vain olematonta päivänvaloa, heh. Mutta sitten muistin, etten ollut jakanut täällä syksyisen Pariisin matkamme kaikkia asukuviakaan. Joten nytpä on täydellinen hetki esitellä Lotte heleämmissä kuvissa. 

Koko asu on Marimekolta, Mex-hame ja Alisa-laukku olivat minulla kuvauslainassa Pariisissa. Tässä on muuten pakko vinkata, että sekä Lotte-neule että Mex-hame ovat nyt todella hyvässä alennuksessa Marimekolla!

Pääsin Pariisissa juttelemaan Anna Teurnellin kanssa Marimekon vaatteista ja Lotte-neuletta ihastelimme, kun se oli päälläni. Anna kertoi, että paidan kangas on Italiasta ja todella arvokasta. Voin muuten uskoa, sillä tässä paidassa sisäpuoli on ihanan pehmoista flanellimaista pintaa ja päällispuoli neulosta. Itsekin työni puolesta osaan kankaat ja materiaalit hyvin, joten tiedän että tällainen kangas ei ole edullista.

Minulla on muuten juuri nyt vapaapäivä töistä ja istuskelen ruokatilan pöydän ääressä, jalassani on harmaat lököhousut ja lämmittelen taas kerran Lotte-neuleen sisällä. Ulkona tuulee vimmatusti ja oli ihan viluinen olo, joten vetaisin taas tämän ihanan pehmoisen paidan päälleni.
Eipä tässä muuta kuin energistä ja lämmintä viikkoa!