Tänään olisi tarjolla vihdoin ajankohtainen asukuva. Lempeä säätila on mahdollistanut pukeutumisen mielialan, ei niinkään säätilan ehdoilla. Vaikka päällä olikin villapaita, tällä kertaa se oli vähän skarpimpaa tyyliä. Ohut villakangaspaita on tosi monikäyttöinen. Hoksasin aamulla, että tuon alle sopisi hyvin esimerkiksi poolopaita, täytyy kokeilla ensi tilassa. Tällaisten neutraalien vaatteiden kanssa voi kivasti leikitellä kerrospukeutumisella ja asustamisella.
Paidan alle olen pukenut tyypilliseen tapaani pitkähihaisen valkoisen t-paidan. Minulla on niitä vino pino vaatekaapissa, sillä talviaikana puen sellaisen aina aluspuseroksi. Pidän myös siitä, että valkoinen teeppari vilkkuu jostakin kohtaa, se raikastaa asua. Tällä kertaa pilkahdus on näköjään hihan suissa.
Kävin tänään hammashygienistillä, nyt on aivan ihana olo kun hampaat ovat niin puhtaan tuntoiset. Seuraavaksi pitäisi varmaankin piipahtaa kampaajalla. Hiukset ovat saaneet taas kasvaa rauhassa tuolla ponnarilla. En ole tainnut pitää hiuksia auki edellisen kampaajakäynnin jälkeen kuin pari kertaa. Nyt olisi kyllä mainio tilaisuus kokeilla vähän erilaisia kampauksia, sillä sain juuri testiin uudenlaisen kihartimen. Kiharat kiinnostavat nyt kovasti hiuksissa.
Näin se uusi viikko taas alkoi.
1 Comment
Oikea nimike on Suuhygienisti. t.shg