Tiedän että siellä ruutujen takana on monta isäni, Juhani Melenderin taiteesta pitävää lukijaa. Minulta on välillä kysytty saisiko isän töitä grafiikan vedoksina, jotka olisivat uniikkeja töitä edullisempia. Tuottelias taiteilija ei ole vähään aikaan tarttunut tällaiseen ideaan. Mutta kuulkaa, vuosia sitten isä teki joitakin grafiikan lehtiä. Äiti poimi minulle heidän varastoistaan niitä joitakin kappaleita myytäväksi.

Äiti lähetti grafiikanlehdet minulle ja grafiikoita pääsee katsomaan meille Sisustuksen Koodiin. Jos et pääse paikalle, niin kuvasin nuo kolme teosta tähän.

Noin kaksikymmentä vuotta vanhat työt ovat edelleenkin aivan ajankohtaisia. Ihastelin värimailmaa ja sommitelmien harmoniaa. Meillä on töissä seinällä yksi näistä teoksista, tosin alkuperäismaalauksena. Ripustin sen seinälle, valmiiksi olevaan koukkuun (siksi vähän liian korkealla). Ruskeasävyinen työ menee ihanasti moderniin sisustukseen. Grafiikoihin sopii minusta hyvin paspatuuri ja valkoiset, mustat, tammiset tai metallinväriset kehykset. Työt tulevat kehystämättöminä ja signeerattuina.

Tämä teos on nimeltään Atlanta, se on vuodelta 1997. Vedoksia on tehty kaikkiaan 60 kappaletta.

Pehmeämuotoisen sommitelman nimi on Yhdessä, teos vuodelta 1999. Sarjaa on tehty 30 kpl.

Kolmannen työn nimi on Perhonen, vuodelta 1999. Tätäkin on tehty 30 kpl:n sarja.
Minulla on itselläni nämä kaikki työt tietysti. Yhdessä ja Perhonen ovat muuten kauniit parina, esimerkiksi päällekkäin ripustettuina. Omissa töissäni Atlantassa on metallinväriset kehykset ja muissa valkoiset. Jos nyt kehystäisin, valitsisin kaikkiin näihin ohuet mustat puukehykset.
Näiden grafiikanlehtien hinta on 200 euroa. Jos kiinnostuit, piipahda myymälässämme huikkaamassa niin esittelen sinulle näitä. Tai voit toki meilata jos et pääse Turkuun.
Grafiikka on kyllä mainio tapa tuoda ns. aitoa taidetta kotiin. Pidän itse kovasti kevyistä paspatuurein kehystetyistä taideteoksista. Taidetta on mahtava hankkia myös taidelainaamon kautta. Turun taidelainaamossa on hurjasti upeaa taidetta, jota voi hankkia kotiin harkiten ja miettien. Vein sinne muuten tänään kolme uutta isän maalausta. 
Isän taiteeseen pääsee kätevimmin tutustumaan hänen instagramissaan @juhani.melender -siellä on uskomaton kavalkadi teoksia!

1 Comment

Write A Comment