Mikrosementti on tällä hetkellä erityisen kiinnostava pintamateriaali. Saan siitä usein kysymyksiä asiakkailtani ja minusta oli tärkeää tutustua tähän materiaaliin oman kokemuksen myötä. Saunaremontin yhteydessä päätimme pinnoittaa kylpytilojen lattian mikrosementillä. Meillä tuli siis mikrosementti kaakeleiden päälle.
Mikrosementtillä voi päällystää kaakelit, ilman että niitä täytyy poistaa. Normaalisti kylpyhuoneen pintaremontti täytyy tehdä perusteellisesti vesieristeitä myöten. Mikrosementti on kuitenkin hengittävä ohut pinnoite, jota voi verrata esimerkiksi kaakeleiden maalaamiseen. Tämän takia hyväkuntoiseen ja asianmukaisesti vesieristettyyn kylpytilaan voidaan käyttää mikrosementtiä kaakeleiden pinnoittamiseen.
Meidän kylpytilassa oli ennestään rakennuttajan valitsemat peruslaatoitukset. Seinissä valkoista suurempaa laattaa ja lattiassa harmaata peruslaattaa. Lattian ”kymppikymppi” -laatta oli minusta erityisen ikävän näköinen. Sen laikkumainen pinta teki puhtaastakin lattiasta nuhruisen näköisen. Niinpä olin erittäin innoissani lattian pinnoittamisesta mikrosementillä.
Kylpyhuoneen lattian mikrosementiksi valitsimme SBL:n Pavicem-pinnoitteen sävyssä Piedra.
 
Kuvassa näkyy lähtötilanne, silikonit on rapsuteltu ja lattia saa kohta kyytiä. Päädyimme Suomen Betonileimasinen Pavicem-mikrosementtiin. Olin kuullut nimenomaan tästä mikrosementistä positiivisia kokemuksia. Lattian pinnoittamisen meille suoritti saunaremontin yhteydessä remonttimiehemme – Helsingin Huoneistoremontti.
Ennen mikrosementin levitystä täytyy pohja pestä erittäin huolellisesti klooripitoisella pesuaineella. Sen jälkeen niiden annettiin kuivua kunnolla. Kuivuminen on tärkeää, työtä ei saa aloittaa vähänkään kostealle pinnalle.
Mikrosementtipinnoitteen työvaiheet kaakelipinnalle:
1)  Saumojen pohjustus SBL:n F300-primerilla. Kuvassa näkyy miten aine on levitetty saumoihin.

 

sbl mikrosementti piedra

 

 2) Grueson sekoitus ja levitys laatoille metallilastalla. Ensimmäinen kerros levitetään erityisesti saumoihin, tasoittamaan niitä. Grueso-kerroksen täytyy kuivua 24 tuntia ja jokainen kerros hiotaan aina saman vuorokauden aikana. Meidän laattojen päälle tuli kolme kerrosta Gruesoa.
3) Mikrosementin levitys. Grueso-tasoitteen päälle tulee varsinainen mikrosementti. Se levitetään ohuina kerroksina ja hiotaan aina kerrosten välissä. Voit käyttää levitykseen metallilastaa tai jos mikrosementin sävy on hyvin vaalea, kumilasta on hyvä työväline. Meille tuli kolme mikrosementtikerrosta.
Noudata annettuja kuivumisaikoja pinnoitteen työstämisessä!
sbl mikrosmentti piedra
sbl mikrosementti piedra

4) Lattian suojaaminen lakkakerroksella. Lopuksi lattia suojataan lakkaamalla. Kerroksia tarvitaan noin viisi kappaletta. Lakka kuivuu nopeasti, lattian voi ottaa käyttöön jo vuorokausi viimeisen lakkakerroksen levittämisen jälkeen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että lopullisesti pinta on kuiva n. 2-3 vkon kuluttua, joten ei kannata laskea mitään jakkaroita tai saaveja lattialle tuona aikana. Niistä voi jäädä vesirinkuloita (jotka kuitenkin haalenevat). Meille ei mitään jälkiä ole lattiaan syntynyt.

sbl mikrosementti piedra

 

Kokemuksia mikrosementtilattiasta kylphuoneessa

Olemme erityisen ihastuneita lattian miellyttävään tuntuun. Vaikka se on sileä, se ei ole meistä liukkaampi kuin laattakaan. Lattian puhdistaminen ja kuivaaminen ovat ihanana helppoa. Voin kyllä suositella tätä pinnoitustapaa lämpimästi. Lakka kuluu ajan kanssa miellyttävän himmeäksi ja pinnasta tulee kauniin mattamainen. Minä pidän mikrosementin rouheasta ulkonäöstä ja eläväisestä pinnasta. Saa kysellä jos joku asia askarruttaa!

SBL:n sivuilla on todella hyvät tiedot tästä materiaalista ja sen työstämisestä. Sieltä löytyy myös selkeä video mikrosementtipinnoitteen tekemisestä.

Kiinnostaako mikrosementti pintamateriaalina?

 

EDIT: Olen tehnyt tähän liittyen päivityksen mikrosementtilattiakokemuksista nyt kun tämä on ollut joitakin vuosia käytössä, pääset lukemaan jutun tästä.

*mikrosementtiaineet saatu bloginäkyvyyttä vastaan

18 Comments

  1. Olipas hyvä postaus. Kiinnostaisi kovasti laittaa mikrosementtiä juuri molempien kylpyhuoneidemme lattiaan.
    Freesi muutos – kiva, kun olit valinnut muun kuin sen harmaan, mitä aina tavallisesti näkee laitettavan 🙂

    • Mukavaa, tarkoitus olikin jakaa vähän tietoa mikrosementistä. Mietin ensin harmaata, mutta minusta tuo hiekan sävy sopii paremmin saunan vaaleaan puuhun ja olen kyllä tyytyväinen valintaan. 🙂

  2. Hyvä tietoisku ja todella kaunis loputulos ja väri! Meillä on suunnitelmissa sama homma jossain vaiheessa, ja kaikki tieto ja kokemukset ovat arvokkaita sen tiimoilta.

    • Olen kyllä tosi tyytyväinen että päätettiin tehdä tuo muutos. Vaikka kaakelilattia oli ihan hyvässä kunnossa, on tämä todella paljon mukavampi käytössä ja toki minusta nätimpikin kuin tuo "bulkkilaatta" jota lattia ennen oli. Pidän toki noin yleisesti laatoistakin edelleen, mutta en noista jotka meillä oli 🙂

  3. Kiinnostaa materiaalina kyllä. Osaatko kertoa, millä tavalla mikrosementoitua pintaa tulee puhdistaa? Onko esim. jotain tiettyjä aineita, joiden käyttöä tulisi varoa?

    • Tämä meidän mikrosementti on akryylipohjaista ja lakkapintaista, joten en ainakaan mitään liian "syövyttäviä" pesuaineita käyttäisi. Tällaiseen pintaan ei varmasti kalkki ja saippuajämät pinty samalla tavalla mitä laattoihin. Suosittelen peruspesuaineita, itse pidän Methodin kylpyhuoneaineista, mäntysuovasta ja Universal Stonesta. Useimmin käytän Methodin suihkeita, niitä on niin helppo suihkaista ja huudella, niin ei synny pinttymiä kun huolehtii säännöllisesti puhtaudesta. Mielummin pesee usein kevyesti kun harvoin järein asein. Meillä kuivataan aina vedet lanaamalla suihkun jälkeen, se on kylpyhuoneen tärkein siivousvinkki. Pyyhin myös hanat aina mikroliinalla suihkun jälkeen. Ei muuten ole suuri vaiva, mutta helpottaa siivousta ja puhtaanapitoa enemmän kuin tuo päivittäinen pyyhkiminen. Veden kalkki ja saippuajämät ovat niitä jotka tuhoavat pintoja.

      Oliko tuosta mitään apua 🙂

    • Akryyli ja lakkapohjaisiin pintoihin voi käyttää huoletta ainakin kaikkia auton pesuun tarkoitettuja aineita. Moni niistä poistaa kalkkia ja rasvoja todella hyvin. Ja myydään isoissa erissä kohtuu halvalla… Näin vinkkinä, kannattaa valita mahdollisimman neutraalin värinen pesuaine. Väriaineet ei paranna pesutehoa millään tavalla.

    • Kyllä on. Molemmissa kylpyhuoneissamme on samassa tilassa sekä pönttö että suihku.

  4. Hyvä postaus! Mua kiinnostaisi kuinka monta työtuntia ammattimieheltä meni koko homman tekemiseen?

    Mia

    • Mukava kuulla 🙂 Nyt minun on vähän vaikea arvioida tuota lattiaan kulunutta aikaa, kun meillä tehtiin samalla niin paljon muutakin. Mutta ehkä tuntimäärä voisi olla jotakin parin kymmenen tunnin luokkaa. Tässähän on pitkiä kuivumisaikoja yms. joten itse remonttiin menee paljon enemmän aikaa kun fyysiseen tekemiseen. Suosittelenkin kysymään tällaiselle työlle jotakin urakkahintaa, jolloin työ arvioidaan kokonaisuutena.

  5. On kyllä tosi ihana mikrosementtilattia teillä! Muistatko, mikä lattianne värisävy on? Meille tulee sama materiaali lattiaan ja nimenomaan on haaveiltu hiekan väristä.

  6. Et tykännyt laikukkaasta ja vaihdoit tuohon….tämä vasta laikukas onkin. No, makunsa ja halunsa itse kullakin.

      • Hyvin on kestänyt ja tästä on tykätty kovasti. Lattia on ihana pitää puhtaana ja kuivata suihkun jälkeen. Tuntuu jalalle tosi miellyttävälle ja ei ole liukas. Ehkä hitusen arka jos siihen putoaa jotakin painavaa tai terävää, mutta meillä ei sellaisia asioita käsitellä kylpyhuoneessa. Voin suositella mikrosementtiä kyllä. Tosin vastaavan tyyppisiä pinnotteita on muitakin, joten ehkä kokeilisin seuraavaksi jotakin yksinkertaista tasoitetta ja siihen sopivaa mattaista lakkaa. Mutta voisin valita uudelleenkin tasoitteen kaaleleiden päälle.

        • Moikka,

          Minkälaisia tasoitteita tarkoitat? Mikrosementti nimittäin oikein tehtynä vaikuttaa suht työläältä.

          • Anne

            Moi, tarkoitan esimerkiksi saneerauslaastia ja sen päälle tulevaa jotakin laastia, sitten oikein valittu lakka päälle. Tarkkaa komboa en ole ajatellut, mutta hyvästä rautakaupasta saa varmasti apuja. Tärkeintä näissä on että laasti ja ”lakka” sopivat yhteen. Ja tietysti aina täytyy ottaa huomioon pohja, vesieristykset ja kosteustilanne yms. Etenkin johonkin kuivaan tilaan olisi kiva testata tuollaista pintaa, vaikka eteiseen tai kodinhoitohuoneeseen.

            Jonna oli esimerkiksi tehnyt tällaisen:
            https://nordiccitylife.blogspot.com/2019/01/pikkukylpparin-betonilattia.html

Write A Comment