Somessa tuntuu olevan perjantaisin ihan yleinen tapa esitellä viikolopun kaunistukseksi hankittuja leikkokukkia. Tänään en vielä itse piipahtanut kukkakaupassa, joten kuvia kaunistaa parin viikon takaa olevat ranskalaiset tulppaanit.

Itse olen viehtynyt näihin hentovartisiin herkkiin ranskalaisiin tulppaaneihin jo vuosia sitten. Ties kuinka monta kertaa käväisin alkuvuoden aikana kyselemässä Piia Jaalan kukkakaupasta lepparitulppaanien perään. Tämä kimppu on jo roskiksessa, mutta huomenna kipaisen varmasti katsomaan millaisia ranskalaisia tulppaaneita nyt löytyy ja nappaan jotain muuta kivaa oksaa mukaan.

Kukkakaupassa on ihana tuoksutella ja fiilistellä erilaisia leikkokukkia ja oksia. Pidänkin erityisen paljon lempparikukkakauppani esillepanosta, jossa ihanuudet on koottu esille sellaisen jättikokoisen jääkaapin sijaan. Minusta on oikeastaan aika tylyä valita leikkokukat ”jääkaapista”, tiedättehän varovasti lasin takaa katsellen ja myyjälle sormella osoitellen.

Joskus olen kiireessä ostanut viikonloppukukat marketin kyljessä olevasta kukkakaupasta, sieltä jääkaapista valiten ja mielessäni päivitellen – eikö sieltä muuta löydy kun ruusuja, neilikoita, gerberoita ja perinteisiä tulppaaneita. 

Leikkokukat on ihan eri asia ostaa yksitellen ”poimien” ja sommitellen, kuin muovitetun nipun ämpäristä nostaen.  Muutama hento oksa kukkakaupasta ostettuna ei lopulta maksaa paljoa enempää kun marketin tökerösti sidottu kukkapuketti. Kuka niitä muuten suunnittelee?

(kuvien tyynyt Linum, maljakko Hay ja sohva Soren Lund – Sisustuksen Koodi)

Jos minun pitäisi valita laitanko pari kymppiä leikkokukkakimppuun, josta nautin vähintään viikon tai vaikkapa ruoka-annokseen, niin valitsen mielummin sen kukkakimpun. Eikä tämä tarkoita etten nauttisi ihanasta ravintolahetkestä.

Viikonloppuna olohuoneessa rentoutuessani, kahvimuki kädessä istuessani, katseeni harhailee ympäriinsä kotona ja pysähdyn ihastelemaan erilaisia näkymiä. Hetken näkymineen kruunaa raikkaat ja kauniit leikkokukat.

Ostatko sinä viikonloppukukkia?

PS. Ja hei siskoni kirjoitti juuri samasta aiheesta samalla otsikolla…

17 Comments

  1. Amen! ? Ihan samoin fiiliksin olen. Ennemmin kukkia ja mielummin jotakin muuta kuin marketista. Tulppaanit nuupahtavat ainakin alta aikayksikön.

    • Kukat on niin ihania, että niistä täytyy nauttia täysillä 🙂 vaikka välillä poimiikin markettikimpun, on silti useimmin kiva asioida kukkakaupassa. Mulla muuten sama, marketin tulppaanit nuupahtavat usein ennen kuin edes aukeavat. Yritän kyllä noudattaa hoito-ohjeita, mutta olen varma että massakaupoissa kukat eivät saa asianmukaista käsittelyä ja siksi niiden laatu kärsii.

  2. Meillähän sattuu olemaan kaupungin ihanin kukkakauppa parinsadan metrin päässä, joten kukkia tulee ostettua todella usein. Yritän aina valita jotakin vähän "erilaista", peruskimppuja kun tulee napattua mukaan ruokakaupasta kukkakaupan aukioloaikojen ulkopuolella. Ihanat ranskalaiset tulppaanit kuvissa <3

    • Ihana kukkakauppa on kyllä mahtava juttu. Ja mulla sama, välillä tulee napattua markettikimppujakin, mutta ei niissä ole koskaan samaa fiilistä. Ranskalaiset tulppaanit ovat kyllä niin <3

  3. Meillä on kotona aina leikkokukkia. En välttämättä osta niitä viikonlopuksi, vaan silloin kun edelliset kukat alkavat olla parhaat päivänsä nähneitä ja kukkakauppa osuu matkan varrelle. Tänään kävin ostamassa muutaman ranskalaisen tulppaanin ja pari eukalyptuksen oksaa. Ostan kukat mielellään myös kukkakaupasta ja mieluiten sellaisesta, jossa on mielenkiintoinen valikoima ja jossa henkilökunta osaa tehdä muitakin kuin ihan perinteisimpiä kimppuja. Toisinaan toivoisin, että kukkakauppiaat seuraisivat enemmän trendejä valikoiman ja sidontatavan suhteen. Piia Jaalan kukkakauppa vaikuttaa ihanalta, juuri sellaiselta josta mielellään ostaisin kukkani. Täällä Helsingissä suosikkejani ovat Inbloom ja Urban a -vaatekaupan yhteydessä toimiva Wild Things.

    Sanna

    • Minäkään en tietoisesti osta kukkia viikonlopuksi, mutta jotenkin niiden kesto on sellainen että viikonlopun kolkutellessa täytyy uusia maljakkoihin jotain. Ja usein myös kuvailen blogiin viikonloppuisin, joten kukkia haluaa rekvisiitaksikin.

      Tuo sidontajuttu on mielenkiintoinen. Noin yleisesti minä miellän sidotut kimput ns. "lahjakimpuiksi" eli jos vie tuliaisiksi kukkia on kiva kun kimppu on kauniisti sidottu. Jos taas ostan kotiin kukkia en pidä sidotuista kimpuista. Yleensä kyllä avaan lahjaksikin saadut sidotut kimput, näyttävät rennommilta. Tosin Piia Jaalan kukkakaupassa osataan tehdä sellaisia sidottuja kimppuja joita ei tarvitse purkaa. Eli tyyleissä tosiaan on eroja. Nyt viehättävät kaikki luonnolliset ja epäsymmetriset kimput.

  4. En osta viikonloppukukkia, vaan ostan kukkia silloin kun huvittaa. Ja ihan jopa marketin ämpäristä. Ei se niiden kauniiden kukkien vika ole, että ovat paritettu "väärin" ja viety "väärään" kauppaan. 😀

    • No vähän sama, vaikka usein kukkien osto ajottuukin viikonloppuun – tietty kun koti on siivottu ja on kuvaushommiin aikaa 🙂 Ja kyllä tosiaan ostan itsekin niitä ämpärikimppuja välillä, mutta eiväthän ne tunnu tai näytä samalta kun itse valitut kimput. Ja ei tosiaan ole kukkien vika että ovat ikävästi esillä. Ja eihän rumia kukkia olekkaan, on vaan kauniita ja vähemmän kauniita yhdistelmiä.

    • Jos nauttii kukista ja saa niistä iloa, ei se niihin tuhlattu raha mene hukkaan. Tuli vielä mieleen, että itse nautin ihanista kukkaostoistani vielä kun ovat jo roskiksessakin, nimittäin kuvien muodossa. Tykkään tosi paljon kuvata kukkia ja katsella kukkakuvia 🙂

  5. Minulla on "perjantaipuskaperinne" ollut jo parikymmentä vuotta. Jos en ehdi kukkakauppaan (olen aika nirso niistäkin eikä lähelläni ole HYVÄÄ), ostan mielummin marketin tulppaanit kuin olen ilman.
    Viime viikolla pongasin hyvän kukkakaupan ja tuloksena onkin nyt monta maljakollista kukkia, kun olin jo perjantaipuskan ehtinyt myös ostaa.
    Ne marketin valmiskimput kannattaa muuten "hajottaa" useampaan vaasiin ja pätkiä eri mittoihin, niin heräävät eloon ihan uudella tapaa.

    • Itsekin ostan kukkia, toki mieluiten lempparikukkakaupastani, mutta myös muualta. Iso nippu marketin tulppaaneita kauniissa maljakossa toimii sekin.

      Ja tosiaan, välillä olen ostanut niitä marketin outoja yhdistelmäkimppuja ja juurikin hajoitellut ne pieniin maljakoihin. Kukat pääsevät niin paljon paremmin oikeuksiinsa. Olen myös joskus tehnyt niin, että olen ostanut marketista sekä tulppaanikimpun että sekakimpun ja itse yhdistänyt ne oikein suureksi reheväksi kimpuksi, tulee nätti.

  6. Kukkia ostan silloin koti niitä kaipaa ja useimmiten ruokakaupan ämpäristä. On meidän kunnassa kukkakauppakin, mutta jotenkin sieltä ostetut kukat nuupahtavat nopeammin kuin ruokakaupan kukat. Eikä siellä ole yhtään erikoisempia kukkia kuin marketissakaan, ei ole ranskalaiset tulppaanit löytäneet tätä kuntaa. 🙂

    • Ämpärikimppuja minäkin välillä ostan 🙂 Mutta onpa outoa että kukkakaupan kukat nuupahtavat nopsemmin. Minulla taas on ollut etenkin marketin tulppaanikimppujen kanssa huono tuuri. Sinun pitää pyytää paikallista kukkakauppiasta tilaamaan trendikkäämpiä kukkia, kyllä kai he voivat niin tehdä ja ehkä oppia vähän lisää siitä mitä asiakkaat toivovat.

  7. Ostan kukkia noin kerran viikossa fiiliksen mukaan. Ja olen huomannut, että kun ne ostaa laadukkaasta kukkakaupasta, niin kestävät lähes sen viikon 🙂

    • Niinpä, oikein hoidetut kukat kestävät hyvin. Tosin kukka on kuitenkin aina riski ja laadukaskin oksa voi joskus nuupahtaa ennen aikojaan. Ja fiiliksellä kukkien ostaminen on parasta 🙂

  8. Naurettavaa länsimaista elitismiä. Mietitte varmaan ranskalaisia tulppaaneja sittenkin kun ydinsota iskee.

    Ps. Se jääkaappi on omaksi parhaaksesi, ei kiusallaan oleva vitutuksen aihe.

Write A Comment