Astiarakkauteni alkoi varhain. Kun muutin kotoa oli minulla kasassa jo kiva määrä Iittalan astioita. Ensimmäinen valitsemani sarja oli Kaj Franckin 1952 suunnittelema Teema (alunperin nimeltään Kilta) ja se on kulkenut matkassani aina, välillä sitä on täydennetty ja uudistettu. Tämän tarinan olen täällä varmasti kertonut aiemminkin. Kaapissamme on nyt lähinnä valkoisia Teeman osia, eri kokoisia lautasia, kuhoja, vateja ja mukeja. Iittala-yhteistyön myötä sain täydentää omaa Teema-astiastoani uusilla osilla.
Teemassan on alunperinkin ollut ajatuksena selkeys, muunnteltavuus ja värien kirjo. Niinpä sitä on vuosien saatossa valmistettu monissa erilaisissa väreissä. Nyt Teeman uusia sävyjä ovat kauniit vaaleansininen ja duo-sininen.
Teema-sarja sai täydennystä tänä keväänä lanseerattujen Teema Tiimi-astioiden myötä. Ruokailukulttuuri muuttuu jatkuvasti ja Teeman ajattomuus tekee siitä helpon muunnella kulloiseenkiin ajankuvaan sopivaksi.
Itse ihastuin todella paljon Teema Tiimi-sarjan aasialaishenkiseen muotokieleen. Meillä ruokailu on muuttunut viime vuosien aikana selvästi rennommaksi. Kokkailemme keittiössä paljon intuitiolla – hyviä raaka-aineita kootaan yhteen ja maustetaan mielentilan mukaan. Aasialaishenkinen ruoka kiinnostaa nyt kovasti. Huomaan, että käytämme yhä enemmän ruokaillessa pieniä kulhoja ja lautasia. Sillä ateriat koostetaan samalla kun syödään. Kulhoista kerätään lautasille mieluisia aineita.
Minun oli pakko kuvata kauniit astiat juuri ne tiskattuani. Teema- ja Tiimi-sarjan kaikki astiat ovat luonnollisesti astianpesukoneen, uunin, mikron ja pakkasenkin kestäviä. Mutta koska astiani olivat uusia, pesaisin ne kevyesti käsin ja kokosin pellavapyyhkeelle kuivumaan. Joskus myös ruoanlaiton tiimellyksessä saatan tiskata kulhoja käsin ja kuivatella ne liinalla. Kauniit astiat ovat kauniita ruoanlaiton kaikissa vaiheissa.
Yksi Tiimi-sajan suosikeistani on suloinen riisikulho. Siitä inspiroituneena kokkailin kuvatessani Poke Bowl-annokset. Keitetty riisi näyttää tietysti ihanalta tässä riisikulhossa. Keksin jo monen monta käyttötarkoitusta näille kulhoille; alkaen aamiaispöydän jogurtista aina kastike- ja dippikulhoksi saakka.
Teema Tiimin syvä lautanen on sulavalinjainen. Siirrymme usein sohvapöydän ääreen syömään, silloin arvostaa kädessä mukavalta tuntuvaa astian muotoa. Tällainen pehmeän pyöreä muotoilu on miellyttävä myös ”sylistä syödessä” – testattu on. Loistava juurikin vaikka Poke Bowlille, pastalle, keitolle puurolle ja salaattiannokselle.

Vaikka meillä on tilava ruokapöytä, syömme todella usein keittiön saarekkeen äärellä. Ruoan valmistus, kattaminen ja syöminen kuuluvat tiukkana pakettina yhteen. Huomaan myös vieraiden viihtyvän saarekkeen ympärillä. Isommalla porukalla ruokailtaessa, teemme noutopöydän keittiöön ja jokainen etsii mieluisan paikan saarekkeen ympäriltä.
Astioita voi sekoitella rohkeasti ja uusilla tavoilla. Onnistuneeseen kattaukseen pätee perinteinen resepti – vähän uutta, vähän vanhaa ja jotain yllättävää. Otin tähän kattaukseen mukaan Aalto-vaasin ja pienen Aalto-maljan. Molemmat olen aikanaan saanut lahjaksi ja melkein unohtanut kaappiin.
Toki välillä on mukava kattaa astetta juhlavammin. Teeman duo siniset lautaset ovat upeita valkoisessa ympäristössä. Ruoka muuten näyttää tosi houkuttelevalta syvän tummansinistä väriä vasten. Testasin saarekkeelle pääsiäistä silmällä pitäen kirpeällä poltetulla oranssilla värillä täydennettyä kattausta. Meidän pääsiäispöydässä tulee olemaan todennäköisestä tällainen sävymaailma.
Teeman pienet lautaset ovat meillä olleet aina kovassa käytössä. Nyt valkoisia pikkulautasia täydennettiin vaaleansinisillä aseteilla. Minulla on tapana kattaa juhlavampaan pöytään perinteisesti leipälautaset, syödään niiltä sitten leipää, sivusalaattia tai alkupalanapostelua.
Iittala & Arabia Muotoilukeskuksessa on 2.3. – 23.4. näyttely ”Re-set the Table”, jossa perehdytään neljän installaation kautta ruokailun muutokseen ja muotoilun keinoihin kohdata muutosta.
Suosittelen ehdottomasti vierailemaan tuossa mielenkiintoisessa näyttelyssä ja muotoilukeskuksessa muutenkin. Se on todella inspiroiva ja upea kokemus. Ruokailukulttuuri on viime vuosina muuttunut hurjasti, niin omassa elämässäni, kuin ihan yleisestikin. Sosiaalinen media on tuonut ihan uutta ulottuvuutta paitsi ruokaan, myös ruokailemiseen. Uusia makumaailmoja on mahtava testata ja toisaalta ruokaan ja ruokailuun liittyvä visuaalisuus on korostunut somen myötä. Itse ainakin inspiroidun valtavasti somen kautta näkemistäni kauniista kattauksista ja ruoka-annoksista.
Vaikka ruokailusta onkin tullut erilaista, on se yhä tärkeä hetki yhdessäoloa, niin oman perheen kesken kuin myös ystävien kanssa. Itse yritän suorittaa mahdolliset ruokailuun liittyvät sometukset pikaisesti alta pois, jotta voin keskittyä nauttimaan ruoasta ja kulloisestakin ruokaseurasta ilman teknisiä laitteita.
Onko teidän ruokailu- ja kattaustavoissa tapahtunut muutoksia viime vuosina?
*Teema ja Teema Tiimi astiat saatu osana vuosiyhteistyötä
4 Comments
Muistaakseni Franck ehdotti alunperin Kilta-sarjan nimeksi Tiimiä – siitä lienee tullut tämä nimi. Muistankohan oikein?
Meiltä löytyy Teemaa valkoisena sekä perittynä Kiltaa kaltaisena, mustana ja sinisenä. Upean ajaton astiasto.
Minäkin muistan joskus kuulleeni noin, ehkä tosiaan siitä tuo Tiimi-nimi tulee. Minullakin on ollut aikanaan keltaisena Teemaa ja harmaana. Uusien osien myötä vanhakin astiasto näyttää ihan ajankohtaiselta – toisaalta se näyttää aina kun on niin hienoa muotoilua.
Pyrin kattamaan kaunisti myös arjessa. Isona osana siihen mielestäni kuuluu kauniit kattilat yms. Olenkin menettänyt sydämeni Iittala Tools -sarjalle. Nyt vasta yksi kattila, mutta loppuja kuolaan 🙂
http://westendmum.fi
Niinhän se on, kun hankii vain kauniita perusasioita, ei tarvitse aina panostaa erityisen paljoa kattaukseen. Kun meillä oli kerran keittiön tasolla kasa likaisia astioita odottamassa koneeseen menoa- tokaisi mies, että kun on kauniit astiat, näyttää ne likaisinakin näteiltä tiskipöydällä. Siinä oli pinossa Teemaa ja Kastehelmeä 🙂
Minulla on uusi Tools-sarjan pannu, olen ihan fiiliksissä siitä. Taidan itsekin kuolata nyt lisää osia siihen.