Tässä teille toinen osa suunnittelemamme Kakolan malliasunnon kuvista. Sisustuksen kokosimme yhdessä Maijan kanssa ja kaikki tuotteet ovat Sisustuksen Koodista. Pientä rekvisiittaa haimme lisäksi Granistista.

Kakolasta tulee varmasti valmistuttuaan huikea kompleksi. Sinne on suunnitteilla erilaisia palveluita asuntojen lisäksi. Miltä kuulostaisi esimerkiksi leipomo, josta saisi noukittua aamiaisleivät tuoreeltaan pöytään… Tällaiselle pullahiirelle tuli se ensimmäisenä mieleen.

Sisustamamme Länsisellin asunto on kompakti kaksio, jossa makuuhuone ja kylpytilat ovat omana osionaan ja moderni tupakeittiö omana alueenaan. Sijoitimme tilaan pyöreän ruokapöydän, se on usein pienempiin tiloihin paras vaihtoehto. Artekin klassikkokalusteet näyttävät aina moderneilta ja pehmentävät ihanasti uudempaa muotoilua.

Viherkasvit ovat tärkeä osa sisustuksen viimeistelyä. Me haimme kuvan kasvit Piia Jaalalta, myös ruukut ovat sieltä. Ihailen tuollaisia keveitä avohyllyjä ja erityisen paljon keittiössä. Minulla on ollut parissa ensimmäisessä kodissani aina kookas avohylly, jossa säilytin käyttöastioita. 

Hyllyn ja sohvan välistä on käynti parvekkeelle. Näen jo mielessäni, miten ihanan kodikas tuo nurkka on kesällä, kun parvekkeen ovi on auki ja siellä näkyy vehreitä kasveja. Aamiaispaikan voi silloin järjestää raikkaaseen ulkoilmaan.

Saimme kohteeseen lainaksi pari isäni Juhani Melenderin maalausta. Taide luo aina erityisen säväyksen sisustukseen. Näissä teoksissa sävymaailmat sointuivat sisustuskokonaisuuteen todella upeasti.

 

Erityisesti pidin tässä sisustuksessa valaisinvalinnoista, sillä minusta ne ovat todella tärkeitä mausteita sisustamisessa. Olen aiemminkin sanonut että satsaisin ensimmäisenä sohvaan ja valaisimiin – mukava lepopaikka ja kunnollinen valaistus ovat tärkeitä.

Meillä oli Maijan kanssa tosi kivaa tätä kohdetta tehdessä. Vaikka yleensäkin meillä on tapana jakaa mielipiteitä kaikissa tekemissämme töissä, on välillä mukavaa tehdä ihan yhdessä jokin kokonaisuus.

Lisää kuvia löydätte Maijan Pihkala-blogista ja Sisustuksen Koodin sivuilta. Kaikkia tuotteita voi tiedustella Koodista.

3 Comments

  1. IHANA! Niin kevyt ja silti kodikas tunnelma. Ja olen samaa mieltä kanssasi, valaisimet ovat piste i:n päälle ja omalta osaltaan määrittelevät koko huoneen tyylin. Oletan, että kuvat ovat sinun ottamiasi, ja sinulla on kyllä taito hallussa tässäkin asiassa.

    Tosi kiva nähdä kokonainen huoneisto sisustettuna. Usein blogeissa on vain kollaasimuodossa kuvia irrallisista kalusteista, joten niissä ei vain oma taito riitä luomaan mielikuvaa, miten kaluste kokonaiseen huoneeseen istuisi.

    t. Jade

    • Kiitos kivasta kommentistasi 🙂 Ihana kuulla että pidit kuvistani, pari noista on Maijan ottamia ja muut minun. Ja totta, usein blogeissa näkee pelkkiä yksityiskohtakuvia, toki sellaiseen sorrun itsekin. Tiedätkö, että oikeasti hyviä laajempia kuvia on erittäin vaikea ottaa. Minullakin on siinä suhteessa tosi paljon harjoiteltavaa. Yksityiskohtia on todella paljon helpompi kuvata (ja stailata).

  2. Imperial Matto Reply

    Hieno, ajaton kokonaisuus! Kiva myös nähdä, että valittu mattoon riittävän suuri
    ja liittää sohvan hyvin kokonaisuuteen.

Write A Comment