Eilen sunnuntaina Pariisin muotiviikoilla esiteltiin Marimekon ensi syksyn/talven FW17-mallistoa. Kuvaajani Petri oli paikalla, minä kun en tällä kertaa itse matkaan päässyt. Poimin hänen kuvasaaliistaan tänne joitakin makupaloja. Valitsin omia lemppariasujani, samoin kivoja yksityiskohtia niin mallistosta, kuin itse tapahtumastakin.
Näytös oli tänäkin vuonna Pariisin Suomen Suurlähetystön upeissa tiloissa. Nyt catwalkista oli tehty viimesyksyistä hiukan pidempi ja istumapaikat oli sijoiteltu väljemmin. Katselin somekanavista näytöskuvaa ja tämä väljyys toi kyllä vaatteet upeasti esille.
Näytöksen istumapaikkoja oli taas somistettu Marimekon syyskokoelman tyynyillä. Näyttää ihanan raikkaalta. Sininen väri taitaa olla tämän vuoden juttu, bongaan sitä nyt ihan joka paikasta. Kiinnitin huomiota myös näyttävään mustavalkoiseen graafisuuteen.
Ihastelemani Jokapoika-paita näkyi tässäkin kokoelmassa vahvasti, tuo punertavan ruskea sävytys on hieno. Ja ihastelen jälleen kerran stailausta – reipas paita yhdistettynä ovelaan hameeseen on onnistunut kokonaisuus. Karla-laukku keikkuu myös toivelistallani, eivätkä nämä kuvat vähennä kiinnostustani sitä kohtaan.
Tämä asukokonaisuus oli oma suosikkini. Kaikki osat ovat ihania – poolopaita, kukallinen paitapusero, kipparihenkinen takki, nahkahousut ja upeat värilliset asusteet. Ihanan käytännöllinen asu.
Näytöksessä tarjoiltiin virvokkeita tietysti Marimekon laseista ja kantoalustana tietysti Marimekon tarjotin.
Malliston sävymaailma on aika tummasävytteinen ja rauhallinen. Väriä näkyi enemmän kengissä ja laukuissa. Mukana oli myös paljon selkeää mustavalkoista.
Näitä takahuonekuvia on aina kiva tarkastella. Tässäkin katse osuu yksityiskohtiin; vaatteen kuosiin ja kauniisiin korvakoruihin. Petri kertoi että näytöksessä oli erityisen iloinen ja hyväntuulinen tunnelma. Myös kuulemma malleja oli ohjeistettu ennen lavelle menoa hymyilemään. Näytöksiä oli kaikkiaan neljä kappaletta ja jokaisella välitauolla oli kehotettu hymyilemään entistäkin enemmän. Kivaa, niin usein näkee sellaisia totisia malleja catwalkilla.
Reippaan siniturkoosit kengät ovat ihanat. Tuovat kyllä näyttävyyttä asukokonaisuuksiin. Myös tuo kuvien kuosi on minusta tosi kiva. Siitä oli myös ihana muhkea toppatakki ja toppahuivi.
Tämä oli toiseksi kivoin asukokonaisuus minun mielestäni. Villaneule näyttää aivan upealta kuviolliseen hameeseen yhdisteltynä. Kiinnitin huomiota topattuihin laukkuihin ja toppahuiviin. Mukavan uutta ja erilaista ensi talvikauteen.
Kaunis keinoturkki ja mikä sävymaailma. Huomasin, että noita väljiä nahkahousuja oli yhdistelty useampaan asuun. Tuollaiset ovat ehdottomasti pitkäikäinen ja monikäyttöinen hankinta. Ja beiget saappaat – ah, täydelliset.
Tässä beigessä raita-asussa on ihanaa rentoutta. Mutta huomioni suuntautui asukokonaisuudessa erityisesti pieneen toppalaukkuun.
Tässä vielä lähikuvaa toppakassista. Noita tulee varmasti näkymään syksyllä katukuvassa paljon.
Petri bongasi takahuoneesta muotiviikkotuttujaan. Muotikonsultti/stylisti Elisa Nalin on aina yhtä hurmaava ilopilleri, niin olemuksensa kuin pukeutumisensakin suhteen.
Sateisesta säätilasta huolimatta Pariisissa oli kuulemma ollut hyvä meininki. Kuulin Petriltä, että Marimekon näytöksissä oli kuhinaa ja oli harkittu ylimääräistä sisääntuloa. Lopuksi mallit olivat vielä kierrelleet asuissa yleisön joukossa.
Minusta tämä kokoelma näytti oikein mielenkiintoiselta. Olette varmasti kuulleet uutisen, että Anna Teurnell jätti Marimekon äskettäin. Nyt on jännä seurata mitä tapahtuu tämän jälkeen, mihin suuntaan mallisto kehittyy.
Kurkkasitko jo minun aiemman postaukseni tämän kevään mallistosta, fiilistelin muutamia vaatteita kevätkokoelmasta. Nythän kauppoihin on juuri rantautunut Marimekon ikonisia mekkoja, mallit ja kuosit ovat arkistojen kätköistä. Aivan upeita myös tänä päivänä!
Kiitos hurjasti Petrille kuvista ja raportoinnista!
5 Comments
Ihanaa kun näkyy hymyjä!!
Eikö 🙂 Hymy on uusi cool!
Olipa kivaa päästä näkemään, miltä paikan päällä näytti. Kiitos! Me oltiin viime vuonna paikan päällä mutta nyt ei ehditty. Tuo toppakassi on erityisen upea! Ja nuo housut myös… ja oikeastaan ihan kaikki.
Minustakin oli ihana päästä edes näiden kuvien myötä näytösfiiliksiin. Tuo suurlähetystö on tilana aivan upea ja minusta Marimekko sopii näytöksineen sinne niin hienosti. Ihana tilaisuus! Ja joo, toppakassit kiinnostavat hirmusti, ja moni muukin juttu – kiva kokoelma.
VMWare Workstation 15 Pro Key