”kaupallinen yhteistyö Créme Bonjour

Yhteistyöni Créme Bonjourin kanssa jatkuu hauskalla haasteella – Cooking with leftovers challenge:n tarkoitus on inspiroitua kaapista löytyvistä ruoan tähteistä ja keksiä niistä herkullista syötävää. Itselläni on tapana käydä jääkaapin sisältö läpi loppuviikosta, ennen viikonlopun ruokakauppareissua. Silloin keksin satunnaisista raaka-aineista meille uusia ruokia. Toki käytän aina myös tähteeksi jääneet ruoat hyödyksi, yleensä muokkaan ne uudelleen, silloin ne maistuvat astetta paremmalle kuin pelkällä lämmittämisellä.

Viime viikon torstaina olin vapaalla ja tarkoitus oli tehdä yli jääneistä nakeista jotakin. Kolusin vihanneslaatikkoa lisukkeiden toivossa ja löysin sieltä pari porkkanaa, muutaman punajuuren ja sipulia. Päätin että tästä kombosta taion jotakin ja käytän täydennykseksi Créme Bonjour-tuorejuustoa, minulla oli jääkaapissa muutama eri maku yhteistyön tiimoilta – valkosipuli-, aurinkokuivattu tomaatti ja ruohosipuli – näistä valitsin ruohosipulin makuisen Créme bonjour-tuorejuuston juuresten ja nakin seuraksi.

Mietin, että tuo aurinkokuivattu tomaatti olisi todella hyvää esimerkiksi yli jääneen jauhelihakastikkeen jatkamiseen, valkosipulituorejuustolla puolestaan voisi täydentää yli jääneitä perunoita ja kokata niistä perunapaistosta. Tuorejuusto on mitä mainioin makujen pyöristäjä, sillä saa jo vähän kuivahtaneestakin ruoasta taas herkkua helpolla tavalla. Tähteitä ei aina kannata vain lämmittää mikrossa, niistä saa pienellä vaivalla ihan uuden ja herkullisen aterian. Makujen yhdisteleminen ja mielikuvitus ovat valttia.

-Porkkana-punajuuripaistos nakeilla-

Tällaiseen paistokseen käy mitkä tahansa juurekset tai vihannekset. Tässä käytetyt nakit voisi korvata vaikka jauhelihakastikkeen jämällä, tähteeksi jääneillä kanapaloilla tai melkein millä tahansa.

Näistä leftover-resepteistä haluaisin vinkata teille loistavaa ideaa Minnalta – kurkkaa herkullisten perunavohveleiden ohje Ku ite tekee-blogista.




Créme Bonjour-paistos


ainekset:


2-3 punajuurta
2 porkkanaa
1 sipuli
nakkeja
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria, kuivattua timjamia
200 g Créme Bonjour ruohosipuli-tuorejuustoa
1 dl kermaa
(sriracha-kastiketta)


uuni 200 astetta

1) Pilko juurekset ja sipuli lohkoiksi. Kaada ne uunivuokaan ja lorauta päälle oliiviöljyä, pyörittele ja mausta suolalla, mustapippurilla ja kuivatulla timjamilla.

2) Laita vuoka lämpimään uuniin ja anna hautua noin 15 minuuttia. Lisää pilkotut nakit mukaan tässä vaiheessa ja anna paistua vielä 15 minuuttia, kunnes nakit ovat saaneet vähän väriä.

3) Notkista tuorejuusto kermatilkalla ja pyöräytä mukaan hitunen mustapippuria. Mausta halutessasi tulisella Sriracha-kastikkeella.

4) Ota vuoka uunista ja sekoita Créme Bonjour-seos kypsyneeseen paistokseen. Laita vuoka takaisin uuniin vielä n. 10 minuutiksi, kunnes maut ovat tekeytyneet.

5) Ripottele päälle tuoretta persiljaa tai muita yrttejä. Nauti.

Pakko sanoa, että tästä tuli tosi maukasta. Isäntä kehui paistosta kovasti ja pyysi tekemään sitä toistekin. Varmasti teen, oli todella makoisaa. Nyt kun resepti on virallisesti kirjattu ylös, muistan tehdäkin tätä. Usein näissä improvisoiduissa ruoissa toteutus jää yhteen kertaan. Siitä tulikin mieleeni, että jakaisitteko teidän leftover-bravuurinne.

(POSTAUKSESSA OLLUT KILPAILU PÄÄTTYNYT)

23 Comments

  1. Tekisin munakasrullaa, johon tulisi kinkkua tai jauhelihankastikkeen loput sekä tulisi creme bonjouria.Nim. kotikokki

    mikko.z82(a)gmail.com

  2. Keitetyistä perunoista voi tehdä perunavelliä, paistaa lisukkeeksi ja sopii myös munakkaaseen. Keitetyt perunat ovat myös hyviä erilaisissa salaateissa. Esim. jauhelihakastikkeen loput voi lisätä vaikka pitsapohjaan. Makaronilaatikon loppuun voi lisätä kasviksia ja maustaa hyvin.Ja näitähän riittää. Jokaiseen näistä ruuista sopii mausteeksi/höysteeksi Creme Bonjour.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

  3. Jauhelihakastike on helppo hyödyntää keittämällä spagettia ja sekoittamalla ne keskenään. Perinteinen pyttipannu onnistuu edellisen päivän perunoista loistavasti lisäämällä vaikkapa kananmunaa ja nakkia. Myös munakas on hyvä, sillä sinne saa upotettua mitä vain kinkkusuikaleista tomaattiin ja siltä väliltä! 😀

    Annamari K.

  4. Bataatti ja perunamuusin jämistä teen yleensä nestettä lisäämällä keiton ja jauhelihakastikkeen jämät menee pizzapohjaan ja meillä koira syö kaiken ylimääräisen eli mitään ruokaa ei mene roskiin.

  5. Pizzaan ja pastakastikkeeseen on helppo upottaa vaikka mitä jämiä. siilitytsi(at)gmail.com

  6. Suosikkini on pastat, pizzat, wokit ja erilaiset piirakat. Niihin voi upottaa edellispäivän lihat, kalat tai kanat ja lopun hoitaa erilaisilla kasviksilla, joita niitäkin löytyy aina sekalainen sarja muutamia ylijääneitä. Perunat voi laittaa piirakkataikinaan, pehmentää kivasti makua.

  7. Eilisestä peruna- tai bataatti-perunamuusista teen aamuksi rieskat. Lisään nestettä, kananmunan ja hieman jauhoja. Uuniin hetkeksi ja maistuvat rieskat ovat valmiit. Sipaisu crème bonjouria päälle ja Nam.

  8. Aamupuuron ja perunamuussin jämät kerään parin päivän ajan ja teen sitten iltapalaksi perunarieskoja. Aivan ihania ja helppotekoisia lämpimäisiä. Vettä tai piimää nesteeksi, vahnä ja spelttijauhoja ja jos haluaa herkutella aurinkokouvattua tomattia ja juustoraastetta mukaan taikinaan.
    tarjaksi@gmail.com

  9. Munakkaaseen voi änkeä vaikka mitä tähteitä mm. kinkkua ja myös perunaa. sonjaemiliia(at)gmail.com

  10. Mukana arvonnassa! Ylijääneistä keitetyistä perunoista teen yleensä pyttipannua, heittelen perunoiden kaveriksi kaikkea mitä nyt kaapista sattuu löytymään. Suosittu ruoka meillä! 🙂
    netteri@gmail.com

  11. Meidän perheessä lähti juuri jämälaatikko uuniin. Toiset kutsuu sitä makaronilaatikoksi, mun versiossa siinä on aina jääkaapin jämiä mukana. Makaronilaatikkoon on helppo sekoittaa juustonjämät, joko raastamalla päälle tai laittamalla sekaan. Tänään sekaan meni aurajuusto- ja pecorinopussin jämät, päälle ylikypsistä tomaateista toimivat osat ja siihen vieä ohut juustokuorrutus. Makaronilaatikko kestää sekaansa kinkkupaketin viimeset siivut ja kulahtaneista yrteistä viimeset toimivat oksat. Mainio jämäruoka, joka maistuu versiona kuin versiona myös mineille. Kermpurkitkin sinne voi tyhjentää, tuorejuustokin menee.

    kaislarannalla@gmail.com

  12. Olen munakas-ekspertti. Muna sitoo uudeksi ruoaksi melkein mitä tahansa jääkaapin jäämistö-osastolta. Usein käytän munakkaassa pois nahistumaan päin olevat kirsikkatomaatit tms. Sekoitan mielelläni joukkoon myös jotain ns. valkoista maitotuotetta; smetanapurkin jämät tai tuorejuustoa, miksein usein raejuustoakin.
    Tuo paistos näyttää herkulliselle, pitääpä laittaa muistiin.
    Mukana arvonnassa.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

  13. Usein tulee tehtyä pasta tai kastike mihin voi käyttää jämäaineksia, samoin munakkaaseen voi piilottaa lähes mitä vaan. 🙂 Myös lämpimät voileivät tai pizza on hyviä keinoja tyhjentää purkkien jämät yms. Mulla ei mitään varsinaisia ohjeita ole, kun valmistus tapahtuu fiiliksen ja ainesten mukaan. 🙂

    sannamaria77 at gmail.com

  14. Kaikki jämäruoka maistuu uudelle paistettuna 🙂

    niina-a(at)hotmail.com

  15. Muusin jämästä teen lähes poikkeuksetta perunarieskoja. Tai jos muusia on runsaasti, saa siitä vielä lihaperunasoselaatikon lisäämällä joukkoon munaa ja mausteita.

  16. Makaronilaatikko on jo seuraavana päivänä vähän liian rapsakkaa maistuakseen oikein kenellekään tämän ruokapöydän ympärillä. Teen silloin isoon paistinpannuun reilusti (pussista) bearnaisekastiketta ja lohkon makaronilaatikkoa sinne sekaan lämpiämään. On ilmiselvää tähderuokaa, mutta ylpeästi sellaista.
    flight(at)luukku(piste)com

  17. Galette on tähteiden pelastus. Pohjataikinankin voi tehdä lähes mistä vaan, jos kaapista löytyy edes vähän jauhoja, hiutaleita ja rasvatilkka. Täytteeksi käy tosiaan kaikki leftoversit kasvikunnan tuotteista makkaraan ja lihaan. Ja jos kananmunia ja kermaa sattuu kaapissa olemaan, galetesta tulee tukosampi.

    ahjokjaa@gmail.com

Write A Comment