Tänäänkin olen tuossa pehmoisessa ja mukavassa paidassa. Ostin taannoin tämän vaaleansinisen Samsoen paidan ja valehtelematta se on ollut päälläni lähes päivittäin. Aamulla on ihana tarttua henkariin ja napata supermukava paita enempiä miettimättä. Onhan minulla vielä kaapissa valinnanvaraa paitojen suhteen, mutta olen joskus sellainen, että jumitan johonkin vähän liian pitkäksi aikaa ja toisaalta joku aivan mukava ja kaunis paita saattaa unohtua henkariin. Joihinkin vaatteisiin vaan tulee sellainen täydellisempi ”suhde”.

(paitis Samsoe&Samsoe-Element / farkut Levis / ballerinat Balenciaga)

On muuten ollut aika touhukas viikko töissä. Liikeessä on ehosteltu seiniä (tosin en minä mutta muut) ja purettu kevään uutta hyllyille (minä). Kuvien puuterisen herkkä seinäväri on Tikkurilan Angora, joka on heidän tämän vuoden teemavärejään. Ihailen älyttömän paljon tätä sävyä.

Vaaleansininen paita taitaa olla minunkin tämän kevään juttuja, siihen yhdistettynä ripaus kirkkaanpunaista, huuipunan ja kynsilakan muodossa. Tosin älkää tarkastelko liikaa kynsiä, näissä kuvissa lakka on puoliksi lohkeillut, johtuen juurikin niiden tavaroiden purkamisesta ja hyllyjen pyyhkimisestä. Eleganttia tämä kauppiaan työ.

Vitsit ollaan kyllä töissä naurettu tällä viikolla, sähläyksiä on jos jonkinlaisia, nimittäin esimerkiksi uuden lankapuhelimen asentamisessa jne. Maalaus/siivouspäivänä haettiin pitsaa ruoaksi ja syötiin reippaasti keskellä myymälää, ihan (Hardys)viinin kera. Olemme myös innostuneet donitseista, niitä haettiin eilen laatikollinen ja nautittiin kahvin kanssa. Syöminen yhdessä on kivaa, vaikka ihan työn lomassakin.

Olipas merkilliset löpinät. Huomenna suuntaan aikaisin Helsinkiin PING-tapahtumaan, saan seuraksi oman siskoni Suvin – ihanaa! Me yövymme siellä ja lauantaina piipahdetaan vielä kaupungilla, ennen kuin suuntaan lentokentälle ja kohti Pariisia. Mukavaa siis tiedossa, toivottavasti teilläkin railakkaat vappusuunnitelmat.

7 Comments

  1. Hirveen näköinen halatti. Et itsekkään tykkäisi siitä jos se ei olisi muodikas. Ja kynnet, laiskuus ei kaunista ketään. Pisti silmään jo ennen kuin ehdin lukea asiasta…

  2. Kuulostaa ihanalta työpäivältä,teillä on ollut kunnon hyggeilyä.Ite teen pitkälti töitä yksin ja voi kun kaipaan välillä työkavereita mitä on ollut aikaisemassa työssä. Eipä pahemmin viitsi yksikseen naurella ja hullutella 🙂 Oikein kivaa vappua sinne <3

    • Meillä kyllä huumoria riittää töissä ja muutenkin ihanaa yhdessä – paras jengi kyllä! Vappu oli ihana, toivottavasti sinullakin – kesti vähän tämä vastaus matkan takia 🙂

  3. Hieno tuo angoran sävy. Maalasitteko oven itse ja pitikö ovi irroittaa karmeiltaan maalausta varten?

    • Sävy on aivan ihana, ei yhtään ällö tai makea, vaan pehmeän murrettu – suosittelen. Ovi maalattiin siihen sopivalla kalustemaalilla, eli ei samalla Harmonylla kuin seinät. Tässä tapauksessa ovea ei maalattu kuin tästä etupinnasta, joten sitä ei irroitettu paikaltaan. Ovi oli ennenkin itse maalattu, joten siinä oli hyvä pohja maalille. Maija maalasi sen vaahtomuovitelalla.

  4. Nuo sinun silmälasisi ovat ihan täydelliset! Ihailen taitoasi ja rohkeuttasi valita vaatteita, asusteita jotka eivät sekotu ihmismassaan. Haaveilen usein katsellessani kuviasi, että saisin rohkeutta pukeutua samaan tapaan kuin sinä. 😀 Nimim. Aina itse mustissa

    • Oi kiitos kivasta kommentistasi <3 Olen sitä mieltä, että täytyy pukeutua niin kuin itsestä tuntuu luontevimmalta, jos halajat jotain niin toteuta se. Mutta rohkeutta on turha miettiä, kyse on vaan pukeutumisesta. Sitäpaitsi mustat vaatteetkin ovat kivoja.

Write A Comment