Vaikka on sunnuntai eikä kello herätä, on ihana nousta aikaisin. Olen muuten alkanut jättää pimennysvehon ylös, ihan aamuisen valon takia. Huomaan herääväni leppoisammin auringon paisteeseen, eikä se tunnu häiritsevän yhtään, vaikka alkaisi paistaa kuinka aikaisin tahansa. Herään luonnollisesti noin seitsemän jälkeen. Joskus torkahdan vielä hetkeksi, kuten tänään. Aikaisista aamuista saan kyllä kiitellä myös itseäni – olen malttanut mennä nukkumaan aiemmin, siinä ennen kahtatoista.

Makuuhuoneen suursiivouksen yhteydessä petasin sänkyyn uuden täkin ja pesin kaikki nukkumatyynyt. Olen saanut Finlaysonilta ihanan lähetyksen Aino-pellavalakanoita, ne ovat valkoiset, kauniit ja superpehmoiset. Nyt en halua pedata sänkyyn mitään muuta. Sain myös pinon värikkäitä Aino-pellavatyynyliinoja maustamaan valkoista petausta. Ihastelin sävyjä kun pinosin tyynyliinoja kaappiin. Kyllä, kauniit lakanat ovat myös sunnuntain parhautta.

Aamupala valoisassa keittiössä. Meidän keittiö on itään ja sinne paistaa aurinko niin aikaisin, etten ole koskaan vielä silloin ylhäällä. Mutta valoa riittää ilman suoria auringonsäteitäkin, ainakin tällaisena sinitaivaspäivänä.

Höyryävä kahvi. Juon nykyisin kaksi mukillista kahvia aamulla. Ensimmäisen kupillisen syömisen kera ja toisen olohuoneen puolella hidastellen. Instagramiin @muotimielessa laitoinkin kuvan, jossa tuo kahvin kaato ei tänään sujunut ihan ongelmitta, someaika nääs.

Jos totta puhutaan, aamiaiseni ei ole juuri koskaan kovin kuvauksellinen. Suosikkiaamupalani on herkullinen viineri – niistä melkein paras tuollainen kuvasta pilkottava ranskalainen croissant-viineri. Meidän hotellin aamupalla Ranskassa napsin aina noita parikin lautaselle. Onneksi täältä en ole löytänyt muualta kuin Stockan Herkusta, muuten puputtaisin vielä enemmän pullaa.

Jos en syö aamulla viineriä, syön leipää ja mieluiten tummaa leipää juustolla. Sekään ei kovin somekuvauksellista. Tänään tein poikkeuksen ja nautin kinkkutäytteisen croissantin. Melkoisen vehnäjauhovoittoinen setti. Minulle ei maistu aamiaiseksi jogurtit tai smoothiebowlit..  Avokadoleipä on hyvää, mutta mielummin myöhemmin päivällä.

Sunnuntaina on myös aikaa haahuilla kotona ja ihastella vaikkapa leikkokukkia. Kävin ostamassa eilen ruokapöydälle ja sohvapöydälle kukkia. Tuollaiset hennot ”rikkaruohon” näköiset kukat pääsivät sohvapöydälle. Näyttävät ihan kesäisiltä. Vieressä kaksi uutta sisustuslehteä, joihin taidan uppoutua tuota pikaa.

Sunnuntain kivoja on myös oma pieni ”putiikkini” joka aukesi äsken Zadaa-apsissa. Olen aikanaan kirjoittanut täällä blogissanikin tuosta kätevästä puhelinsovelluksesta, jonka avulla voi myydä ja ostaa vaatteita. Oma blogikirppikseni oli menestys, kiitos ostajille! Mutta karsimisen tuloksena vaatekaapista löytyi vielä paljon enemmänkin kiertoon laitettavaa, joten näpyttelin niitä eilen urakalla Zadaa’han.

Jos et ole vielä ladannut kyseistä appsia puhelimeesi, niin suosittelen kokeilemaan. En keksi heti kätevämpää tapaa myydä tai ostaa käytettyjä vaatteita. Zadaassa on myös uusi Discover-välilehti (löytyy silmäikonin takaa), jossa on päivittäin vaihtuvia tuotteita, vierailevia muotivaikuttajia, parhaita myyjiä sekä huippudiilejä. Siellä on nyt nostettuna minun bannerini.

Tuotteiden postittaminen on myyjälle superhelppoa, paketin päälle ei tarvitse laittaa kun appsin ilmoittama toimituskoodi ja tiputtaa paketti mihin tahansa matkahuollon pisteeseen. Superkätevää kaikkinensa. Ja tietysti ostaminenkin on helppoa, taidankin kurkata löydänkö itse jotakin tyhjenevään vaatekaappiini..

Ihanaa sunnuntaita!

*jotkut kuvissa näkyvistä Iittalan tuotteista saatu osana vuosiyhteistyötä

6 Comments

    • Herttaista on myös se miten innolla jaksat seurata blogiani 🙂 sun kommentitkin on aina niin omaa luokkaansa. Mukavaa päivää sinulle!

  1. Hej 🙂 Oh I am so happy I found your blog. i love the images and the light in your pictures. Although my grandmother is Finnish I never learned so I dont understand so much of the text. Greetings from Switzerland //Sofia (…my blog http://sofiacm.com for wellness och interior)

    • Oh Sofia hello! I just visited you blog too and its very nice – I put it on my reading list 🙂 I think I might have to start translating again, actually I used to do a small english text as well but then I got lazy…

      Greetings from Finland too!

Write A Comment