Kesä ja sauna – se on ehdottomasti parhaita yhdistelmiä. Vaikka me suomalaiset rakastamme saunomista ympäri vuoden, on kesä ehkä kuitenkin se vuodenaika, jolloin saunaa miettii eniten. Mökkisauna tai kotisauna, ihan sama mikä, kun on kesä on ihana pujahtaa saunan lämpöön ja istua sen jälkeen vilvoittelemassa ulkona. Kesään kuuluu saunan lämpö, koivun tuoksu ja puhtaus.
Itse ainakin kesäaikaan pidän saunaa tietynlaisena päämääränä – kun olen tehnyt askareet, palkitsen itseni saunalla. Tai jos haluan hemmotella itseäni ja ottaa omaa aikaa, napsautan saunan päälle. Meillä myös istutaan yhdessä saunomassa ja jutellaan tärkeät asiat saunan lauteilla. Koska silloin on aikaa keskittyä mihin vaan, mikään muu ei häiritse ajatuksia.
Harvian sivuilla on hauskasti koottuna monia saunan terveyteen vaikuttavia väittämiä. Lukaisin ne läpi ja pohdin, että kyllä sen tuntee kehossaan kun rentoutuu. Saunan jälkeen on ihana rauhallinen olo, niin kropassa kuin päässäkin. Eipä ole ihme että saunassa on käyty ikiajoista saakka.
Välillä on ihana rauhoittua saunomalla pidempään. Meillä ei ole kesämökkiä, mutta pihan palju on oiva paikka virkistäytyä saunan yhteydessä. Jos en paljuun saakka pääse, otan usein rentoutumisen käytännöllisellä kaavalla, eli hyödynnän saunan lämpöä kauneudenhoidossa. Saunan yhteydessä kuorin vartalon ihon ja käytän erilaisia naamioita.
Laadukas kiuas antaa ihanan pehmoiset ja kosteat löylyt. Olen täällä ennenkin hehkuttanut Harvian Cilindro-kiuastamme. Rentoutumiseen liityy myös tila, pieneenkin saunaan saa makoilutilat kahdelle kun suunnittelee lauteet huolella. Yksinkertaiset lavitsat ovat mahtavat. Kerroin aikaisemmin saunaremontistamme tässä.
Harvian sivuilta lukaisin usein saunomisesta – voiko saunoa liikaa – ei kuulemma;
”Päinvastoin, saunominen tekee iholle hyvää. Lämmön aiheuttama lisäys
pintaverenkierrossa tuo rakennusaineita ihon soluille auttaen niitä
uudistumaan ja poistamaan tehokkaammin kuona-aineita. Terve ja puhdas
iho säilyttää paremmin kosteuden ja pysyy kimmoisampana.”
Meillä sauna lämpiää useamman kerran viikossa. Nyt on se hetki kun voi kipaista metsästä tuoreen vihdan ja istahtaa terassille saunan jälkeen nauttimaan valoisista illoista. Ihan mahtavaa.
Rentouttavia saunahetkiä!
4 Comments
Totta joka sana ! Saunassa murheetkin kaikkoaa. Haaveilen pihasaunasta edelleen ja nyt taidetaan se haave toteuttaa ❤️
Pihasauna kuulostaa niin ihanalta. Jos joskus rakentaisin, suunnittelisin ehdottomasti saunan omaan rakennukseensa pihapiiriin. Harvialla on ihana pihasaunamalli, jota olen ihastellut, oi että 🙂
Pitkän tauon jälkeen palasin tänne, ja selattuani kymmenisen postausta taaksepäin ainoastaan yksi (?!) oli ns. normaali, kaikki muut maksettuja mainoksia. Milloin ja miksi tällainen muutos? Ja siis, miksi?? Olet aina ollut niin tyylikäs bloggaaja, tuntuu kummalta että tahtoisit olla tässä suhteessa pahempi kuin nuoret tyttöbloggarit kollaasiensa kanssa. 🙁 Missään nimessä en itse halua seurata tältä pohjalta kirjoitettuja kyhäelmiä, en halua lukea "lempituotteista" joita tuntuu mainosbloggareilla olevan rekkalasteittain.
Iso kiitos kuitenkin ihanasta aiemmasta blogistasi, olen saanut monia vinkkejä pukeutumiseen ja sisustukseen, jo olemassa olevilla vaatteilla ja tavaroillani. Aurinkoista kesää ja jatkoa.
Kiitos fiksusta palautteestasi. Välillä yhteistyöpostauksia kertyy ryppääksi, kun menen asiakkaan toiveiden mukaan aikataulullisesti. Mainitsemasi suhde ei kuitenkaan pidä paikkaansa, tarkistin ja viimeisen kymmenen postauksen joukossa oli neljä yhteistyöpostausta – joka tosin on harvinaisen paljon. Teen tätä bloggaamista työkseni, olen yrittäjä, koska olen myös kunnianhimoinen, haluan kehittyä kaikessa mitä teen intohimolla, koen yhdistelmän mielenkiintoiseksi. Tässä ammatissa voin toteuttaa kaikkia rakastamiani osa-alueita ja kehittyä niissä. Minusta tällainen työ ei ole yksinomaan nuorten tyttöjen yksinkoikeus. On hienoa että meitä aikuisiakin bloggaajia on ja että mekin haluamme kehittyä tekniikan ja työn suhteen.
Mitä tulee yhteistöihin, olen kieltäytynyt hyvin monesta tuotteesta, joista en itse aidosti pitäisi. Jos et ole huomannut, käytän yhteistyöjuttujen tuotteita ihan oikeastikin, se jos mikä luo minusta hedelmällisen ja aidon suosittelun.
Näitä yhteistyöpostauksia on blogissani ollut ainakin kuuden vuoden ajan, eli mistään uudesta ilmiöstä ei ole kyse.
Kiitos kuitenkin sinulle ja toivottavasti viihdyt silti edelleenkin blogini parissa. En missään nimessä tee tätä tavaran tai rahan takia, tekisin silti vaikken saisi tästä palkkaa. Mutta kuten sanottu, minusta on mukava kehittyä saada mahdollisuuksia. Toivottavasti sinustakin on omalla alallasi.