”kaupallinen yhteistyö Marimekko”
Miten odotankaan kesää! Kylmän kevään parhaita hetkiä ovat olleet satunnaiset aurinkoiset päivät ja hetket metsässä, sillä metsä on yksi lempipaikoistani etenkin keväällä ja kesällä. Kun teimme pienen metsäretken kuvataksemme Marimekon kevätihanuuksia, ei sattunut aurinko paistamaan. Mutta puiden lempeässä suojassa ei edes kiinnitä huomiota säätilaan. Itse huoahdan metsässä joka kerta ja tunnen suurta lempeää rauhaa. 
Kesän yksi kohokohtia pukeutumisessa on tietysti kepeän kesätyylin rakentaminen. Itse olen kesällä huomattavasti rohkeampi pukeutumisessani – kokeilen kuoseja ja pukeudun jopa hameisiin. Kesämekko on vaatekaapin ihanimpia asuja – mekko kuvastaa monellakin tapaa vapautta, iloisuutta, kepeyttä ja kesää. Kaikki ihan parhaita fiiliksiä. Marimekon mallistosta valitsin kuviin kaksiosaisen asun, joka näyttää mekolta, mutta osat toimivat myös erikseen. Tällaiset monikäyttöiset vaatteet, jotka sujahtavat juhlaan ja arkeen luontevasti, ovat ehdottomasti omia suosikkejani. Asun Simbad-kuosin on Maija Isola suunnitellut vuonna 1961. Kokonaisuus muodostuu Sylvia Simbad-hameesta ja Sohvi Simbad-paidasta

-Kesällä metsä on paras paikka-
Palataanpa hetkeksi metsän tunnelmiin. Minulla on omaakin metsää, pieni pala Kaustisella, pieni osa suvun suurempaa metsää. Siellä metsän kupeessa maaseudulla vietettiin aikaa joka kesä. Onneksi on vanhoja valokuvia, ajalta jolloin siellä oli vielä pieni ”Ainin talokin”. Harmittaa että aikuisena nuo maalaiskesät ovat jääneet. Haaveilen kuitenkin, että ehkä jonain päivänä voisin rakentaa pienen mökin tuonne metsään. Minun useimmat rakkaat kesämuistoni sijoittuvat ehdottomasti metsään. Olen aina ollut haaveilija ja missä ollaankin oltu, olen löytänyt tieni metsään tai niitylle. Viihdyn omissa oloissani ja luonnon keskellä.

Onneksi meidän pihapiiristä alkaa myös metsä, jonne suuntaan usein yksin tai koirien kanssa. Olemme tehneet joka kesä erilaisia retkiä metsiin, viime kesänä huikein oli vaellus Perhon peuran polulla. Sellaisia kesämuistoja haluaisin lisää, sillä niin mukava kun onkin matkustaa ulkomaille, rakastan Suomen luontoa ja siitä haluan nauttia täysillä etenkin kesällä.

Kesään kuuluvat myös viileämmät päivät. Keksin juuri, että sellaisina päivinä kokeilen yhdistää mekon ja housut. Kuvan Kassandra-mekko on kiva sellaisenaankin, mutta siitä saa ihan eri näköisen, kun vetaisee alle farkut ja sitoo vyötärölle vyön. Kuvassa on Bibbi-vyö ja jalassa Marka-tennarit.

Minun kesämuistoihini kuuluvat myös marjat. Teininä mentiin usein minun tai kaverini vanhempien kanssa poimimaan mustikoita. Kivointa reissuilla oli kuitenkin saada istua kaverin kanssa metsässä ja pohtia tärkeitä juttuja. Sillä oli ihan erilaista jutella niitä metsässä kuin kotiympyröissä. Harmi ettei niistä hetkistä ole valokuvamuistoja tallennettuna. 

Yksi ikuisista lempiväreistäni on pehmeä vaaleanpunainen. Erityisen kaunis tuo hento pastellisävy on kesällä. Kuvan heleä Siru-paita on aivan ihana. Sen suora malli on vähän tunikamainen ja hihoissa on pienet sisäänotot, jotka tekevät niihin pienen pussituksen. Jos olisin menossa kesäjuhliin, pukisin mekon kanssa leveälahkeiset housut, rentona arkiasuna taas paidan parina toimii vaikkapa farkut.


Jaksan ihastella Marimekon korukokoelmaa, joka on moderni ja näyttävä. Edelleenkin harmittelen, että korvissani olevat rei’itykset ovat menneet umpeen, niin upeita korvakoruja Marimekolla on. Mutta onneksi mallistossa on myös sormuksia ja riipuksia, kuten kuvan yksinkertainen Maria-kaulakoru.

 kuvat: Petri / Mr Coolpool 
Tänä kesänä jalkani nousevat kevyesti Marimekon ihanissa Marka-tossuissa. Minun kesääni kuuluvat ehdottomasti mukavat tossut. Askeleet siis kohti kesää, josta toivottavasti tulee aurinkoinen, lämmin ja ihana!

Muistutan samalla että huomenna perjantaina 19.5. Marimekko järjestää jälleen Helsingin Espan puistossa perinteikkään, kaikille avoimen muotinäytöksen. Näytökset ovat klo11.30, 12.30, 16.00 ja 17.30. Tapahtumassa esitellään kesän tyylejä ja fiilistellään alkavaa kesää hyvällä musiikilla ja rennolla tunnelmalla. 

*Marimekon vaatteet kuvauslainassa, tennarit ja astiat omiani

18 Comments

  1. Tuli niin hyvä mieli kuvia katsellessa. Marimekon vaatteet ovat parhaimillaan juuri tuollaisessa metsämaisemassa. Vapun aikaan ompelin tytärteni kanssa Marimekon kankaasta heille haalarit ja kuvasin niitä eilen Kroatian maisemissa. Voisinko linkittää postaukseeni tämän sinun postauksen?

    • Oi, ihana kuulla Marja – täytyypä kurkata sinunkin postaus. Tottakai saat linkittää tähän, kiitos siitä!

  2. Metsäfiilistely tarttui ja se kertoo onnistuneesta ilmaisusta kuvin ja sanoin! Leppoisaa kesää toivottelen 🙂

    -Helen

  3. Ihana Kassandra-mekko ja tennarit!! Mahtava hiusväri! Taidan näyttää kampaajalle kuvaasi!Sopisi niin hyvin minun paikoin harmaantuviin hiuksiini!Riitta K-V

    • Tennareista on tullut jo ihan suosikit, ovat niin mukavat jalalle ja sopivat moniin asuihin, kuten kuvistakin näkyy 🙂 Voi vitsit, voin vaan suositella tällaista vaaleaa polkkaa, niin olen itsekin saanut inspistä kaikkeen uuden kampauksen ansiosta 🙂

  4. Marimekko on ikisuosikki ja sinulla on kauniit hiukset nyt.
    T.Arja

    • Kiitti Vilja, minustakin tuntui niin luontevalta pukea Marimekkoa päälle. Omasta kaapista löytyy jo tosi paljon tämän lempimerkin vaatteita.

  5. Upeita kuvia. Sekä asut että nuo hiukset. Pidän kovasti! terkuin Pauliina

    • Kiitti Jonna 🙂 tossut oli hyvä ostos ja kuvistakin tykkäsin, kiitos kuvaajalle siis, heh.

  6. Hei Liisa. Tosiaan tuolla Marimekon nettikaupassa ei Siru-paitaa näytä olevan. Pääsetkö käymään jossakin Marimekon myymälässä kysäisemässä paitaa, josko se löytyisi myymälästä.

  7. Hei ovatko marka-tennarit normaalit koossa? Tilaan netistä mutta olen kahden koon välillä.. kiitos etukäteen =)

Write A Comment