Oi miten mua vähän huvitti nämä kuvat, siis omat ilmeeni. Olen ihan keskittyneen näköinen. Vaikka mielelläni pohdiskelen ja haaveilen, olen silti aika eläväinen tyyppi. Kuvissa kuitenkin keskityn liikaa ja unohdan olla rennosti – vieläkin.. Mutta muuten pidän kovasti näistä kuvista, kiitos Jadelle joka ne nappasi.
Kuvan Mulberry-vyö on myös sellaisia ikiaikojen takaisia kapistuksia. Sekin on seikkaillut käyttämättä kaapin perukoilla. Vyötä en ole käyttänyt aikoihin, mutta joihinkin asuihin se kyllä sopii. Tämä on sellaista krokopintaista nahkaa, josta Mulberryllä oli aikanaan myös laukkuja – muistatteko.
Mitäs sitä tekisi viikonloppuna…ihana kun on oikeastaan aika ”tyhjä kalenteri”. Taidan tehdä kaikkea mitä mieleen juolahtaa, oli se sitten kasvimaan kitkemistä tai kaupungilla haahuilua. Jospa helle hellisi ja saisi nauttia kesästä oikein kunnolla. Minulla alkaa toinen pätkä kesälomasta viikon kuluttua ja lukaisin sääennustuksia – höh, ei olisi kannattanut.