Tällaisena sadepäivänä saa hengailla sisällä ja haaveilla. Haa, joskus on tällaisia päiviä minullakin, että vaan vaellan keittiön ja sohvan väliä, enkä tee oikeastaan mitään. Raahauduin koneelle ja ajattelin kirjoitella tänne jotakin. Kuvia en ole pariin päivään napsinut, mutta löysin satunnaisia otoksia taannoiselta aurinkoiselta päivältä.

Kesälomapäivät ja nämä muutkin kesäpäivät sujuvat saman kaavan mukaan. Piha näyttelee nyt tärkeää osaa. Aamulla tsekkaan ensimmäisenä kasvit läpi, pyrin syömään aamupalan tai vähintäänkin aamukahvin pihalla. Työpäivinä maltan vaivoin jättää puutarhan ja suoriutua kaupunkiin.

Yksi lempipaikoistamme pihalla on nuo pääoven rappuset. Siihen ei mahduta kunnolla vierekkäin, joten paikasta saattaa välillä syntyä kilpailua… Join tuona aurinkopäivänä limua, söin herneitä ja potkaisin tennarit jaloista. 


Meidän pieni puutarhakeijukainen hengailee mielellään pihakivellä. Siinä on ehkä viileämpi kuin nurmikolla tai tällainen pieni koroke on myös mukava tähystelypaikka. Tyttönen kuitenkin viihtyy tuossa aika usein. Kiven pielustalla on pieni pionipenkkini, jossa kaksi kolmesta pionipuskasta kukii juuri nyt. Nuo tummanpunaiset ovat juuri lakastumassa ja vaaleanpunaiset Sarah Bernhartit kukkivat täysillä. Tuumin juuri, pitäisikö raaskia muutamasta kukasta napsaista yksi maljakkoonkin. 

Mieluiten myös syön aamiaisen lisäksi muutkin ateriat pihalla. Terassin pöydän ääressä on kuumin hetki juuri meidän iltaruoan aikoina, eli tuossa viiden ja seitsemän välillä. Kesäruoka on aika simppeliä, grillataan paljon, mutta joskus siihenkin väsyy ja tekee mieli pastaa. Kuvassa olen kokannut pasta carbonaraa (versiossa oikein pekonia, kuohukermaa ja munaa), jota nautimme luomuroseen kanssa. Oi että oli hyvää. Jälkkäriksi söimme jäätelöt.

Tällaiset päivät on niin ihania!

2 Comments

  1. Ihanat pionit! Ja terassi! Ja kaikki! Kuviasi on niin katella ja haaveilla, jos vaikka joskus olisi itselläkin oma piha.
    Mukavaa loppuviikkoa!
    -Minna

    • Oi kiitos Minna 🙂 kyllä piha on ihana, mutta niin on koko ulkoilmakin näin kesällä. Sama mihin menee kaikkialla on niin mahtavan vehreää ja vehmasta. Just eilen illalla koirien kanssa lenkillä yritin oikein fiilistellä tätä kesän kauneutta.

      Samoin sulle mukavaa viikonloppua!

Write A Comment