Nyt tarvittaisiin muutama minua taitavamman puutarhurin neuvo. Vaikka rakastan meidän pihaa, en ole mitenkään kummoinen puutarhuri. Kesäkukista selviän suhteellisen helposti – jaksan kastella tarpeeksi ja lannoituskin hoituu. Mitä tulee maahan istutettaviin kasveihin, otan rennolla otteella, onnistuu tai ei.
Kuvasin nämä kännykällä, sillä kesäpäivänä se sattui olemaan lähempänä kättä kuin kamera. Tuossa näettä myös vilautuksen talon uudesta ilmeestä – valkoisista seinistä ja kontiainen-sävyllä maalatusta ulko-ovesta. Muutokseen toivat tärkeän säväyksen myös uudet ulkoseinävalaisimet. Postailen vielä näistä paremmin.
Mutta niihin kysymyksiin. Onko teillä vinkkiä miksi kesäkurpitsan hedelmät näivettyvät coktail-kurkun kokoisina, eivätkä kasva ollenkaan täyteen kokoon. Olen kastellut ja lannoittanut luonnonlannoitteella. Aikaisempina kesinä samassa paikassa sato on ollut ihan normaali.
Ihmettelen myös suklaakirsikkatomaattien hidasta kasvua. Ovat erittäin aurinkoisella ja lämpimällä seinustalla, eikä nuo näytä tuottavan ollenkaan samanlaista satoa kuin aikaisempina vuosina. Voiko tämä merkillinen kesäsää olla syyllinen..
Enstäs sitten ihana krassini – siihen ilmestyi pienenpieniä mustia ötököitä ihan hirvittävät määrät ja kasvi alkoi näivettyä, vaikka yritin hoidella sitä parhaani mukaan. Mitäköhän ne ovat, leviävätkö muihin kasveihin ja pääseekö niistä eroon. Löysin muutamia mustia piskoja myös yrittimaassa olevasta krassista, joka ei muuten vielä kuki ollenkaan.
Kuvissa myös minulle sopiva perennapenkki, eli erittäin leviävää tarha-alpia ja salviaa. Meillä on pihalla paljon eri värisiä kukkia, koska talo on nyt hyvin valkoinen ja meillä on valkoinen puuaitakin, olisi piha aika tylsä, jos kukatkin olisivat valkoisia. Nyt värikkäät kukkaset ilostuttavat valkoisen ja vihreän keskellä. Sitäpaitsi, rakastan luonnonkukkaniittyjä, joissa kaikenväriset kukat ovat sulassa sovussa keskenään. Samaa rentoa kukkaishenkeä olen halunnut omalle pihallekin.
Aurinkoista viikkoa!
4 Comments
Onko tämä teidän pääsisäänkäynti? Jännästi edellinen omistaja (oletan) on istuttanut nurmikon ihan portaille asti.
Juu on se meidän pääsisäänkäynti. Nurmikko ei ole portaille saakka, vaikka siltä näyttää kuvissa 🙂 siinä on liuskekivilaatoitus jonka väleihin haluttiin ruoho, mutta joka on vähän levinnyt viidessä vuodessa. Tarkoitus onkin jossain vaiheessa nostaa laattoja vähän enemmän esille. Mutta me olemme sen itse halunneet ja se on kyllä meistä tosi kivan näköinen yksityiskohta sisäänkäynnissä. Kieltämättä olen ollut vähän laiska tuossa ruohon trimmauksessa, heh.
Hyvää huomenta!
Noihin kasvijuttuihin en osaa vastata, mutta voin kysäistä puutarhuriystävältäni. Mutta sen näen kuvasta, että pieni apulainen ikkunan takana on iloinen ja voi oikein hyvin.
Kivaa päivää ja toivottavasti öttiäiset lähtevät pois kukistasi.
Huomenta sinnekin! Kerrankin vastailen melkein reaaliajassa 🙂 Kiitos ihana jos kysäiset. Ja apulainen on erittäin iloinen aina.
Sumuttelin paniikissa eilen öttiäisiä myrkyttömällä kylppärisuihkeella….heh