Terveiset arkiviikon keskeltä. Tällä viikolla ”kaikki” ovat suunnanneet Helsinkiin Habitare-messuille, tällä kertaa minä en sinne pääse, sillä jonkun täytyy pitää kauppaa. Tomi ja Maija ovat tällä kertaa edustamassa puolestani. Maija tietysti itseoikeutetusti paikan päällä, sillä hän on suunnitellut Avotakka-lehden hulppean osaston messuille. Olen saanut seurata kulisseissa kuinka osasto on muotoutunut, miten paljon siihen on mennyt aikaa ja ajatuksia. Harmi kun en pääse ihastelemaan lopputulosta livenä, mutta onneksi on some. Osastolta löytyy myös kalusteita meiltä Sisustuksen Koodista, sen takia liikkeessä onkin nyt kerrassan väljän näköistä hetken aikaa. Siskokin on tänään Habitare-reissulla, olisin mieluusti hengaillut myös hänen kanssaan, kuten viime vuonna.

Tänään inspiroi myös syysmuoti, sillä seurasin somesta aamulla ollutta tapahtumaa Stockmanin uuden muotilehden julkkareista. Sielläpä olisin itsekin ollut ihastelemassa muotinäytöstä, jos en olisi saanut tätä päivän työvuoroa täällä putiikin puolella. Syksy on ehdottomasti ihanaa pukeutumisaikaa ja olenkin ottanut jo täydet fiilikset lämpimistä neuleista ja villakankaista. Tällä viikolla puin päälleni taas tuon Marimekon kamelin sävyisen villakangaspaidan. Se on parin syksyn takaista mallistoa ja edelleen niin ihana.

(paita Marimekko*saatu / housut Mango / tossut Tretorn*saatu)

On oikeastaan hauska seurata miten lämpimät ruskean ja beigen sävymaailmat ovat hiipineet suosioon. Moni asiakas on hämmästellyt omaa ruskean himoaan – on kuulemma edellisestä traumasta päästy irti ja maanläheiset sävyt pääsevät taas kokeiluun niin kotona kuin pukeutumisessakin. Itse olen aina viihtynyt näissä lämpimissä väreissä ja kotoa on myös aina löytynyt ripaus puuta ja lämpimiä sävyjä. Vaatteissakin jostain syystä aina osun beigen ja kamelin kohdalle.

-hörhön terkut-

Energistä ja ihanaa syysviikkoa teille kaikille. Nautitaan näistä syksyn ensimmäisistä merkeistä, putoavat lehdet ja kypsyvät marjat näyttävät niin kauniilta. Kannattaa piipahtaa vällillä luonnossa, jutella puille ja unohtaa muut jutut hetkeksi.

1 Comment

  1. Koodissa on taas kaunista, vaikka tyhjyydestä puhutkin! Onneksi on tosiaan some, koska en myöskään pääse Habitare tapahtumaan. Mukavasti sitä kuvamateriaalia välittyy meille jokaiselle haluavalle. Lämpimät vaatteet puhuttelevat juuri nyt ja olet kyllä kaunis tuossa lämpimässä villavaatteessasi, beige sopii siulle hyvin. Instagramin puolella näytit / juttelit omanapiirakan tekemisestä.Jollain tavalla siinä oli kinuskinen tms. kastike seassa. Oletko julkaissut sen reseptiä missään, olisin kovasti kiinnostunut ja luulen, että muillekin omenahöperöille kelpaisi:)

Write A Comment