Edellisen postauksen fiiliksistä innostuneena, lisäsin olohuoneen sohvaryhmään Wegnerin jakkarani. Vaalea puu tuo hurjasti lämpöä tuohon vaaleaan kokonaisuuteen. Seuraavaksi alan miettiä muiden syystekstiilien lisäämistä sohvalle. Tyynykaapin uumeniin on syytä kurkistaa. Nyt minua kyllä viehättää yksinkertaiset kokonaisuudet, joten aion pitää tyynykavalkadin minimissä.
Päivän metsäkaverit. Toiset ovat hiukan turrinkaisia, turkkia pitäisi vähän siistiä. Aloitin jo Lettusesta – kasvot ja tassut on siistitty. Tyttönen on kyllä aika pörröisen näköinen, mutta niin suloinen. Nauroin tänään ihan vääränä tuota pientä tyttöä, koska hän sai metsässä aivan hurjan villiyspuuskan. Juoksi ja hyppi ympäriinsä ihan onnessaan, nauttii melkein poikaakin enemmän metsästä, vaikka muuten on ehdottomasti näistä se rauhallisempi tyyppi. Mutta selkeästi metsä on hänen juttunsa, niin kuin minunkin.
Ulkoilun ja ruoan jälkeen vetelehdittiin olohuoneessa. Sohvapöydälle katoin kauniisti esille ihan vettä. Nimittäin on tärkeää juoda tarpeeksi vettä, sitä olen itse koettanut harjoitella. Asiaa auttaa huomattavasti kun käsillä on aina vesilasi, eikä haittaa yhtään, vaikka vedessä killuisi muutama puolukka ja kasvimaalta repäisty piparmintun lehti. Okei, puolukat ovat koristeena, näin somessa niin ihania puolukkavesikuvia, että oli pakko kokeilla. Sitä varten yritin etsiä metsästä puolukoita, aika huonolla menestyksellä, nuo muutamat löytyivät oman tontin puolelta. Laseina on iki-ihanat Iittalan Ultima Thulet sekä saman sarjan karahvi. Niin sykähdyttävän kauniit esineet. Olen elänyt koko elämäni tuon astiasarjan kera, sillä sitä on ollut vanhemmillani jo ennen kuin synnyin. Enpä ole ikinä sarjaan kyllästynyt.
Tänään poimin omasta omenapuusta ensimmäisen kunnon sadon. Omppupuu on nyt kolmatta kesää ja aika hyvän sadon se teki tänä vuonna. Nyt tuumin syödäänkö nuo sellaisenaan, vai pyöräyttäisinkö piirakan.
Tällaisilla pienillä hetkillä on omassa arjessani tärkeä merkitys. Se että napsaisen metsästä oksan maljakkoon, sytytän kynttilät, pyyhkäisen pöydältä pölyt ja laitan tavallisen hanaveden kauniisti tarjolle. Tuossa kun makoili ja rentoutui, käänty välillä katse kauniiseen asetelmaan.
Sain muuten useita palautteita tuohon aikaisempaan postaukseeni, toivoitte kovasti kirjoitusta siitä miten sisustuskäyttäytyminen on muuttunut someaikakautena. Palaan ehdottomasti tuohon aiheeseen, kun minulla on hetki aikaa koota ajatuksia. Sellainen postaus ei synny niin vaivattomasti kuin tällainen päivän tarina. Täytyy miettiä ydin ja asettaa sanatkin oikein.
*kuvien Iittalan tuotteet saatu osana vuosiyhteistyötä
4 Comments
Hei! Saako udella minkä rotuisia koirat ovat? Todella sydämensulattajia 🙂
He ovat Coton de Tulear-rotuisia, tyttö ja poika. Ovat kieltämättä aivan ihania sydämen sulattajia 🙂 tämä rotu on erityisesti ihmisen miellyttäjä ja kaveri. Ovat siis kilttejä, läheisiä ja suloisia. Rotu ei ole myöskään allergisoiva.
Tosiaan, minä myös olen täysin ihastunut noihin sydämensulattajiisi:o)
Ja ihanaa kun olette metsäfaneja. Itse rakastan kaikkea metsässä;
voisin katsella, kuunnella ja nuuhkia metsää loputtomiin.
Huomenna tulee taas Yle Radio Suomen luontoilta. Sen myötä luonto
tulee aina lähelle teekupposenkin äärelle, nojatuoliin.
Kiitos sinulle aidon inspiroivasta blogista.
He ovat kyllä kieltämättä aivan ihana kaksikko – molemmat niin suloisia ja aivan erilaisia, vaikka paljon samaakin löytyy. Poika on poika ja tyttö on tyttö.
Voi metsä on ehdottomasti oma lempirentoutumispaikka – heti kodin jälkeen.
Kiitos sinulle ihanasta kommentista!