Ihana viikonloppu takana! Olen nimittäin ahkeroinut töissä kaksi viikkoa putkeen kuutta päivää ja se alkoi näkyä olemuksessa. Niinpä viikonlopun, vaikkakin puolitoistapäiväisen, lepo tuli tarpeeseen. Täällä blogissakin on ollut hiljaisempaa jo pidemmän aikaa, kun kesällä halusin nauttia muista asioista ja nyt syksyn alku on ollut työn puolesta hektistä. Mutta odottakaahan, tahti alkaa täällä muuttua syksyn aikana..

Tänään sunnuntaina vietettiin Turun päivää. Kipaisin kaupungille nauttimaan ihmisvilinästä ja aurinkoisesta säästä. Oli mahtava fiilis, ihmiset olivat lähteneet sankoin joukoin nauttimaan kauniista syksypäivästä. 

(fleeceneule Marimekko*saatu / paitis Filippa K / farkut Diesel*saatu / laukku LV / tossut Adidas) 
Vapaapäivän asuna toimi muhkea Marimekon fleeceneule, jonka alle sujautin väljän puuvillapaitiksen. Rakastan valkoisen paitapuseron ja neuleen yhdistelmää, kerrostus toimii. Tässä kombossa tuli ihan kuuma, niin oli lämmin päivä. Olalle heitin ikivanhan laukkuni, jonka ajattelin syksyn kunniaksi ottaa taas käyttöön. Ruskea LV:n monogrammikuosi sopii hyvin syksyisiin asukokonaisuuksiin. Huomaan että koko asu oli todella syksyn sävyinen ihan vahingossa. 

kuvat: Petri / Mr Coolpool

Vieläkään en saanut vaatekaapin raivausta aikaiseksi, mutta sen sijaan olin tehokas kodinhoitohuoneen puolella. Löysin kaapista ison pinon ihania sisustustekstiileitä, jotka laitan kiertoon. Päätinkin tehdä niistä blogikirppiksen, jonka yritän koostaa jo huomisillaksi. Löysin ihania samettityynyjä, Missonin tyynyjä, vuoratut valkoiset silkkiverhot jne. pysykäähän kuulolla.

Kivaa tulevaa viikkoa! 

1 Comment

Write A Comment