”kaupallinen yhteistyö If vahinkovakuutus ja Suomen Blogimedia
Pelkään vähän pimeää. Lapsena pelkäsin sitä yöllä omassa huoneessani, nyt aikuisena liikkuessani ulkona pimeään aikaan. Asumme kaupungin ulkopuolella, jossa on ihanat kävelytiet ja ulkoilumaastot. Autoliikennettä on maltillisesti ja olo tuntuu leppoisan turvalliselta. Mutta tiedostan vaaran joka pimeässä vaanii. 

-tutkimuksen mukaan vain alle puolet 
jalankulkijoista käyttää heijastinta-
Olen monta kertaa autoillessani siristänyt silmiäni ja hiljentänyt vauhtia, ihan vaan varmuuden vuoksi; kulkeeko joku tien reunassa vastaan tai astuuko kenties suojatielle. Parempi ennakoida ja olla varovainen. En haluaisi satuttaa ketään.
Yhtälailla kun hiljennän vauhtia autoillessani ja tarkkailen ympäristöäni, pyrin miettimään miten käyttäydyn autoilijoita kohtaan jalankulkijana ja koiranulkoiluttajana. Toivon ettei kukaan jännitä turhaan vuokseni.

If vahinkovakuutus on kampanjoinut ahkerasti turvallisen pimeässä liikkumisen puolesta. Tänä vuonna kampanjan teemana on Elämänlanka. Tähän liittyen If turvakaupassa on saatavana heijastavaa lankaa. Sivuilla sanotaan: tartu puikkoihin ja neulo itsesi näkyvämmäksi. Minäkin inspiroiduin ja toteutin muutamia helppoja ja hauskoja ideoita heijastavasta langasta. Pimeällä ei voi näkyä liikaa!

Perinteinen tasselitupsu on helppo ja nopea tehdä. Koristeeksi pujotin pari puista helmeä. Tällaisen laitan mielelläni vaikkapa laukkuun heilumaan. Apuna käytin suorakaiteen mallista pahvinpalaa, jonka ympärille langan kieputin.

Pompom-tupsu vaati jo vähän enemmän sorminäppäryyttä. Muistan miten innoissaan noita tehtiin lapsena. Tässä käytin muottina kahta donitsin muotoiseksi leikattua pyöreää pahvisabloonaa. 
Yllätin itseni ja innostuin pitkästä aikaa tarttumaan myös puikkoihin. Koirien nami/koirankakkapussisuoja syntyi nopeasti. Neuloin suorakaiteen mallisen palasen, jonka ompelin kahdelta sivulta yhteen ja punoin vielä sulkemista varten letitystekniikalla narun. Pussukka pääsee talutinhihnaan killumaan. Kiinnitin siihen vielä heijastimenkin.
Heijastava lanka ei korvaa heijastinta!

Innostuin myös testaamaan sormilla virkkaamista, sellaista ketjusilmukkaa jota lapsenakin tehtiin. Hauskan lankanauhan ajattelin heijastimen jatkoksi. Tällaisia on muuten mukava toteuttaa yhdessä lasten kanssa.

Pimeästä tulee paljon vähemmän pelottavaa, kun muistaa tehdä itsestään näkyvän. If vahinkovakuutuksen sivuilta löytyy lisää tietoa ja vinkkejä pimeässä näkymiseen.

Muistathan loistaa!

!function(f,b,e,v,n,t,s){if(f.fbq)return;n=f.fbq=function(){n.callMethod?
n.callMethod.apply(n,arguments):n.queue.push(arguments)};if(!f._fbq)f._fbq=n;
n.push=n;n.loaded=!0;n.version=’2.0′;n.queue=[];t=b.createElement(e);t.async=!0;
t.src=v;s=b.getElementsByTagName(e)[0];s.parentNode.insertBefore(t,s)}(window,
document,’script’,’https://connect.facebook.net/en_US/fbevents.js’);
fbq(’init’, ’1599091490374667’); // Insert your pixel ID here.
fbq(’track’, ’PageView’, {Media: ’Babler’, Targeting: ’Blogien lukijat’, Campaign: ’Elämänlanka 2017’});

8 Comments

    • Eikö, oikein osuva ja koskettava <3

      Ihan mahtis idea – itse tehdyt lahjat ovat parhautta ja tuossa olisi vielä kaupan päälle tärkeys mukana.

  1. Hyvä postaus.
    Ratin takana olen aina tarkkana, täällä saarilla kun liikkuu paljon ulkoilijoita.
    Koiran kanssa tulee joskus lähdettyä pikaisesti yhden heijastimen turvin, täytyy parantaa tapoja tässä.
    Koiralle kun muistaisi vielä aina laittaa oman heijastimen, joka ei ole remmissä / kaulapannassa – oma kauhuskenaarioni on, että koira jostain syystä pääsisi irti ja juoksisi pimeytyeen ja sieltä myöhemmin arvaamatta tielle.

    • Kiva kuulla – kiitos 🙂
      Minäkin voisin kyllä skarpata vielä lisää näkyvyyden suhteen. Tämä yhteistyö vaikutti itseenikin.
      Koirien puolesta niin pelkää, ovat pitkällä hihnan päässä ja matalalla. Autoilija havaitsee heidät vielä huonommin kuin ihmiset.

  2. Autoilijan kannalta paras paikka heijastimelle on polven korkeudella. Vuosi sitten näin koiraa taluttamassa olevan miehen ja hänellä oli ilmeisesti työhousut jalassa joissa oli heijastinraidat lahkeissa. Näkyi tosi hyvin ja kauas. Ylempänä oleva heijastin näkyy paljon myöhemmin ja se ei ole autoilijalle lainkaan hyvä juttu. Itse suosin aina polven korkeudella heiluvaa. Heiluvassa on sekin hyvä puoli, että kun heijastin liikkuu siihen on jotenkin helpompi kiinnittää huomiota kuin paikallaan pysyvään vrt. heijastinnauha aurausviitassa.

  3. Kiva postaus! Meillä eli minulla ja koirillani on pimeällä lenkkeillessä heijastinliivit päällä sekä koirien hihnoissa Neste-asemalta saadut heijastimet. Toistaiseksi ovat toimineet ja jokunen autoilija jopa kehunut näkyvyyttämme. 🙂
    Ollaan näkyviä ja ihanaa lokakuista viikonloppua!

    • Meillä ei ole heijastinliivejä koirilla – olen kyllä joskus harkinnut. Valjaat on ja niissä heijastinnauhat, sitten on sellaiset led-kaulanauhat myös 🙂
      Terkut sinne!

Write A Comment