Usein parhaat jutut syntyvät sattumalta. Ainakin itselleni käy niin monen eri asian suhteen. Eilen sattumalta syntyi aivan ihana kukkakimppu. Kiireisen ja haasteellisen päivän jälkeen, päätin piipahtaa kukkakaupassa. Sanoin teille äskettäin, etten ole ostanut kukkia moneen viikkoon. Nyt tuntuikin erityisen ihanalta valikoida syksyn sesonkikukista mieluisia nippuun. Kukat ovat Piia Jaalalta.
Tapanani on fiilistellä ja poimia intuitiolla erilaisia lajikkeita yhteen. Näin tein tälläkin kertaa. Mietin toki miten värisävyt sopivat yhteen, mutta muuten en turhia arastele sekoituksissa. Tämän kimpun oli tarkoitus päätyä useampaan matalaan vaasiin. Mutta kun asetin nipun odottamaan Iittalan Alvar Aalto -kokoelman vaasiin, ihastuinkin kokonaisuuteen paljon. Kukat saivat jäädä siihen.
Maljakon tummanharmaa sävy sopii mielestäni kivasti kukkien väreihin. Lisäksi pidän vaihteeksi siitä, että varret uppoavat täysin maljakon uumeniin ja asetelma on toispuoleinen. Ellen olisi vahingossa sujauttanut kukkia korkeaan vaasiin ei olisi tullut testattua tällaistakaan esillepanoa.
Tästä viikosta on kehkeytynyt aikamoisen kiireinen. Loppuviikon olenkin tiiviisti liikkeessä töissä, joten saan taas vähän asiakaspalveluvaihtelua arkeeni.
Kivaa loppuviikkoa!
*maljakko saatu Iittalalta osana vuosiyhteistyötä