”kaupallinen yhteistyö Suomen Blogimedia ja Marimekko
Tänä vuonna odotan juhlakautta erityisen paljon. Kalenteriin on ruksattu jo muutamat menot, rennot sellaiset kylläkin. Viikonloppuna aloittelin tavallaan omaa juhlakauttani, samalla fiilistelin tämän yhteistyön myötä lainaamiani Marimekon vaatteita ja asusteita. 
Itsehän en ole erityisesti kovin rönsyilevän ja naisellisen tyylin ystävä, vaan pidän juhlatyylissäkin selkeydestä ja klassisuudesta. Valitsin Marimekon mallistosta muutamia itseäni viehättäviä ja juhlaan sopivia vaatteita ja asusteita.
Rento silkkipaita on sellainen, joka toimii sekä arjessa että juhlassa. Kuvan Minea Pikkuinen Unikko -paidan kuosi näyttää tosi kivalta, pienikuvioiset kuosit ovat niin rauhallisia, mutta silti mielenkiintoisia. Silkkipaitaan yhdistelin nahkahousut ja keventämään sirot kengät. Iltaan paidan voi jättää väljästi auki ja antaa sen liehua rennosti. Monikäyttöiset vaatteet ovat kivoja, kun niille löytyy taatusti käyttöä myöhemmin ihan arkipukeutumisessakin. Muutenkin selkeälinjaiset paitapuserot ovat ajattomia ja niitä on todella helppo yhdistellä erilaisiin tilanteisiin.
Oma ihannepikkujouluni sisältää yhdessäoloa mukavien ihmisten kanssa, sellaista rentoa jutustelua ja fiilistelyä – oli porukka sitten isompi tai pienempi. Viihdyn ehdottomasti parhaiten vaivattomassa tunnelmassa, niin puitteiden kuin asujenkin puolesta. Viikonloppuna tuli nautittua perinteisiä naposteluja, juustoja, keksejä ja hedelmiä.

Oikein upeissa juhlissa en ole vuosikausiin käynyt. Sellaisissa, joihin tulisi pukeutua vähän näyttävämmin. Olisi kyllä aika mukava pitkästä aikaa osallistua sellaiseenkin tilaisuuteen. Vaikka ehdottomasti olen omimmillani leppoisissa meiningeissä. Talvi on kuitenkin perinteisesti ollut aina juhlien aikaa. Pitkän pimeän kauden aikana on kyllä hyvä nähdä ihmisiä ja pitää hauskaa.
Metallinhohtoiset asusteet ovat oivallisia luomaan näyttävyyttä asuihin. Itse ihastuin todella paljon Nerva metallic -pikkulaukkuun ja taidan ostaa tuommoisen itselleni juhlalaukuksi. Tämä siro laukku on tilaihme, sinne mahtuu kaikki tarvittava, ja se kulkee illassa kätevästi mukana vaikka tanssilattialla.
Pikkulaukuista kun puhutaan, niin näppärän kokoiselle lompakolle on myös erityinen tilaus juhla-aikaan. Katri metallic -lompakko on myös esimerkiksi todella hyvä joululahjaidea. 

Jos ei ole kyse kovin muodollisesta juhlasta, vaan enemmänkin rennosta illallisesta ja hengailusta, käy asuksi astetta hillitympi asukokonaisuus. Editti-hame on unelmaisen kevyttä kangasta ja Axela-villatakki puolestaan muhkea ja lämmin – aika hauska vaikka iltatakiksikin. Itse testasin asua valkoisen t-paidan kanssa, mutta jos tilalle vaihtaisi mustan topin, tulisi asusta heti huomattavasti juhlallisempi. Toisaalta avokkaiden tilalle voisi myös pukea esimerkiksi saappaat, kuten nämä Marimekon Maria-saappaat – huikeat.

Marimekon suosittua Karla-laukkua on nyt tullut myös metallin sävyssä. Metallisuus tekee tietysti laukusta oikein mainion iltalaukuksi, mutta malli on niin rento, että se sopii ihanasti vaikka muhkean talvitakin seuraksi aivan arkipäivänäkin. Erityisen hyvin tämä laukkumalli sopii mielestäni housuasujen seuraksi, tai selkeän ja yksinkertaisen mekon pariksi.

Vinkkaanpa tässä samalla myös tosi kätevästä iltakukkarosta. Oma Marimekon pikkukukkaro on osoittautunut käteväksi kun ei halua kuljettaa mukana kaikkea mitä normaalista lompakosta löytyy. Kukkaroon mahtuu hyvin oleelliset mukaan otettavat maksuvälineet, eikä pussukka vie paljon tilaa pienestäkään laukusta. Ja tämä on sellainen sopiva vaikkapa pikkujoululahjaksi.

Marimekon tämän talven fokuskuvio on Paavo Halosen luoma Ruusuruutu. Poimin tästä kuosista lainaksi veikeän liehuvan Ereen-paidan. Syvän sävyiset täyteläiset värit näyttävät talvella ihanilta ja paidan poimutettu väljä leikkaus asettuu kauniisti olkapäiden varaan. Kevyt kangas heilahtelee ihanasti kun liikkuu. 

kuvat minusta: Maija / Pihkala

Toivottavasti tänä talvena tulee tavattua paljon ystäviä ja vietettyä mukavia – juhlaviakin hetkiä. Aina olisi syytä pienelle kokoontumiselle ja hauskanpidolle – eikö vain. Juhlat eivät oikeastaan tarvitse paljon – tunnelmavalaistuksen, hiukan naposteluita ja hyvää seuraa. Sekä tietysti mukavat ja itselle luontevat asut.

-etuvinkki-

Kun liityt Marimekon asiakasohjelmaan saat ensimmäisestä ostokerrasta – 15 % alennuksen normaalihintaisesta tuotteesta. Tämä etu on voimassa 2 viikkoa rekisteröitymisestä Marimekko-myymälöissä ja verkkokaupassa. Asiakasohjelmaan voi liittyä kaikissa myymälöissä tai vaikkapa tästä linkistä.

6 Comments

    • Kuule ihan samaa minä pohdin – mustakin olisi niin kiva ja neutraali. Toisaalta hopea olisi juuri sellainen villi kortti ja sopii tuomaan säihkettä muuten neutraaliin asuun, toisaalta myös käy räväkämmänkin sävymaailman seuraan….

  1. Ihania kuvia sinusta ja tukkaa, wow, ihana! Vaatteetkin kivoja 🙂

Write A Comment