Hyvää Tapaninpäivää! Joulu suhahti omalta osaltani ohi aika vikkelästi. En ollut paneutunut kummemmin koristeluihin tai muuhunkaan tänä vuonna. Huomasin kuitenkin, että pikasiivous, muutamat kynttilät ja kukat toivat tarpeeksi joulua kotiin. Aiempien vuosien hirmuinen stressi oli tyystin poissa ja otin ihan rennosti. Silti tuli jouluateria pöytään ja koti oli tunnelmallinen.
Tämän joulun fiiliksiin sopi parhaiten varaston perukoilta kaivettu pikkuinen tekokuusi. En kyllä nyt kaivannut ollenkaan suurta kuusipuuta tai lahjapaketteja sen juurella. Olette varmaan huomanneetkin, että elämässäni myllertää kaikilla osa-alueilla, joten tällainen teema sopi mielentilaani parhaiten. Nyt on perinnehetki vietetty ja tänään jatkan joulunaikaa omien tyyppieni seurassa muualla.

Jouluaattona tykkään syödä perinteisesti. Paistoin taas kinkun, pienen toki, keräsin rasvat talteen tietysti – koska kinkkutemppu. Pöydässä kaikki joulun tavallisimmat tarjottavat, ehkä pikkuisen riisuttuna versiona. Mutta hyvältä maistui tänäkin vuonna. Ilahduin erityisen paljon Iittalan kauniista Taika-sarjan astioista. Kyllä punainen kuuluu aina jossain muodossa minun jouluuni.

 

Jouluaattona söin melkein kaksi rasiallista suklaakonvehteja, viimeiset vielä yömyöhällä sängyssä. Joulupäivänä puolestaan nautin jouluaatolta jääneestä riisipuurosta, sen syön aina voilla ja sokerilla. Tällaiset tavalliset asiat tekivät minun jouluni. Nämä kuvat olen poiminut kännykästäni, kamera ei ollut nyt käsillä ollenkaan.

Mukavia välipäiviä!

 

4 Comments

  1. Mulla jäi tänä vuonna kuusi myös laittamatta, en kehdannut appiukkoa vaivata kuusen haulla. Olis tietysti kaupasta voinut hakea, mutta kun ei oltu joulua kotona niin jäi sitten ostamatta. En saanut yhtään tähteäkään ripustettua ikkunaan…jos ens jouluksi. Tällä kans vietetty rento joulu, syöden hyvin ja tuli muutama suklaarasia tuhottua jouluna. Eilen alkoi jo vähän ällöttämään koko suklaa. Tänään pakko jo päässä liikkumaan, tuntuu että on niin ähky olo 🙁 Hyvää uutta vuotta sinne <3

    • Huomasin oikeastaan tänä jouluna, että ei ne kaikki hössötykset ja koristukset merkkaa niin paljoa. 🙂 Ihanaa kun saa olla ja syödä!

  2. Voimia elämänmuutoksiin. Kaikkiin… Teillä Maijan kanssa myllertänyt molemmilla. Iloa uuteen vuoteen teille vahvoille ja pystyville naisille! Terveisin Helen

    • Kiitos paljon tsempeistä 🙂 kaikkea mahdollista onkin ollut kesästä saakka. Mutta kivaa on ollut vaikka myös vaikeaakin. Meillä on Maijan kanssa onneksi ollut tukea toisistamme!!

Write A Comment