Heipparallaa jouluviikon keskeltä. Tänä vuonna joulutouhut ovat olleet erilaisia kuin ennen – vähemmän töitä ja enemmän sosiaalista elämää. Olen ollut menossa ja vain vähän paikallani. Joskus tekee hyvää ravistella itseään ja omia rutiinejaan. Jouluna ajattelin kuitenkin rauhoittua ja levätä. Kaikenlaisia suunnitelmia on hyvä alkaa toteuttaa vaikkapa uuden vuoden jälkeen. Jos vain menisi tämän loppuvuoden intuitiolla ja skarppaisi sitten puhtaalta pöydältä. Tällaista on nyt vähän mielessä. Blogissakin on näkynyt tämä huikean erilainen syksy ja talven aloitus verkkaisena postaustahtina. 

(takki COS*saatu / neule Second Female / farkut HM / laukku Stella McCartney / tossut Adidas)

Noin muuten asukuvien kannalta on ollut hiukan haasteellista, tuntuu että olen aina ollut ilman kameraa kun päälle on eksynyt jotain kivaa. Välillä nimittäin on, vaikka enimmäkseen olenkin viihtynyt lempparineuleissa, farkuissa ja uusissa tossuissa.

Talvikengiksi hankin jälleen uudet lenkkitossut. Adidakset ovat niin mukavat jalkaani, että päädyin taas samaan malliin, vaihteeksi kuitenkin harmaisiin ja mokkaisiin. Jalassa olevat farkut ovat pitkällisen etsinnän tulos. Muistattehan, kuinka etsiskelin suoralahkeisia tasaisen sinisiä farkkuja, joissa olisi korkeahko vyötärö. Löysinkin ihan toivomani mallin HM:n valikoimista, olen tosi tyytyväinen näihin, lahkeen mittakin sattui olemaan ihan passeli.

Mitä tulee jouluvalmisteluihin, niitä on lähinnä hyasintit, niin kotona kuin töissäkin. Loppuviikosta teen kotona joulusiivousta ja petailen puhtaat joululakanat sänkyyn. Nämä kuvat ovat töistä Sisustuksen Koodista, ihailen erityisesti tuota Muuton komposiittista pöytää ja muikean lilaa pellavatyynyä.

Toivottavasti teillä on mukava jouluviikko!

4 Comments

    • On kivat, oliko joku slimmi ja suora, en muista enää nimeä. Voin suositella, ovat olleet hyvät ja pesussakin selvisivät mainiosti.

  1. Oikein kaunista ja rauhallista joulua Sinulle, onnellista uutta vuotta! ����
    Olenko lukenut postauksistasi aivan väärin, kun olin aistivinani isonkin muutoksen? Niin usein olet puhunut asioistasi yksikössä, entisen monikon sijaan..

    • Kiitos paljon! Kyllä ihan oikein olet lukenut. Kaikilla elämän osa-alueilla on tullut myllerröstä 🙂

Write A Comment