”kaupallinen yhteistyö Prisma ja Asennemedia

Miten olenkaan innostunut itseni hellimisestä ja hyvänä pitämisestä. Minulle on maistunut rankan syksyn jälkeen ruoka ja olen myös saanut pienoisen kipinän liikunnan aloittamiseenkin. En anna näille innostuksille kunniaa päivittäin lisääntyvästä valosta, vaan yksinkertaisesti omasta päättäväisyydestä. Syksyllä monien syiden takia paino laski, sekä stressin, että fyysisesti raskaan remonttirumban takia. Tuli syötyä liian vähän, vaikka remontissa saikin taas kropalle puhtia.

Olenkin viime aikoina ollut aivan innostunut kasvavasta ruokahalusta – sen vielä yritän kanavoida tervellisempään suuntaan. Itse syön kaikkea ja minulle ruoassa on tärkeää tasapaino, en stressaa liikaa siitä – niinpä pyrin pitämään balanssin syömällä pääosin suhteellisen terveellisesti, niin välillä saa sitten herkutella vapaasti. Tuota balanssia olen kallistanut yhä enemmän terveellisempään suuntaan.

Lisäksi tavoite on vahvistaa kroppaa liikkumalla enemmän. Erityisesti haluan kiinteyttää itseäni, siihen sopii hyvin kotijumppakin.

Käväistiin Prismassa ostamassa omaan hyvinvointi-innostukseeni sopivia juttuja. Ensimmäisenä ostoskoriin päätyi paistinpannu – pannuksi valittiin Fiskarsin All Steel paistinpannu. Näin ”kotitoimistossa” työskentelevänä esimerkiksi lounaan saa tekaistua itse. Kun haluaa nopsasti herkullista ja terveellistä, voi pannulle heitellä mitä tahansa vihanneksia sattuu kaapista löytymään ja paistaa vaikkapa kananmunan kylkeen. Tällä kertaa pannulle päätyi myös kourallinen pähkinöitä. Hiiltyneet chilit tosin paistuivat uunissa, niistä riitti paitsi vihanneksille, myös keittoon – chilejä kannattaakin tehdä enemmän kerralla.

Pidän Prisman HeVi-osastosta kovasti. Tälläkin kertaa sieltä löytyi juuri ne mitä halusinkin, erityisesti supermakeita kirsikkatomaatteja, jotka tulee popsittua ihan sellaisenaan. Lämpimiä ja kylmiä vihanneksia voi sekoitella samaan settiin.

Kotijumppaan innostuneelle Prisman valikoimista löytyi laaja valikoima kaikenlaisia kuntoiluvälineitä ja tarvikkeita. Tutkittiin hyllyjä innokkaasti ja pohdittiin mitä välineitä itse tulisi eniten käytettyä. Tärkein asia on kunnon jumppamatto, valitsin paksun ja pehmoisen alustan. Harjoitteluvälineistä mukaan tarttui Gym Stick -merkkinen harjoittelukuminauha ja lihaskalvorulla. Olin myös kaivannut kätevää käsipainoa ja Prismasta löytyi juuri sopiva säädettävä House-sarjan käsipainosetti.
Musiikista innostuneena valitsin kuntoiluhetkiä tsemppaamaan JBL Flip 3 EDT Bluetooth -kaiuttimen, joka onkin osoittautunut käytössä ihan loistavaksi. Olenpa käynyt suihkussakin sen seurassa. Valitsin Prismasta myös ihka ensimmäiset kunnolliset treenivaatteet – mustat Cheetah-merkkiset treenitrikoot ja topin. Tutkailin Prismassa myös muiden merkkien treenivaatteita, kuten Niken ja Adidaksen ihanuuksia. Itselle kuitenkin tällä kertaa mieluisimmat olivat simppelit Cheetahin mallit. 

Kyllä on minulla vielä harjoiteltavaa käsipainon kanssa. Mutta kun välineet löytyvät kätevästi läheltä, tulee niitä (toivottavasti) käytettyäkin. Käsipainon täydentäjäksi nappasin mukaan myös salihanskat. Itse asiassa aika hyvät käsipainon kaveriksi. Enpä ollut ennen tullut huomanneeksi niiden tarpeellisuutta, mutta nyt kun ovat niin kiittelen ostosta.

Koska olen ”massakuurilla” halusin pitkästä aikaa tietää painoni ja seurailla sitä. Niinpä valitsin kaikkien mielettömän monipuolisten vaakojen joukosta lopulta itselleni ihan perus henkilövaa’an. Toki Prismassa olisi ollut monipuolinen valikoima nykyaikaisia informatiivisia vaakavaihtoehtoja, jotka laskevat kehon koostumukset ja muut, kuten Omromin suosittu kehonkoostumusmittari. Minulle kuitenkin tällä hetkellä riittää tiedoksi painolukema.

Ihanan vihannesosaston lisäksi sekosin melkein lisäravinnehyllyllä. Olen kyllä maltillinen tällaisten ravintolisien käyttäjä, mutta proteiinijauheet ovat kuuluneet jo pitkään keittiön vakiovarustukseen. Saatan joskus kaivata nopeaa välipalaa tai haluta vaikkapa tukevoittaa aamiaisjogurttia tai smoothieta proteiinilisällä. Jos olisin kovempi urheilemaan, seuraisin tarkemmin milloin mitäkin jauhetta tulisi käyttää, mutta itselläni nämä toimivat ihan vaan ruokavalion täydentäjinä. Tällä kertaa valitsin Fastin proteiinijauheita. Ja pähkinät, niitä jaksan popsia vaikka kuinka ja ne ovat mitä mainioimpia apulaisia sokerinvierroitusohjelmassani – kun tekee mieli karkkia, korvaan himon pähkinöillä. 
Ravintolisähyllyltä on myös CocoVi:n MCT-öljy. Sitä on testattu nyt esimerkiksi bulletproof-kahviin, jota minulle tarjoiltiin taannoin eräällä aamiaisella – en ihastunut.
Tulee älyttömän hyvä mieli kun satsaa itseensä. Toivon että tämä tsemppi pysyy nyt hiukan pidempään kun normaalisti, saatan nimittäin innostua aina vuoden alussa hyvinvoinnista ja sitten kevään edetessä homma laimenee. Nyt aionkin pyytää itselleni ulkopuolista kannustusta, jotta jatkan tällä hyvinvointi-innostuksen tiellä. 
Viimeisen kuvan smoothie oli muuten aika namia. Siinä on yksinkertaisesti banaania, kauramaitoa ja Fast Heraproteiinijauhetta. Mausteena vadelmia ja karhunvatukoita, joita poimittiin Prisman HeVi-osastolta.
Hyviä vointeja!

3 Comments

  1. Olen surkea sokerista(=suklaa) vieroittautuja, mutta joskus toimii Green and Blackin 85% suklaa tai saksanpähkinät eli molemmat ovat vähän kitkeriä, mutta hyviä.

    • Kiitos Merja hurjasti kommentista <3 Juu minäkin ihan surkea sokerista vierrottautuja. Ihan tumma tai terveellinen suklaa ei niin maistu mulle, mielummin pähkinät ja hedelmät 🙂

Write A Comment